Valokuva keltaisista lehdistä ja sen päällä valkoinen paperi, johon on leikattu lendenmuotoinen reikä.

Puhe kolmannesta sukupuolesta häivyttää muunsukupuolisuuden moninaisuutta

Vilja Jaaksi lähikuvassa.
Vilja Jaaksi

Muunsukupuolisuus on ottanut paikan julkisessa keskustelussa ja sukupuolikäsityksissä. Muutos on lyhyessä ajassa ollut valtava, tai siltä se ainakin tuntui, kun kevään 2023 eduskuntavaalien alla Ylen vaalikoneessa kysyttiin vastaajan kantaa siihen, tulisiko Suomessa tunnistaa kolmas sukupuolikategoria. Nyt kun uusi translaki on tullut voimaan, muunsukupuolisuus vaikuttaisi olevan sateenkaarivähemmistökeskustelun uusi kuuma peruna.

Keskustelu muunsukupuolisuudesta ja sen tunnustamisesta on sinällään hyvä asia, mutta puhe muunsukupuolisuudesta ”kolmantena sukupuolena” mietityttää.

Muunsukupuolisuus on kattokäsite, joka pitää sisällään monenlaista. Lyhyesti muunsukupuolisuus tarkoittaa, että henkilön sukupuoli-identiteetti ei ole yksinkertaisesti nainen tai mies. Muunsukupuolinen ihminen voi kuitenkin esimerkiksi kokea olevansa lähellä tai kaukana miehen tai naisen kategoriaa, kokea eri aikoina olevansa niihin eri suhteessa, pysyä tyytyväisesti paikallaan niiden välillä, tai olla vailla sisäistä tunnetta omasta sukupuolesta lainkaan. Muunsukupuolinen voi myös näyttää monenlaiselta – tavoilla, joita emme aina tunnista muunsukupuolisuuden ilmaisuiksi.

Samoin mieheyttä ja naiseutta ilmaistaan monin tavoin: niin tyylillä kuin käytöksellä ja erilaisilla rooleilla. Hyvin perinteinenkin mies voi olla kaikkea fyysisen työn duunarista muodikkaaseen pukumieheen, nainen kotiäidistä girlbossiin, puhumattakaan enemmän sukupuolen ja seksuaalisuuden normeja rikkovista mieheyden ja naiseuden ilmaisuista. Kaikki nämä sukupuolen muodot näyttävät ja tuntuvat erilaisilta. Kaikki nämä muodot myös tunnistamme enemmän tai vähemmän erilaisiksi mieheyden ja naiseuden ilmaisuiksi.

Monet haastattelemani muunsukupuoliset kuitenkin tuntevat painetta ilmaista sukupuoltaan tietyllä tavalla, jotta heidän sukupuolenkokemuksensa otettaisiin vakavasti. Paine liittyy erityisesti visuaaliseen itseilmaisuun: Mielikuva ”muunsukupuolisen näköisestä” on usein androgyyni ja vaatii, että kehoa muokataan näyttämään vähemmän syntymässä määritellyltä sukupuolikategorialta. Muunsukupuolisen siis pitäisi näyttää selkeästi ”kolmannelta sukupuolelta” ja olla sekoittumatta mieheen tai naiseen.

Joillekin tällainen ilmaisu tietysti tuntuu omalta. Mutta kaikille muunsukupuolisille oma keho ei tuota ongelmia, ja syntymässä määritellylle sukupuolelle tyypillinen ilmaisu voi tuntua luontevalta. Muunsukupuolinen ei siis aina ”näytä muunsukupuoliselta.”

Kun puhumme muunsukupuolisuudesta kolmantena sukupuolena, muistammeko pitää mielessä, että samoin kuin mies ja nainen, se pitää sisällään monenlaista? Ymmärryksemme muunsukupuolisuudesta ei tule jumahtaa ajatukseen selkeästä, tunnistettavasta kolmannesta sukupuolesta.

Vilja Jaaksi
Kirjoittaja on sukupuolentutkimuksen väitöskirjatutkija Turun yliopistossa. Hänen tutkimuksensa käsittelee muunsukupuolista identiteettiä ja transihmisten kokemuksia sosiaalisesta mediasta.