Anekauppaa vai ilmastotekoja? Vapaaehtoisen päästökompensaation kysyntä, tarjonta ja laatu Suomessa on Finnwatchin vuonna 2021 julkaisema raportti koskien vapaaehtoisten päästökompensaatioiden markkinoita, sen ongelmia sekä markkinatilannetta koskien yritysten päästökompensaatiohankkeita ja palveluita Suomessa. Finnwatch on suomalainen kansalaisjärjestö, joka tutkii suomalaisen yritystoiminnan globaaleja vaikutuksia. Järjestön taustalla vaikuttaa 11 eri suomalaista kehitys-, ympäristö-, ay- ja kuluttajajärjestöä. Päästöjen kompensoiminen vapaaehtoisesti on monelle yritykselle kuin kuluttajallekin keino hyvittää ilmastovaikutuksiaan. Raportin tarkoituksena on tarkastella päästökompensaatioiden toimintaa ja vaikutuksia niin ihmisille kuin myös ympäristölle. Tämän lisäksi raportti mielestäni pyrkii tarjoamaan sekä yrityksille, yksityishenkilöille että muilla yhteisöille välillä hyvinkin vaikeasti saavutettavissa olevaa tietoa eri kompensaatiohankkeista, niiden erilaisista sertifioinneista sekä kompensaatioihin liittyvistä haitoista.
Kasvihuonepäästöjen kompensoiminen tukemalla muualla tehtäviä ilmastotoimia on ollut osana kansainvälistä ilmastopolitiikkaa vuonna 1997 solmitusta Kioton sopimuksesta alkaen. Vapaaehtoisella päästökompensoinnilla tarkoitetaan sitä, että omia päästöjä kompensoidaan sitomalla kompensoitavia päästöjä vastaava määrä muualla. Kasvihuonepäästöjen vapaaehtoinen kompensoiminen tapahtuu tyypillisesti rahoittamalla erilaisia hankkeita, jotka voivat olla esimerkiksi uusiutuvan energian hankkeita, jätteenkäsittelyä koskevia hankkeita, metsähankkeita sekä kotitalouksien energiatehokkuutta parantavia hankkeita. Maailmanlaajuisesti vapaaehtoisen kompensaation markkinoiden suuruudeksi on arvioitu yli sata miljoona tonnia vuodessa, mikä tarkoittaa noin kaksinkertaista määrää Suomen vuosittaisiin kokonaispäästöihin verrattuna. Kaupankäyntiin liittyy niin laadultaan kuin hinnaltaan erilaisia yksiköitä. Hankkeiden toteuttamistavan ja laadun lisäksi niille myönnetyt sertifikaatit vaikuttavat merkittävästi niiden hintoihin.
Lukuisat suuret suomaiset yritykset käyttävät kompensaatiopalveluita ilmastovaikutustensa hyvittämiseen. Kansainvälisten kompensaatiorekistereiden perusteella merkittävimpiä suomalaisia vapaaehtoisen kompensaation käyttäjiä ovat olleet Finavia, Hesburger, Posti, Supercell ja LähiTapiola. Selvityksen mukaan suomalaisten yritysten päästökompensaatio ei poikkea huomattavasti kansainvälisistä käytännöistä. Erityispiirteenä kuitenkin ilmeni kotimaisten metsähankkeitten käyttö, jonka uskotaan vielä lisääntyvän tulevaisuudessa.
