Epäliberaali demokratia, epäliberaali oikeusvaltio, illiberalismi, populistinen konstitutionalismi, perustuslaillinen jakautuminen, perustuslain vastainen populistinen luisuminen, taantuva demokratia ja autoritaarisuuden rajamailla oleminen. Näillä sanoilla on kuvattu ilmiötä, joka on viime vuosina kasvanut Euroopassa erityisesti Puolassa ja Unkarissa. Demokratiasta poispäin luisuvia hallinnollisia toimia on toteutettu myös globaalisti. Erityisesti Venezuela ja Singapore on mainittu, kun ilmiötä tarkastellaan kansainvälisesti. Puolan ja Unkarin muutoksia voidaan kuitenkin pitää poikkeuksellisina ja omalaatuisina. Tímea Drinóczi ja Agnieszka Bien-Kacala ovat vuonna 2019 julkaisseet artikkelin Iiliberal Constitutionalism: The Case of Hungary and Poland. Artikkelissa valaistaan kuinka Unkari ja Puola ovat pitkään jatkuneen liberaalin demokratian jälkeen päätyneet demokratialuisiin 2010-luvulla eli eräiden demokraattisten rakenteiden korvaamiseen näennäisesti demokraattisilla toimilla. Puolan ja Unkarin tapauksessa omaleimaisuutta ilmiölle tuo Euroopan Unionin periaatteet, asema ja suhde valtioihin. Drinóczi on unkarilainen tutkija, joka yhdessä puolalaisen kollegaansa Bien-Kacalan kanssa ovat vierailleet eri yliopistoissa luennoimassa ilmiöstä.
Populistinen poliittinen enemmistö voi saada epäliberaaleja tai epädemokraattisia muutoksia hallitusjärjestelmään. Ilmiö voi kehittyä ilman poliittista itsekuria ja muuttamalla perustuslaillista oikeusvaltiota, ottamalla sen perustuslaki ja perustuslaillisuus haltuun oikeudellisin keinoin, kuten esimerkiksi muodollisin ja epämuodollisin lakimuutoksin sekä hallitsemalla ja lamauttamalla perustuslakituomioistuimia. Drinóczin ja Bien-Kacalan mukaan epäliberaali demokratia muodostuu valtiossa, joka on jo kokenut liberaalin demokratian ja oikeusvaltion, mutta joka ei ole tuonut valtioon riittävää vakautta. Muutoksen taustalla on ensinnäkin Unkarin ja Puolan kohdalla se, että maat ovat muodostaneet demokraattista oikeusvaltiota kohtuu myöhään, vasta 90-luvulla. Toiseksi poliittiset ja taloudelliset kriisit ovat mahdollistaneet populistisille aatteille jalansijaa ja vahvistaneet nykyisen poliittisen enemmistön asemaa. Tämä populistinen retoriikka ja sen hyväksyntä on luonut vahvan tuen ideologialle. Drinóczi ja Bien-Kacala ovat kolmanneksi syyksi muutokselle listanneet poliittisen itsekontrollin puuttuminen valtiossa. Poliittisella itsekontrollin puuttumisella voidaan tarkoitta kansan kykenemättömyyttä tai haluttomuutta muodostaa toimivaa yhteiskuntaa, joka ajaisi kollektiivisesti äärinäkökulmia vastustavaa kantaa, ja rajoittaisi aggressiivista sekä harhaanjohtavaa poliittista kampanjoita maassa.
Puolalla ja Unkarilla riittää eroavaisuuksia toistensa välillä, kuten Venäjän tukeminen, oligarkkien määrällinen vaikutus, opposition vahvuus tai heikkous ja katolisen kirkon asema valtiossa. Poliittisilla ja perustuslaillisilla eroilla voidaan selittää seurauksia, mutta ei todellista syytä liberaalin oikeusvaltion muuttumista epäliberaaliksi. Valtioiden kansalaisyhteiskunta joko sietää, hyväksyy tai tukee hallitusten muutoksia ja populistista politiikkaa. Sivusta katsojalle tilanne näyttäytyy siltä, että kansa joko haluaa muutoksia tai ei ainakaan merkittävästi vastusta uuden järjestelmän rakentumista. Kansan asemaa valtiossa voidaan pitää merkittävässä roolissa. Oikeudellisesti valtio tarvitsee kansaa suvereenisuutensa muodostamiseen alueen ja tunnustamisen lisäksi. Kansa on roolissaan määrittelemässä miten valtio muuttaa politiikkaansa tai hallintoaan.
Molemmissa valtioissa poliittinen enemmistö valloitti ensin itsenäiset tarkastus- ja valvontaelimet sekä rajoittivat perustuslakituomioistuimia, myös perustuslakituomioistuimen tuomarien nimitysprosessia muutettuun Unkarissa ja Puolassa taas heidän päätöksentekoprosessiaan. Myös valtakunnansyyttäjää koskevia säännöksiä muutettiin. Seurauksena erityisesti perustuslakituomioistuinten voidaan sanoa työskentelevän hallitseville puolueille ja niiden johtajille. Myös muita demokraattisia instituutioita on muutettu uudella lainsäädännöllä tai lakimuutoksilla. Vaaleja, oikeusasiamiestä, oikeuslaitosta ja tuomioistuinjärjestelmää koskevia lakeja on muutettu. Kokoontumis-, sanan- ja lehdistönvapautta on myös rajoitettu.
