Nykypäivän yhteiskunnassa eläimet nähdään lainsäädännössä esineinä ja hyödykkeinä ihmisen tarpeisiin. Niitä käytetään esimerkiksi ihmisen ravintona, tutkimuksen välineinä ja työntekijöinä. Tieteen keinoin on kuitenkin pystytty todistamaan, ettei eläinten rajaton hyödyntäminen ole kestävä ratkaisu, ja globaali ilmastokriisi on pakottanut eri alojen tieteilijät pohtimaan uudenlaisia ratkaisuja eläinten hyötykäytölle. Saman muutoksen siivittämänä eläimen ja ihmisen välistä suhdetta on alettu enenevissä määrin pohtia myös eettisestä näkökulmasta, ja eläinten hyvinvointia ihmisen rakentamassa yhteiskunnassa on pyritty parantamaan. Yksi viimeisimpiä edistysaskelia tällä saralla on kansainvälisen eläinoikeusyhdistyksen Global Animal Law Association GAL:n laatimaa luonnos eläinten terveyttä ja suojelua koskevasta YK:n yleissopimuksesta. Sopimusluonnoksen tarkoituksena olisi luoda ensimmäinen kansainvälinen eläinsuojelujärjestelmä ja tavoitteena on, että sopimus hyväksyttäisiin YK:n yleiskokouksessa vuonna 2029, jonka jälkeen se tulisi voimaan YK:n jäsenvaltioiden lainkäyttöalueilla.
Artikkelissaan “Reflections on the Ethical Premises Underlying the Proposed UN Convention on Animal Health and Protection” Hilâl Nur Sarbak tutkii sopimusluonnoksen taustalla vaikuttavia eettisiä ajatusmalleja ja pohtii, voitaisiinko yleissopimuksella saavuttaa sen asettamat tavoitteet sopusoinnussa eläinoikeuden laajempien tavoitteiden kanssa. Sarbak on julkisoikeuteen erikoistunut tohtorikoulutettava Galasataryn yliopistossa Turkissa. Hän on opiskellut oikeustiedettä Istanbulin yliopistossa ja nykyään hän työskentelee tutkimusavustajana Istanbul Bilgin yliopistossa julkisen kansainvälisen oikeuden osastolla. Hän on ilmoittanut olevansa kiinnostunut erityisesti kansainvälisestä oikeudesta, ihmisoikeuksista sekä kansainvälisestä ympäristö- ja eläinoikeudesta. Sosiaalisessa mediassa Sarbak esiintyy ilmaston, eläinten ja tasa-arvon puolesta puhujana.
Tarkastelun pohjaksi Sarbak asettaa voimassa olevan kansainvälisen eläinoikeuslainsäädännön nykytilan. Sitovaa kansainvälistä sääntelyä löytyy esimerkiksi uhanalaisten lajien ja villieläinten suojelemiseksi sekä biodiversiteetin säilyttämiseksi. Euroopan unionin tasolla on lisäksi olemassa alueellista sääntelyä koskien eläinten hyvinvointia, mutta kaikkia eläinlajeja suojaavan sitovan sääntelyn osalta kansainvälisessä oikeudessa on tällä hetkellä suuri aukko. Kansainvälinen eläinten terveyttä edistävä organisaatio World Organisation for Animal Health (OIE) on lisäksi laatinut erilaisia toimintaohjeita eläinten hyvinvoinnin lisäämiseksi. Nämä säännökset eivät kuitenkaan ole sitovia ja niillä on onnistuttu vain lievästi parantamaan eläinten oloja huolehtimalla siitä, että kun eläimet tapetaan, se tapahtuu hellävaraisesti.
Kirjoittajan mukaan nykyisen lainsäädännön taustalla vaikuttaa utilitaristinen antroposentrismi eli ihmiskeskeisyys, jossa teon moraalinen hyvyys määräytyy sen ihmisille tuottaman hyödyn perusteella. Tämä ilmenee sääntelyn sanamuodoista, joissa eläimiin viitataan esineinä ja hyödykkeinä ihmisen tarpeisiin. Monien säädösten kohdalla tunnistetaan myös eläinten arvo, suojelu ja säilyttäminen, mutta nämä arvot jäävät vastakkaisen intressin, eläinten tehokkaan hyödyntämisen varjoon. Sarbakin mukaan eettisestä näkökulmasta eläimet tuntuvat olevan joko kokonaan poissuljettuja tai toissijaisia. Eläinten arvo tunnistetaan, mutta se on aina vähäisempi kuin ihmisen. Sarbak tutkii artikkelissaan, pystyykö uusi sopimusluonnos erottumaan tästä eettisestä ajatusmallista.
