Poimintoja jakson 9 demotilaisuudesta
Jakson 9 demotilaisuudessa esiteltiin syksyn aikana tehdyn työn tuloksia. Tässä valittuja paloja!
Oppiminen
Yliopiston www-sivuille on julkaistu jatkuvan oppimisen haku, jonka avulla esimerkiksi työelämässä jo olevat voivat hakea osaamistaan täydentävää koulutusta – tätä kautta siis löydät yliopiston sellaisen opintotarjonnan, joka ei liity tutkintoihin. Jatkuvaan oppimiseen liittyen valmistaudutaan myös Digivision opin.fi-palvelun käyttöönottoon myöhemmin tänä keväänä. Palvelun käyttöä varten tarvittavat henkilökunnan oppijanumerot on saatu henkilöstörekisteriin ja viestintäsuunnitelma on työn alla sekä palvelupyyntöjen käsittelyn toimintamallit testauksessa.

Tekoälyn hyödyntämismahdollisuuksia koulutuksessa selvitellään. On tutkittu esimerkiksi tekoäly-chatbotin hyödyntämistä Moodlen tuen apuna. Lisäksi Moodlen etusivua on selkeytetty saadun palautteen pohjalta (yläpalkkia siistitty, kalenteri siirretty sivupalkkiin ja ohjeet siirretty yläbanneriin). Saavutettavuustyökalu Brickfield todettiin käyttökelpoiseksi ja tietosuojaselvityksen jälkeen se otettaneen käyttöön.

Tutkimus
Eettisen ennakkoarvioinnin lomaketta rakennetaan Asta-asianhallintajärjestelmään ja kiinnostusta on dosentuurin hakulomakkeen toteuttamista kohtaan.

Väitöskirjatutkijat voivat nyt käynnistää allekirjoitusprosessin sähköisen allekirjoittamisen järjestelmä UTUsignissa🔒. Lisäksi UTUsigniin on saatu käyttöön pitkään toivottu mahdollisuus vaihtaa titteliä. Esimerkiksi dekaanit saavat nyt allekirjoitukseen näkyviin dekaani-tittelin professuurinsa lisäksi. UTUsigniin on myös toteutettu integraatio erikoistuvien lääkärien ELSA-järjestelmään.

Tutkimusdatainventaarion kehittäminen jatkuu. Siihen kootaan yliopiston sensitiivisistä tutkimusdatoista lakisääteiset asiat. Lisäksi harkitaan, voitaisiinko samalla kerätä datoista myös muuta tarpeellista tietoa. Lomake on kuitenkin tärkeää pitää tarpeeksi tiiviinä, jotta sen käyttäminen on sujuvaa.

UTUCris-tutkimustietojärjestelmän hidasteluongelmia on korjattu ja CrossRef-rajapinta julkaistu. Projektien lomakkeet on tuotu ja hammaslääketieteeltä saatu projektidataa testausta varten. Tarkoitus on rikastaa toiminnanohjausjärjestelmästä (TOPI🔒) tulevaa dataa tutkimustietojärjestelmässä ja parantaa projektien näkyvyyttä.
Taltio-tallennustilojen hallintatyökalu Taltio manager alkaa lähestyä lanseerausvaihetta. Varatut tallennustilat näkyvät nyt käyttäjille ja tallennustilojen tilauslomake on valmistunut, mutta vielä on työtä jotta aiemmin manuaalisesti hallitut tilat saadaan siirrettyä Taltio manageriin.

Yliopistopalvelut
Yliopiston uudistunut verkkolahjoituspalvelu on otettu käyttöön. Tällä korvattiin poistumassa olevan Konsta-järjestelmän toiminnallisuudet, joilla lahjoitukset tehtiin aiemmin.

Kumppanuuksienhallintakokonaisuuden osaksi on toteutettu Sidos-portaali, jolla kumppanuuksienhallintajärjestelmään (CRM) rekisteröidyt voivat nähdä ja päivittää omia tietojaan. Tässä vaiheessa palvelu on vielä keskeneräinen: seuraavaksi testataan sen toimivuutta ja parannellaan ulkoasua.

Kumppanuuksienhallintaan liittyvään uutiskirjejärjestelmään on rakennettu uutiskirjeiden tilaus -sivua. Jatkossa voit siis löytää yhdeltä sivulta yliopistolta tilaamasi uutiskirjeet ja hallinnoida niiden tilauksia.

Howspace on otettu yliopistolla pilottikäyttöön vuoden 2027 loppuun saakka (ohjeet käyttöönottoon🔒). Flingan korvaavia whiteboard-ratkaisuja on selvitetty.
Monivaiheinen kirjautuminen (MFA) otettiin kaikkien opiskelijoiden käyttöön lokakuussa – nyt esimerkiksi Moodleen kirjautuminen vaatii monivaiheisen tunnistautumisen. Järjestelmien liittäminen MFA:n piiriin jatkuu: tässä jaksossa siihen liitettiin Seafile-pilvitallennuspalvelu🔒. Uuden VPN-järjestelmän (eduVPN🔒) toimivaksi toteamisen jälkeen vanha VPN-palvelu sammutettiin.
Todo-tehtävienhallintajärjestelmään🔒 toteutettiin malliprojekti käytön aloittamista helpottamaan. Uutena ominaisuutena käyttöön on tullut gantt-kaavio.

Doodlen🔒 korvaaminen on harkinnassa ja korvaavia järjestelmävaihtoehtoja on selvitelty. Nyt testissä on mm. Newdle.
Tiedonhallinnassa käytettävään Arkki-järjestelmään🔒 on toteutettu Helsingin yliopiston laatiman mallin pohjalta HERM-viitearkkitehtuuriin pohjautuva kyvykkyysmallipohja. Lisäksi ollaan kokeiltu automaattista generointia integraatioiden kuvaamiseksi.

Asta-asianhallintajärjestelmän asiointipalvelussa on toteutettu testausvaiheeseen asti vahva tunnistautuminen, jotta esim. henkilötietojen tietopyynnöt voidaan hoitaa digitaalisesti. Kokoushallinta otetaan näillä näkymin käyttöön tammi-helmikuussa.

Tiedolla johtamisen avuksi on toteutettu katselmointivaiheeseen asti henkilötyövuodet rahoituslähteittäin -tietovarastoraportti, josta näkee eri vuosien perusrahoituksen ja täydentävän rahoituksen jakauman.
Identiteetinhallintajärjestelmä eli käyttäjätunnuksia hallinnoiva järjestelmä on päivitetty. Windows 11:n käyttöönotto lähestyy ja se tulee tarjolle, kun se on todettu riittävän toimivaksi. Software centeristä🔒 voit asentaa yliopiston Windows-koneellesi Windows 11 Hardware Compability Check -ohjelmiston, jolla saat selville, onko Windows 11 asennettavissa koneeseesi.
Yliopiston lomakejärjestelmä UTU Forms ollaan uudistamassa ja tässä jaksossa on jatkettu perehtymistä korvaaviin ratkaisuihin. Tarkoitus on, että hankittava ratkaisu mahdollistaa entistä sujuvammin yliopiston prosessien sähköistämisen ja visuaalisten prosessikuvausten avulla myös paremmin yliopistolaisten yhteistyön prosesseja kehitettäessä.
