Kaunokirjallisuuden suomentajat suomentavat Yhdysvaltain mustan väestön puhekieltä eri tavalla kuin muuta puhekieltä

Tutkin väitöskirjatyössäni sitä, kuinka Yhdysvaltain musta väestö puhuu suomeksi. Toisin sanoen tutkimuskohteena on suomentajien käyttämä suomen yleispuhekieli Yhdysvaltain mustien puheenparren suomenkielisenä vastineena. Yleispuhekieli on sitä eteläisessä Suomessa alkunsa saanutta puhekieltä, josta puuttuvat leimalliset murteellisuudet. Yhdysvaltain mustan väestön puhekieli taas on se suhteellisen yhtenäinen puhekielen muoto, jota Yhdysvaltain musta väestö käyttää kautta Yhdysvaltojen (Labov 2001, 506–508).

Tarkoitus on tutkia, eroaako afroamerikkalaisen puhekielen kääntäminen muusta puhekielen kääntämisestä. Tutkittavanani on kuusi romaanisuomennosta, jotka ovat kaikki mustien kirjoittamia ja vielä toistaiseksi tutkimattomia.

Tarkoitukseni on selvittää, eroaako tämän sosiaalisen murteen suomentaminen muusta puhekielen suomentamisesta käytettyjen kielenpiirteiden määrässä ja laadussa.

Tutkin kielenpiirteiden tilastollista esiintyvyyttä aineistossa. Aiemmassa tutkimuksessa (Nevalainen 2003) on havaittu että slangisanat (kuten esimerkiksi mutsi ja faija) ovat kaikista yleisimpiä suomennetussa puhekielessä, mutta omassa aineistossani näin ei ole, vaan erilaiset äänteelliset puhekielisyydet (esimerkkejä äänteellisistä piirteistä ovat nopea-sanan muuttuminen muotoon nopee[1] ja i-kirjaimen katoaminen sanan lopusta (kuten sananmuoto antais[2]) ovatkin yleisimpiä, kun on kyse Yhdysvaltain mustan väestön puhekielen kääntämisestä.

Aineistoni romaanit ovat Kaikki kotona? (kirjoittanut Terry McMillan), Punainen kuolema (kirjoittanut Walter Mosley), Brewster Placen naiset (kirjoittanut Gloria Naylor), Musta Nyrkki (kirjoittanut Sam Greenlee), Jos tämä katu osaisi puhua (kirjoittanut James Baldwin) ja 116. kadun jengi (kirjoittanut Walter Dean Myers).

Tällä hetkellä olen analysoinut kaksi ensimmäistä romaanisuomennosta, ja vaikuttaa siltä, että äänteelliset piirteet ovat yleisimpiä molemmissa.

Tomi Paakkinen

Kirjoittaja on tohtorikoulutettava englannin kielen oppiaineessa Turun yliopistossa.

Lähteet

Labov, W. 2001. Principles of Linguistic Change, II: Social Factors. Oxford: Blackwell.

Nevalainen, S. 2003. Käännöskirjallisuuden puhekielisyyksistä – kaksinkertaista illuusiota? Virittäjä 107: 2‒26.

[1] Kielitieteessä ilmiötä nimitetään jälkitavun -eA-vokaaliyhtymän ee-edustukseksi. Iso A-kirjain edustaa sekä a:ta että ä:tä.

[2] Kyse on niin sanotusta loppuheitosta, kuten kielitieteen termi kuuluu.