Eettisestä näkökulmasta sopimusluonnos näyttäisi edelleen kallistuvan utilitaristiseen suuntaan, jonka pohjalle myös nykyinen säädäntö on rakennettu. Se kuitenkin tiedostaa, että tällaisella ajattelulla on rajansa, johdatellen samalla ajatukseen, jonka mukaan eläimet ovat arvokkaita, tietoisia ja tuntevia olentoja, jotka tämän vuoksi ansaitsevat tulla kohdelluksi kunnioituksella. Sopimusluonnoksessa eläinten suojelu rakentuukin pitkälti tietoisuuden ja tuntemiskyvyn ympärille. Yleissopimuksessa termiä ”eläin” käytettäisiin kattamaan kaikki muut lajit kuin ihmiset. Näin ollen eläimen tietoisuus ja sitä kautta myös suojelun piiri laajennettaisiin koskemaan kaikkia eläinlajeja. Tuntemiskyvyn asettaminen keskeiseksi kriteeriksi eläinten suojelulle ei kuitenkaan kirjoittajan mielestä ole kestävä ratkaisu, sillä väite siitä, että jokainen eläin olisi samalla tavalla tunteva olento, on tieteellisesti kumottavissa.
Sarbak nostaa esiin kiinnostavan ajatuksen siitä, että eläinten oikeudet on ylipäätään vaikea saada niiden yhteiskuntien poliittiselle asialistalle, jotka eivät ole vielä onnistuneet turvaamaan laillisia oikeuksia heikommassa asemassa oleville ja epäoikeutetuille ihmisryhmille. Se, että eläimiä yritetään nostaa lainsäädännössä ihmisten tasolle tutkimatta kriittisesti, miksi olemassa olevat ihmisoikeuksien suojelujärjestelmät epäonnistuvat, asettaa riskin sille, että olemassa olevaa järjestelmää yritetään vain paikata sen sijaan, että oikeasti puututtaisiin ongelman ytimeen. Uudella yleissopimuksella voitaisiin kyllä muuttaa nykyistä sääntelyä, kuitenkaan puuttumatta syrjiviin rakenteisiin, joiden päälle se on rakennettu. Kirjoittaja esittää loppuun näkemyksensä, jonka mukaan tällaisen pohdinnan on oltava tarkastelun lähtökohtana, mikäli halutaan laatia eläinten suojelua koskeva lakimuutos, joka voisi todella onnistua liberaalin eläinoikeusajattelun tavoitteissa.
Kirjoittaja toteaa artikkelissaan, että uusi sopimusluonnos vahvistaisi eläinten asemaa, mutta eläinten oikeudet ovat kuitenkin väistämättä rajalliset niin kauan kuin eläimet nähdään lainsäädännössä esineinä. Tämä väite herättää ajatuksen siitä, voidaanko riittävää eläinsuojelulainsäädäntöä koskaan saavuttaa, mikäli sääntely on rakennettu utilitaristisen antroposentrismin pohjalle? Yleissopimusluonnos pyrkii takaamaan suojelua kaikille tunteville eläinlajeille. Väistämättä herää kysymys myös siitä, että mikäli sopimus hyväksyttäisiin, miten tuotantoeläinten eriarvoinen asema muihin eläimiin verrattuna pystyttäisiin tulevaisuudessa lainsäädännön puitteissa justifioimaan? Uusi yleissopimus on rakennettu tiedostaen, että eläinten hyötykäytöllä on rajansa, ja uuden lainsäädännön motiivina vallitseekin ajatus siitä, että eläinten hyvinvoinnin edistäminen lisää tulevaisuudessa myös ihmisten hyvinvointia. Sopimuksessa kehotetaan etsimään uudenlaisia ratkaisuja eläinten hyödyntämiselle, mutta pääasiassa sopimuksen painopiste on kuitenkin eläimen ylimääräisen kärsimyksen minimoinnissa. Loppuun esitän vielä kysymykseni siitä, miten tällainen tavoite voitaisiin koskaan tosiasiallisesti saavuttaa sääntelyllä, joka ei tehokkaasti aseta rajoja eläinten hyödyntämiselle?
— Ryhmä ekosysteemipalvelut ja eläinoikeudet
Lähteet:
Sarbak, Hilâl Nur, Reflections on the Ethical Premises Underlying the Proposed UN Convention on Animal Health and Protection, Global Journal of Animal Law 10 (2) 2022. (Special Issue on International Law and Animal Health and Protection: Persistent Themes, New Prospects for Change).