Tietoa osallistujille

Tietoa osallistujille

Sosiaalitieteelliseen tutkimukseen voivat osallistua sekä rokotetutkimukseen osallistuvat että kyseiselle matkalle esimerkiksi seuralaisina lähtevät suomalaiset. Osallistujat matkustavat Grand-Popon kylään, joka sijaitsee Beninissä Länsi-Afrikassa. Noin kaksi kuukautta kestävä tutkimus käsittää kyselyn ennen matkaa ja matkan aikana/matkan jälkeen. Lisäksi osaa matkailijoista haastatellaan matkaa ennen, matkan aikana ja jälkeen, heidän oman suostumuksensa ja ajallisten mahdollisuuksiensa mukaan. Joillakin matkoilla sosiologit ovat havainnoimassa matkan kulkua, ja osallistujat voivat tällöin antaa suostumuksensa sosiologiseen tarkkailuun.

Sosiologiseen tutkimukseen osallistuminen on täysin vapaaehtoista lääketutkimukseen osallistujille. Tutkimuksesta voi kieltäytyä, ja osallistumisen voi keskeyttää tai peruuttaa syytä ilmoittamatta missä vaiheessa tahansa ilman, että siitä koituu osallistujalle minkäänlaista vahinkoa. Tutkittavien anonymiteettia suojellaan tarkoin, ja tutkittavista kerättäviä tietoja käsitellään siten, ettei henkilöllisyyttä pystytä tunnistamaan tutkimustuloksista, selvityksistä tai julkaisuista.

Tiedote_Beniniin_matkaavalle_OEV123-1

Julkaisut