Artikkelissa ”Deadly global alliance: antidemocracy and anti-environmentalism”, Kalifornian yliopiston Global studies -professori Eve Darian-Smith avaa kansainvälisesti kasvavan demokratiavastaisen poliittisen liikehdinnän ja planeettaamme uhkaavan ilmastokriisin välisiä yhteyksiä. Darian-Smith keskittää pohdintansa artikkelissa länsimaihin ja erityisesti Yhdysvaltoihin, mutta tiedostaa samalla, että vertailun vuoksi olisi hyvä selvittää, kuinka demokratialuisun yhteys ympäristö- ja ilmastopolitiikkaan näkyy muualla, kuten vaikkapa Afrikan ja Aasian valtioissa.
Darian-Smith erittelee kuinka neoliberalismi, globaali epätasa-arvoisuus ja demokratian heikkeneminen sulautuvat yhteen ja luovat osaltaan otollisen kasvualustan ilmastokriittiselle politiikalle. Ilmastokriisin torjumiseen tähtäävien keinojen jarruttelu puolestaan kiihdyttää alueiden välistä epätasa-arvoisuutta ja demokratian sekä oikeusvaltioperiaatteiden heikentymistä entisestään. Lisäksi artikkelissa kuvataan viime aikoina tehtyyn tutkimukseen perustuen, minkälainen yhteys ultranationalismilla, konservatiivisilla arvoilla ja ilmastotiedekriittisyydellä on. Darian-Smithin keskeisimpänä väitteenä on, että viime vuosina tapahtunut demokratialuisu on syventynyt, kun äärioikeistolaiset poliittiset johtajat ovat tukeneet ympäristönvastaista politiikkaa.
Fossiiliteollisuuden vaikuttamistoiminta
Fossiiliteollisuus on pitkään käyttänyt suuria määriä rahaa välttyäkseen toimintaansa rajoittavalta kansalliselta ja kansainväliseltä lainsäätelyltä. Vuonna 1989 fossiilisten polttoaineiden sektori muodosti Global Climate Coalition nimisen lobbausryhmän, jonka tarkoituksena oli mm. vastustaa Kioton pöytäkirjaa ja yleisesti vaikuttaa politiikassa sektorin intressien mukaisella tavalla. 1980-luvun lopusta alkaen fossiiliteollisuus alkoi hyvin määrätietoisesti rahoittamaan Yhdysvalloissa niin republikaani- kuin demokraattipoliitikkojen kampanjoita, pyrkien näin vaikuttamaan oman teollisuudenalansa säätelyyn. Toiminta on ollut tehokasta ja polttoaineteollisuus on saanut monta suoraa suukapulaa Yhdysvaltojen senaattiin.
Miksi juuri äärioikeisto?
Yksi mielestäni mielenkiintoisimmista artikkelissa esiin nostetuista pohdinnoista koskee sitä, miksi juuri äärioikeistoon tuntuu purevan ympäristövastaisuus ja miksi se mielellään omaksuu suurten fossiilisten polttoaineyhtiöiden vaikuttamistoiminnan. Kysymys on mielenkiintoinen myös siksi, että äärioikeisto on yhdistävänä tekijänä myös tällä hetkellä tapahtuvassa demokratialuisussa.
Monet ilmastoaktivistit argumentoivat, etteivät useimmat vasemmisto- tai maltillisemmatkaan oikeistopuolueet aja tarpeeksi vahvoja poliittisia muutoksia ilmastokriisin pysäyttämiseksi. On kuitenkin selvää, että juuri äärioikeistolle ympäristövastaisuudesta ja ilmastonmuutoksen vähättelystä on tullut retorinen valttikortti ja se myös ajaa muita vastapuoliaan enemmän ympäristövastaisia poliittisia ja lainsäädännöllisiä muutoksia.
Darian-Smith katsoo, että ympäristövastainen politiikka sopii varsin hyvin konservatiivisiin arvoihin ja ajatuksiin siitä, että valtion tulisi puuttua kansalaisten elämään mahdollisimman vähän ja valtioiden pitäisi voida päättää omista asioistaan mahdollisimman itsenäisesti. Näin ollen ilmastokriisin ja ympäristötuhojen torjuminen, jotka vaatisivat laajaa taloudellista ja poliittista yhteistyötä niin eri valtioiden kuin taloudellisten toimijoiden välillä, ei tunnu sopivan tällaiseen konservatiiviseen maailmankuvaan. Lisäksi olen sitä mieltä, että ilmastoaktivismi on pitkään profiloitunut tietynlaiseksi kansalaistottelemattomuudeksi (esim. Suomessa Elokapina sekä muut ympäri maailmaa järjestetyt ilmastomielenosoitukset). Erilaiset kansalaistottelemattomuuden muodot koetaan konservatiivisessa ajattelumaailmassa yleensä yhteiskunnan normijärjestystä horjuttavina ja täten tuomittavina toimina, jolloin konservatiivit suhtautuvat myös ilmastoaktivismiin paheksuen.
