Dosentti, Jetro J. Tuulari
TSCMT kollegiumtutkija
Kliininen laitos, psykiatria
Olen juuri aloittanut kollegiumtutkijan tehtävässä Oxfordin yliopistossa vietetyn jakson jälkeen. Pian sen jälkeen kun tulin valituksi tähän pestiin, ilmestyi tällä palstalla Teemu Niirasen blogikirjoitus (07/2020), jossa käsiteltiin lääkäritutkijan uran vaiheita ja tutkimusryhmän johtajan varsinaisia esihenkilötehtäviä. Se herätti ajattelemaan matkaa, jolle urallani olisin pian lähdössä sekä palautti miettimään aikaisempia valintoja.
Kollegiumtutkijan tehtävä oli erilainen päätepiste kuin aiemmin. Aikaisemmin uran suuret valinnat kiteytyvät usein kahteen vaihtoehtoon: ammattisotilas vai lääkäri, yliopisto-opettaja vai aivotutkija, kliinikko vai tutkijalääkäri, tutkimustyön jatkaminen kotimaassa vai post doc ulkomailla. Tästä eteenpäin valinta lienee enemmän: ollako vai eikö olla tutkimusryhmän johtaja. Ja jos vastaus on kyllä, minne olen kuljettamassa omaa tutkimustani aiheen, menetelmien ja aineistojen osalta.
Kirjoitin hiljattain vaativan ERC Starting Grant – hankehakemuksen ja nyt kun olen ehtinyt vetää hieman happea tiukan rutistuksen jälkeen huomaan pohtivani, miten nyt päivänpolttava ja haussa toivottavasti vaaditulla tavalla “innovatiivinen” tutkimussuunta on todennäköisesti vain välivaihe seuraavaan. Se on lohdullinen ajatus. Aina on varaa uusiutua ja sitä jopa edellytetään.
Olen tehnyt suuret uran valinnat asuessani asunnoissa, joissa on ollut lähistöllä vettä ja voimalinjoja. Mika Waltarin hahmo Turms Kuolematon keräsi kiven elämänsä merkityksellisillä hetkillä. Oma muistojeni ankkuri on vähemmän runollinen, mutta luultavasti lenkkeilen taas voimalinjojen kautta seuraavaa hanketta suunnitellessa.
Saavutettuasi huipun jatka kiipeämistä.
– Zen-sananlasku
