Markus Gehring on arvostettu oikeustieteilijä, joka on erikoistunut kansainväliseen ympäristöoikeuteen, kansainväliseen kauppaoikeuteen, Euroopan unionin oikeuteen sekä kestävään kehitykseen. Hänellä on merkittävä rooli sekä akateemisessa maailmassa että kansainvälisen oikeuden käytännön soveltamisessa. Gehring toimii professorina ja tutkijana Cambridgen yliopistossa ja useissa tutkimuslaitoksissa ympäri maailmaa. Lisäksi Gehring toimii neuvonantajana hallituksille ja kansainvälisille järjestöille kestävän kehityksen oikeudellisissa kysymyksissä. Gehringin työ on tärkeää, sillä se tarjoaa oikeudellisia näkökulmia ja ratkaisuja joillekin tämän ajan kiireellisimmistä globaaleista haasteista.
Artikkelissaan “Legal Transition to the Green Economy” Gehring syventyy vihreän talouden siirtymän käsitteeseen, keskittyen erityisesti siihen, miten lainsäädäntö ja oikeusjärjestelmä voivat tukea tätä siirtymää. Gehring taustoittaa artikkeliaan avaamalla keskustelun vuoden 2008 talouskriisistä, joka toimi katalysaattorina uudelle ajattelutavalle talouden kestävyydestä. Artikkelissa Gehring painottaa, kuinka kriisin jälkimainingeissa on alettu arvostaa entistä enemmän talouden kestävyyden merkitystä – ei ainoastaan finanssipolitiikan näkökulmasta, vaan myös ympäristön ja yhteiskunnallisen vakauden osalta. Tämä onkin johtanut laajempaan pohdintaan siitä, miten lainsäädännön ja taloudellisten mallien tulisi ja pitäisi voida ottaa huomioon ympäristölliset rajat ja edistää oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa.
Artikkelissa tuodaan esille, ettei vihreällä taloudella ole yhtä universaalia määritelmää. Gehring määrittelee termin kuitenkin itse yhtenä talouden muotona, joka edistää ympäristön kestävyyttä ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta pyrkien samalla taloudelliseen kasvuun. Vihreän talouden pyrkimyksenä on poistaa köyhyys ja edistää talouskasvua tavalla, joka parantaa kaikkien ihmisten hyvinvointia ja tarjoaa laajamittaisia mahdollisuuksia työllisyyteen ja ihmisarvoiseen työhön, samalla kun se kunnioittaa ja ylläpitää maapallon ekosysteemien tervettä toimintaa. Vihreä talous ei näe taloudellista kasvua ja ympäristönsuojelua vastakkaisina tavoitteina, vaan pyrkii löytämään kestäviä ratkaisuja, jotka hyödyttävät sekä ihmisiä että planeettaa. Tämä talousmalli suuntaa investoinnit ja politiikat kohti uusiutuvia energialähteitä, kiertotaloutta ja resurssitehokkuutta, samalla kun se kannustaa (sosiaaliseen) oikeudenmukaisuuteen ja ympäristölliseen vastuullisuuteen. Vihreä talous korostaakin, että kestävä kehitys on mahdollista saavuttaa vain, mikäli talousjärjestelmä perustuu ekosysteemien rajoihin ja tunnustaa sosiaalisen oikeudenmukaisuuden periaatteet.
Gehring nostaa esille Adam Steinerin hahmotteleman kiehtovan näkemyksen, jonka mukaan lainsäädäntö on avainasemassa luomassa pohjaa vihreän talouden siirtymälle. Steinerin mukaan lainsäädäntö ei ainoastaan mahdollista ja nopeuta ympäristön kestävyyden ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden integroimista taloudelliseen kasvuun, vaan tarjoaa myös tehokkaan välineen talouden perustavanlaatuisten muutosten aikaansaamiseen. Toisin sanoen, lainsäädännön avulla voidaan Steinerin mukaan toteuttaa myös talouden rakenteellisia muutoksia. Tämä ajatus perustuu käsitykseen, että kestävä kehitys ja ympäristönsuojelu eivät ole taloudellisen kasvun esteitä, vaan ennemminkin edellytyksiä pitkäaikaiselle taloudelliselle menestykselle ja yhteiskunnalliselle hyvinvoinnille. Lainsäädännön rooli ei näin ollen rajoitu vain olemassa olevan taloudellisen toiminnan sääntelyyn, vaan se voi luoda puitteet myös uusille innovaatioille ja liiketoimintamalleille, jotka ovat elintärkeitä vihreän talouden kehitykselle. Tämä tarkoittaa, että lainsäädännön avulla voidaan paitsi torjua ympäristöhaittoja myös edistää taloudellista uudistumista ja esimerkiksi työpaikkojen luomista.