Raportin yhtenä tärkeimpänä tavoitteena on nostaa päästökompensaatioihin liittyviä epäkohtia esille. Vaikka kompensaatiopalveluihin liittyy paljon odotuksia ja toiveita, on järjestelmästä paljastunut merkittäviä väärinkäytöksiä ja heikkouksia. Raportissa ensinnäkin nostetaan ongelman yhdeksi isoimmaksi juurisyyksi se, että vapaaehtoiseen päästökompensaatioon ei kohdistu regulaatiota, jolloin järjestelmä toimii pitkälti erilaisten sertifikaattien sekä keskinäisen luottamuksen varassa. Järjestelmää ei pidä myöskään sekoittaa hyväntekeväisyydeksi; kyseessä on pikemminkin markkinajärjestelmä, jossa niin myyjät kuin ostajatkin ovat tyypillisimmin voittoa tavoittelevia yrityksiä. Päästökompensointia kritisoinut politiikan tutkija Robbie Watt onkin kiteyttänyt päästökompenasaatiojärjestelmän keskeisimmän ongelman termiksi ”kompensaatiofantasia” – järjestelmään luotetaan, koska sen halutaan ajatella toimivan.
Edellä mainitun järjestelmän sääntelemättömyyden, tehottomuuden ja monimutkaisuuden lisäksi kompensaatiohankkeista on paljastunut epäkohtia ihmisoikeuksien toteutumiseen liittyen. Hankkeet vaikuttavat aina jollakin tapaa paikalliseen väestöön ja ympäristöön. Raportissa konkreettisena esimerkkinä tästä esiin nostettiin Jorethangin vesivoimahanke, jossa alueen maanomistajilta ostettiin maata merkittävään alihintaan, minkä lisäksi maanomistajat joutuivat odottamaan näitä korvauksia hyvin pitkään. Kyseinen hanke aiheutti myös joen kuivumisen, mistä aiheutui huomattavaa haittaa paikalliselle väestölle ja heidän elinkeinotoiminnallensa.
Finnwatchin tekemä selvitys osoitti merkittäviä puutteita vapaaehtoisen kompensaation kaikilla eri tasoilla. Yritykset eivät ole kovinkaan tarkkoja siitä, millaisia kompensaatioita ne hankkivat, ja yleensä pelkkää sertifikaattia pidetään riittävänä laadun takaajana. Kompensaatiota välittävien toimijoiden kohdalla on merkittäviä eroja sen suhteen, kuinka paljon välitettävien kompensaatioyksiköiden laatua arvioidaan. YK:n ihmisoikeuksia ja yrityksiä koskevien periaatteiden mukaisesti yrityksillä on vastuu huolehtia ihmisoikeuksien toteutumisesta niiden koko arvoketjussa. Tämä tarkoittaa, että vastuu ihmisoikeuksien kunnioittamisesta kuuluu hanketta toteuttavan yrityksen lisäksi niille yritykselle, jotka ostavat ja välittävät eteenpäin hankkeessa syntyneitä yksiköitä. On havaittu, että yritysten vastuun kantaminen on parhaimmassa tapauksessa puutteellista, mutta usein lähes olematonta.
Läpileikkaavaksi ongelmaksi on havaittu toimintaa ohjaavien sääntöjen ja mallien puute. Olisikin ensisijaisen tärkeää, että lähivuosina kehitettäisiin vapaaehtoista päästökauppaa koskevaa lainsäädäntöä ja muuta sääntelyä. Laadukas päästökompensaatio on yksi tapa, jolla yritykset voivat kantaa vastuutaan. Tällä hetkellä kuitenkin näen merkittäväksi ongelmaksi sen, että vapaaehtoinen päästökompensaatio on yritykselle helppo reitti brändäytyä ympäristöystävälliseksi ja hiilineutraaliksi ilman, että tarvitsisi ottaa vastuuta hankkeiden todellisista ja ajoittain hyvinkin negatiivisista vaikutuksista esimerkiksi juuri paikalliseen väestöön ja ympäristöön liittyen. Monimutkaisen, ajoittain tehottoman ja sääntelemättömän järjestelmän seurauksena on, että ilmastoteon sijasta vapaaehtoiset päästökompensaatiomarkkinat ovatkin saattaneet kehittyä enemmänkin anekauppaa muistuttavaksi järjestelmäksi.
Lähde
Anekauppaa vai ilmastotekoja? Vapaaehtoisen päästökompensaation kysyntä, tarjonta ja laatu Suomessa. Finnwatch 4/2021.
Ilmastotiimi