Jan-Werner Müller on käyttänyt termiä epädemokratia epäliberalismin sijaan. Epäliberaalilla demokratialla on oikeutettu epädemokraattisia hallinnon toimia, kuten toimien kohdistamista demokratian ydinalueelle, mediaan ja poliittisiin vastapuoliin. Termin käyttämisessä on ongelma siinä, etteivät nämä hallinnot ole käyttäytyneet epädemokraattisesti. Demokraattisia toimia on käytetty, pelisääntöjä on noudatettu ainakin muodollisesti ja poliittisilla toimijoilla ja hallinnolla on legitimiteetti. Unkari ja Puola ovat edelleen demokratiaan, oikeusvaltioperiaatteeseen ja ihmisoikeuksien turvaamiseen perustuvan alueellisen yhteisön, Euroopan unionin jäseniä. Jäsenyyden ylläpitämisen näkökulmasta molempia valtioita olisi pidettävä perustuslaillisina demokratioina, vaikka versio siitä olisi puutteellinen tai vain muodollinen. Puolan ja Unkarin tapauksessa, valtioiden aiempi demokraattinen oikeusvaltio ei ole toiminut tehokkaasti tai saavuttanut haluttuja muutoksia vakaamman yhteiskunnan ja kansallisen identiteetin vahvistamiseksi. Tällöin yhteiskunta kääntyy näennäisesti vaikuttavan vahvan johtamisen puoleen. Kansa haluaa valtioon muutosta ja tukee sen saamiseksi, vaikka näennäistä demokraattista järjestelmää, mutta toimivaa ja itsenäistä. Kansa muuttaa halutessaan liberaalin demokraattisen oikeusvaltion epäliberaaliksi oikeusvaltioksi. Nykyisellä järjestelmällä on voitu kokeilla EU:n rajoja ja vaikuttaa sen tukipolitiikkaan. Toimet näyttäytyvät valtiossa tehokkaina ja aikaansaavina, varsinkin jos kansalle budjetoidaan yhteisössä toimien jälkeen vielä tukia. Tänä keväänä Unkarin hallitus näyttäytyi laajemminkin mediassa, sen vetäessä naruista Suomen ja etenkin Ruotsin Nato-jäsenyyden hyväksymisen kanssa.
Suomi on saanut osansa Unkarin poliittisen johdon näkökulmista aiemminkin oikeusvaltion määrittelemiseen ja toteutumiseen liittyen. Suomen perustuslakivaltiokuntaa on pidetty politisoituneena. Järjestelmämme ei turvaa riippumatonta perustuslakituomioistuinta, joka valvoisi perustuslainmukaisuutta. Epäliberalismin ja oikeusvaltion valossa voidaan tarkastella tuomioistuinjärjestelmäämme. Tuomioistuinjärjestelmämme antaa tuomiovaltaa poliittisille lautamiehille, joilla ei ole juristikoulutusta ja jotka valikoituvat poliittisin perustein. Vakavien rikostenkin kohdalla on tapauksia, joissa virkatuomarin kanta tuomiosta ja syyllisyydestä on kumottu lautamiesten toimesta. Alueilla, joissa oikeiston poliittinen edustus on vahva, tuomitaan Suomessa ihmisiä ohittaen koulutettujen tuomarien näkemyksiä, ja ihmisten toimesta, jotka tukevat populistisen äärioikeiston ideologiaa. Ongelmakohdista huolimatta lautamiesjärjestelmä on vielä oikeusvaltio Suomessa olemassa, vaikka sen oikeudenmukaisuus on kyseenalaistettu. Kansamme on hyväksynyt järjestelmän olemassaolon ja sille sen tuomiovallan. Voidaankin kysyä, onko meillä Suomessakin pinnan alla kehittymässä äärioikeiston, populismin, korona-, talous- ja maahanmuuttokriisien myötä muutoksia instituutioihin, jotka ovat jotain muuta kuin demokraattisen oikeusvaltion käsitykseen kuuluvia, ehkä jopa illiberalistisia.
Lähteet
Drinóczi, Tímea & Agnieszka Bień-Kacała: Illiberal Constitutionalism: The Case of Hungary and Poland. German Law Journal (2019), 20, pp. 1140–1166.
Pyy, Tommi – Kokkonen, Yrjö: Suomen Nato-jäsenyyden ratifiointi Unkarissa saattaa jälleen viivästyä. https://yle.fi/a/74-20019806. Luettu 10.4.2024.
Kankkonen, Tommi: Unkari ja Ruotsi sopivat hävittäjäkaupoista – Unkarin odotetaan hyväksyvän Ruotsin Nato-jäsenyyden maanantaina. https://yle.fi/a/74-20076102. Luettu 10.4.2024.
Hytönen, Timo: Lautamiehiä on istunut suomalaisilla käräjillä jakamassa tuomiota 1400-luvulta lähtien – nyt järjestelmälle vaaditaan loppua. https://yle.fi/a/3-12468028. Luettu 10.4.2024.
Kerkelä, Lasse: Kaupunginvaltuutettu solvasi maahanmuuttajia ja romaneja. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000010350240.html Luettu 10.4.2024.
Demokratiatiimi