Dosentti, Jetro J. Tuulari
TSCMT kollegiumtutkija
Kliininen laitos, psykiatria
Väitöstilaisuus on selkeä virstanpylväs, siirtymäriitti tieteentekijöiden yhteisön jäseneksi. Oman väitöksen lisäksi olen päässyt seuraamaan yhden ohjattavan ja monen tutkijakollegan väitöstä. Vaikka Suomen järjestelmässä väitöstilaisuus on seremoniallinen, tunnelma on usein tiivis – jännityksestä kustoksen ilmoittamasta väitöksen alusta hänen toiseen puheenvuoroonsa, joka päättää tilaisuuden.
Väitöskäytännöt vaihtelevat maittain ja kun sain viime vuoden lopulla kutsun Englantilaiseen yliopistoon vastaväittäjäksi hyväksyin kutsun innoissani. Lontoossa sijaitsevan Kings Collegen protokollassa väitös on englantilaiseen tapaan suljettu tilaisuus, thesis examination, eli väitöskirjan tarkastus tai koe. Tohtorikandidaatti on myös mahdollista reputtaa tässä kokeessa ja väitöskirjaan voi edellyttää suuriakin muutoksia. Saamissani ohjeissa kerrottiin seikkaperäisesti, miten väittelijää pitää testata ja annettiin lupa olla tiukka, mutta toisaalta myös kannustettiin inhimillisyyteen ja mm. kehotettiin antamaan niin monta taukoa väitöksen aikana kuin kandidaatti toivoo.
Väitöspäiväksi sovittiin Suomen itsenäisyyspäivä 06.12.2021. Odotin matkaa Lontooseen innolla, mutta COVID-tilanne pakotti siirtymään etäväitökseen. Sovin väitöspäivälle tapaamisen toisen vastaväittäjän kanssa, mikä oli todella arvokasta. Kyselin paljon käytännön vinkkejä ja sovimme roolijaosta puheenvuorojen aikana. Etäyhteydestä huolimatta jännitys oli käsin kosketeltava kun tilaisuus alkoi. Tilaisuuden alussa paikalla olivat väittelijä, ohjaaja ja minun lisäkseni toinen vastaväittäjä. Pienen alustuksen jälkeen ohjaaja ”poistui huoneesta” ja kuulustelu alkoi.
Väitöskirjassa oli hyödynnetty kahta huomattavan korkealaatuista vastasyntyneiden kuvantamisaineistoa, artikkeleista suurin osa oli hyväksytty julkaistavaksi (mikä ei siis ole vaatimus tai tavallista Englannin järjestelmässä) ja työt hyvin tehty. Vastaväittäjälle tilanne oli siten helpohko – päätehtäväksi jäi varmistaa, että väittelijä tuntee kirjallisuuden ja on tehnyt työt, jotka kertoo tehneensä. Lähes kolmen tunnin suullisen kuulustelun (oral examination) aikana vakuutuin tästä riittävästi.
Suullisen kuulustelun jälkeen väittelijä ”poistui huoneesta” ja valmistelimme toisen vastaväittäjän kanssa puoltavan lausunnon. Sen jälkeen kutsuimme ohjaajan ja väittelijän takaisiin etäyhteyden päähän kuulemaan loppulausunnon. Alkusanojen aikana oli hieman samanlainen tunnelma kuin tosi-TV ohjelmien lopussa olevissa ”putoat pois pelistä” – ilmoituksissa ja riemu sitäkin makeampi kun kerroimme, että väitöskirja on hyväksytty pienellä lisäyksellä.
Tämän hienon kokemuksen jälkeen jäin pohtimaan Suomen ja Englannin väitösten eroja. Kenties kotimainen tapa on silti näistä kahdesta parempi – tilaisuuden avoimuus on rikkaus.