Fossiiliteollisuus ja populistinen äärioikeisto hyötyvät huonovointisesta kansasta
Äärioikeistolaisen populismin valtaannousun voi yhdistää 2000-luvulla kärjistyneeseen eriarvoisuuteen ja sen mukanaan tuomaan valtiovaltaan kohdistuvaan luottamuspulaan. Kuten Darian-Smith artikkelissaan esittää, neoliberalistinen politiikka tarkoittaa yrityksiä koskevaa sääntelyn purkamista, ammattiyhdistysten heikentämistä, palveluiden yksityistämistä ja julkisen terveydenhuollon ja opetuksen alasajoa. Nämä ovat osaltaan vaikuttaneet eriarvoisuuden syvenemiseen ja luokkamobiliteetin pysähtymiseen. Näin on syntynyt suuri ihmisjoukko, joka tuntee ahdistuneisuutta, on huolissaan toimeentulostaan ja kokee tulleensa poliitikkojen hylkäämäksi.
Tähän ryhmään oikeistopopulistit tarrautuvat, kun he lupaavat keskittyä vain kansallisten asioiden hoitoon iskulauseilla kuten ”Make America Great Again”. Lisäksi he luovat ongelmille syntipukkeja syyttämällä vähemmistöjä ja maahanmuuttajia. Vähemmistöryhmistä luotujen vihollisten lisäksi populistijohtajat lietsovat epäluottamusta kansainvälistä ”eliittiä” kohtaan. Tämä eliitti usein tarkoittaa kansainvälisiä yhteisöjä kuten YK:ta tai EU:n virkamiehiä, jotka populistien mukaan valehtelevat kansalle ja ajavat vain omia etujaan. Ympäristövastaisuuden kontekstissa tämä narratiivi tarkoittaa mm. sitä, ettei kansan tulisi luottaa näistä elimistä tuleviin ilmastoraportteihin tai päästöjen vähentämiseen pyrkivään sääntelyyn.
Monissa maissa äärioikeisto ajaa myös ultranationalistista agendaa, jossa pyritään oikeuttamaan eri vähemmistö- ja maahanmuuttajavastaisuuden sekä poliisivallan vahvistamisen. Ultranationalismi on äärimmilleen vietyä nationalismia, jossa oma kulttuuri ja valtio nähdään muita parempina. Oman valtion ja väestön koettu puhtaus pyritään säilyttämään ja edut turvaamaan, tarvittaessa myös voimakeinoin. Ultranationalismille on tyypillistä, että omalle kansalle luodaan sekä sisäisiä, että ulkoisia vihollisia ja pyrkimyksillä näiden taltuttamiseen, oikeutetaan poliisivallan tiukentaminen. Kun kansan suurimmat huolet kohdistuvat omaan toimeentuloon tai poliitikkojen luomiin uhkakuviin, on vaikea välittää niinkin etäällä tuntuvasta asiasta kuin ilmastokriisistä. Sen poliittinen ajaminen voi lähinnä ärsyttää ihmisiä, joidenka ajankohtaiset huolet liittyvät ennemmin arjesta selviämiseen.
Monet viime aikoina vaaleja voittaneet äärioikeistolaiset päättäjät, esimerkiksi Trump, Johnson ja Salini, ovat kampanjoineet ultranationalistista retoriikkaa hyödyntäen. Valtaan demokraattisesti päästyään, päättäjät ovat ryhtyneet heikentämään maidensa demokratiaa eri tavoin toteutetun sääntelyn keinoin. Darian-Smith kuvaa esimerkiksi Yhdysvalloissa ajettujen äänestys- ja mielenosoitusoikeutta rajoittavien toimien, vaikuttavan suoraan siihen, ettei kansalaisilla ole mahdollisuutta demokraattisesti hillitä fossiiliteollisuutta, ilmastonmuutosta tai ympäristötuhoja. Näin demokratian heikkeneminen vaikuttaa suoraan myös ilmastokriisin syventymiseen.
Lähde
Darian-Smith, Eve, Deadly global alliance: antidemocracy and anti-environmentalism. Third World Quarterly 44:2 (2023), s. 284-299.
Demokratiatiimi