Pyrkimys jatkuvan talouskasvun ja planeettamme käytettävissä olevien ympäristöresurssien rajallisuuden yhteensovittamiseen on ollut viimeisten vuosikymmenten aikana keskeinen teema. Tätä konseptia, jossa tavaroiden ja palveluiden taloudelliset arvot kasvavat tavalla, joka ei heikennä luonnonvaroja ja ympäristöä, voidaan kutsua vihreäksi kasvuksi. Ajatus ei ole ollut olemassa vain taloustieteilijöiden keskuudessa, vaan kysymys on hyvin pitkälti myös poliittinen. Esimerkiksi kansainvälinen Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö (OECD) on luonut vihreää kasvua koskevan strategian, jossa taloudelliset, ympäristölliset, sosiaaliset, teknologiset näkökohdat yhdistyvät kokonaisvaltaiseksi viitekehykseksi. Vihreän kasvun omaksumisesta onkin tullut lähes välttämättömyys, jotta luonnonvarat ja ympäristöpalvelut ovat saatavillamme myös jatkossa ja yhteiskunnan hyvinvointi tulevaisuudessa voidaan taata.
Mihin ajatus talouskasvusta luontoa kuluttamatta sitten perustuu? Tutkijaprofessori Georg Meran lähestyy konseptia artikkelissaan ”Is green growth possible and even desirable in a spaceship economy” kiertotalouden käsitteestä. Kiertotalous perustuu siihen, että tuotannon ja kulutuksen läpikäyneet luonnonvarat säilyisivät taloudessa mahdollisimman pitkään sen sijaan, että tuotanto- ja kulutusjäännökset palautettaisiin takaisin luontoon. Tämänkaltaisen talouden kiertokulun lisäämisen katsotaan kasvattavan talouden resurssitehokkuutta, ja edelleen mahdollistavan talouskasvun ja ympäristön kestävyyden toteutumisen samanaikaisesti. Yksin kiertotalouteen perustuvassa ajattelussa rajalliset luonnonvarat eivät ole esteenä vihreän kasvulle, kun ajatellaan, että jätteet voidaan kerta toisensa jälkeen syöttää takaisin talouden käytettäväksi.
Koska vaara planeettamme rajallisten ympäristöresurssien ylittymisestä on kuitenkin väistämättä käsillä, ei tämän merkitystä voida sivuuttaa. Tässä yhteydessä Meran tuo esiin ympäristöresurssien korvaamisen luonnonvarojen ehtyessä ennen kaikkea sellaisella pääomalla, jota voidaan tuottaa uudestaan. Uudestaan tuotettavalla pääomalla tarkoitetaan käytännössä fyysistä pääomaa, esimerkiksi koneita. Pääoman uudelleentuottaminen sen sijaan on mahdollista teknologisen kehityksen ja innovaatioiden johdosta. Taloustieteessä muodostunut vihreän kasvun malli perustuukin perinteisesti siihen, että niin kutsuttu pääoman kasaantuminen lisää resurssitehokkuutta, joka kompensoi resurssien vähenevää saatavuutta johtaen lopulta talouden kasvuun. Teknologinen kehitys onkin merkittävällä tavalla vihreän kasvun takana ja sen ajatellaan mahdollistavan jopa talouskasvun täydellisen irrottautumisen luonnonvaroista.
Vihreään kasvuun perustuvaa ajattelua on kuitenkin alettu viime aikoina kritisoimaan entistä enemmän. Tämä on seurausta ennen kaikkea siitä, että erilaiset ympäristöongelmat ovat tulleet aiempaa näkyvimmiksi ja tutkimukset maapallon planetaarisista rajoista, toisin sanoen ympäristön eri osa-alueista, ovat lisääntyneet. Vanhakantainen ekonomistinen ajattelutapa, jossa maapalloa verrataan avaruusalukseen, on kaiken lisäksi jälleen nostanut päätään viimeaikaisissa julkaisuissa. Vertaus kuvaa yksinkertaistettuna planeettamme resurssien rajallisuutta, ja teknisen infrastruktuurin kehittymisen ajatellaan voimistavan tätä haastetta entisestään.
Vihreään kasvuun kohdistuva kritiikki ei ole missään nimessä turhaa puhetta. Meranin artikkelin pääasiallinen tarkoitus on nimittäin todistaa vihreä kasvu, ainakin sen edellä kuvatussa perinteisessä muodossa, mahdottomaksi. Taloustieteellisiä laskukaavoja tässä yksityiskohtaisemmin avaamatta, vihreää kasvua ei voida Meranin mukaan pitkällä aikavälillä toteuttaa, vaikka innovaatiot ja tekninen tietämys tietyissä määrin lisääntyisivätkin. Meran osoittaa, että mahdollisuudet korvata ehtyviä luonnonvaroja uudestaan tuotettavalla pääomalla ovat rajalliset, toisin kuin vihreän kasvun perinteisessä mallissa väitetään. Resurssien tuottavuudella on siis yläraja, jota ei voida voittaa yksin teknisen kehityksen ja innovaatioiden avulla, eikä luonnonvaroja voida loppujen lopuksi erottaa talouskasvusta.
Onko vihreässä kasvussa sittenkin kyse jostain mahdottomasta ja saavuttamattomissa olevasta? Esimerkiksi OECD:n vihreää kasvua koskevassa strategiassa korostuu nimenomaan ajatus perinteisestä vihreästä kasvusta. OECD on ottanut huomioon sen, että talouden voidaan odottaa kasvavan vain tiettyyn pisteeseen asti nykyisellä teknologialla, mutta tietyn ajan kuluttua ympäristöresurssit ehtyvät ja talouskasvu kääntyy laskuun. OECD painottaakin strategiassaan juuri innovaatioiden merkitystä siinä tilanteessa, kun ympäristöresursseja ei voida enää korvata uudestaan tuotettavalla pääomalla. Tämä on kuitenkin ristiriidassa sen kanssa, että myös mahdollisuudet uusille innovaatioille saavuttavat jossain vaiheessa ylärajan.
Tässä vaiheessa on kuitenkin syytä painottaa sitä, että vihreään kasvuun perustuva ajattelu ei ole missään nimessä turhaa tai merkityksetöntä. Vielä ei ole saavutettu pistettä, jossa fyysisen pääoman korvaavuudet johtaisivat talouskasvun kääntymisen laskuun, eikä innovaatioiden ylärajaa ei ole tiettävästi kyetty tähän mennessä edes ennustamaan. OECD:n mukaan irrottautuminen vihreän kasvun strategiasta olisi sekä epäviisasta, että kestämätöntä, sillä se aiheuttaisi riskejä inhimillisistä seurauksista, talouskasvun ja kehityksen rajoituksia sekä muita peruuttamattomia seurauksia. Nykytilanteessa olennaisinta on tukea innovaatiopolitiikkaa, joka edesauttaa luonnonvarojemme käyttöä säästeliäämmällä ja tehokkaammalla tavalla ja ainakin kasvattaa väliä talouskasvun ja ehtyvien luonnonvarojen väillä.
Lähteet
Meran, Georg, Is green growth possible and even desirable in a spaceship economy? Ecological Economics 213/2023.
Towards green growth. A summary for policy makers. OECD 2011.
Towards green growth. Summary in Finnish. OECD iLibrary 2011.
Taloustiimi II