Artikkelissa nostetaan esille useita oikeudellisia innovaatioita, jotka tukevat siirtymistä kohti vihreää taloutta. Gehring valottaa muun muassa, kuinka Euroopan unioni on toiminut edelläkävijänä vihreän talouden edistämisessä käyttämällä hyväkseen laaja-alaisia oikeudellisia välineitä ja politiikkoja. EU:n lähestymistapa vihreään talouteen on monipuolinen, kattava ja innovatiivinen, mikä ilmenee erityisesti kahdessa keskeisessä mekanismissa: EU:n päästökauppajärjestelmässä sekä ympäristövastuudirektiivissä 2004/35/EY.
EU:n päästökauppajärjestelmän, joka perustettiin vuonna 2005, tavoitteena on vähentää kasvihuonekaasupäästöjä kustannustehokkaasti ja taloudellisesti, asettamalla rajat energiaintensiivisen teollisuuden, energiantuottajien ja lentoyhtiöiden päästöille. Järjestelmä määrittelee hiilidioksidipäästöille enimmäismäärän ja luo markkinat päästöoikeuksien kaupalle, mikä kannustaa yrityksiä vähentämään päästöjään ja investoimaan puhtaampiin teknologioihin. Päästökauppajärjestelmä edistää taloudellisesti tehokasta siirtymää kohti vähähiilistä taloutta, sillä se mahdollistaa päästövähennykset siellä, missä niiden toteuttaminen on kustannustehokkainta.
Ympäristövastuuta koskeva direktiivi, joka astui voimaan vuonna 2004, on toinen esimerkki unionin innovatiivisesta oikeudellisesta toimenpiteestä. Direktiivi on yksi merkittävimmistä oikeudellisista välineistä, jonka EU on ottanut käyttöön edistääkseen vihreän talouden siirtymää. Direktiivin tavoitteena on varmistaa, että saastuttaja joutuu vastuuseen teoistaan sekä korjaa aiheuttamansa vahingot. Vahingot pyritään ehkäisemään jo ennalta, sillä kun yritykset ja muut toimijat tiedostavat, että niiden on korvattava aiheuttamansa vahingot, ovat he myös todennäköisemmin valmiitainvestoimaan ympäristöystävällisempiin käytäntöihin ja teknologioihin.
Artikkelin keskeinen väite onkin, että lainsäädännön ja erityisesti kansainvälisen kauppaoikeuden ei tulisi nähdä olevan ristiriidassa vihreän talouden kanssa. Sen sijaan olisi keskityttävä siihen, miten kansainvälinen kauppaoikeus ja lainsäädäntö voivat itse asiassa toimia keskeisenä työkaluna uusien innovaatioiden ja liiketoimintamallien edistämisessä. Lainsäädännön merkityksen korostamisesta huolimatta Gehring lopettaa artikkelinsa toteamalla, että vaikka lainsäädäntö on keskeisessä roolissa vihreämmän talouden siirtymisen tukemisessa, pelkästään lainsäädännölliset muutokset eivät yksin riitä varmistamaan siirtymää. Tästä voidaankin päätellä, että yhteiskuntien tulisi mahdollisesti siirtyä vieläkin radikaalimpaan ajatteluun ja sääntelyyn, jotta nykyiset tuotantojärjestelmät saataisiin uudistettua maapallon kantokyvyn mukaisiksi. Tämä puolestaan vaatii vielä enemmän yhteistyötä ja sitoutumista kaikilta toimijoilta kaikilla hallinnon tasoilla.
Lähteet
Gehring, Markus, Legal Transition to the Green Economy. The McGill international journal of sustainable development law and policy, 2016-01, Vol.12 (2), p.139-173.
Taloustiimi II