Mitä on kielten keskinäinen ymmärrettävyys?

Kielten keskinäisellä ymmärrettävyydellä tarkoitetaan tilannetta, jossa kahden eri kielen äidinkieliset puhujat pystyvät ymmärtämään toistensa äidinkieliä niitä opiskelematta ja ilman merkittävää muiden kielten apua.

Tärkeimpiä edellytyksiä keskinäiselle ymmärrettävyydelle ovat kielten sanaston ja kieliopin samankaltaisuus. Yleensä tällaiset kielet ovat myös toistensa sukukieliä, joten suomalainen voi ymmärtää äidinkielensä avulla esimerkiksi viroa. Onhan viro yksi läheisimpiä sukukieliämme.

Ihmetyksekseni saan aina silloin tällöin selittää ihmisille, että viro todella on suomen lähimpiä sukulaisia. Tapaan myös lisätä, että suomi, viro ja muut itämerensuomalaiset kielet ovat olleet ennen nykyisiä muotojaan toistensa murteita. Eikä tuosta maailmanajasta ole edes järin pitkä aika koko ihmiskunnan historiaa ajatellen. Toisaalta moni suomalainen vaikuttaa tuntevan yhteisen taipaleemme virolaisten kanssa. Kun kerron tutkivani kieltemme keskinäistä ymmärrettävyyttä, monet kutsuvat sukulaiskansaamme arvostavaan sävyyn veljeskansaksi.

Mihin suomen ja viron sukulaisuus sitten perustuu? Arviolta 0–500-luvulla itäisen Itämeren alueella puhuttiin kielitieteilijöiden myöhäiskantasuomeksi nimittämää kieltä, joka tuolloin alkoi jakautua kolmeksi murteeksi. Vuosisatojen vaihtuessa murteet kehittyivät edelleen uusiksi murteiksi. Niitä puhuneet yhteisöt käyttivät murteitaan sukupolvien ajan kukin omissa oloissaan vaikutteita sieltä täältä ottaen. Siten murteiden sanasto, äänteet ja kielioppi muuttuivat jossain määrin, mikä johti uusien itämerensuomalaisten kielten, kuten suomen ja viron syntymiseen – itse asiassa valtaosa maailman kielistä on kehittynyt näin.

Itämerensuomalaiset kielet ovat siis toistensa lähimpiä sukukieliä, vaikka ne lopulta kehittyivät toisistaan erillään. Siksi niillä on yhä hyvin samanlainen kielioppi ja tuhansittain yhteistä alkuperää olevia sanoja. Toisaalta erityisesti puhuttu viro on suomalaisille vaikeaa, ja monien yhteistenkin sanojen merkitys voi olla virossa tai suomessa enemmän tai vähemmän vaihtunut. Kuitenkin suomalaisen on aika helppoa ymmärtää, jos virolainen esittelee itsensä äidinkielellään tähän tapaan: ”Minu nimi on Toivo Kivi. Elan Tallinnas ja olen õpetaja koolis”. Englannin käyttö tai väärinkäsityksen pelko tällaisissa tilanteissa vaikuttaisivat varsin teennäisiltä.

Kaikki maailman kielet ovat alati muutoksessa, kuten edellä kuvasin. Esimerkiksi valtaosaa maailman tuhansista kielistä uhkaa lähivuosikymmeninä sukupuutto, mutta myös kielten keskinäiset suhteet voivat muuttua. Suomessakin on tällä hetkellä käynnissä kieliin liittyviä yhteiskunnallisesti merkittäviä ilmiöitä ja muutoksia. Näistä näkyvimpiä on Tallinnan ja Helsingin yhdistävä rautatietunneli. Toteutuessaan se synnyttää kaksoiskaupungin ja uuden vertaansa vailla olevan kieli-, kulttuuri- ja talousalueen, sillä missään muualla Euroopassa ei sijaitse kahta näin suurta pääkaupunkia näin lähellä toisiaan.

Vaikka tällä hetkellä suomalaiset tietoisesti syrjäyttävät suomea englannilla viihteen, kaupan ja – mikä huolestuttavinta – tieteen ja koulutuksen alalla, on odotettavissa, että tunnelin valmistuttua englannin lisäksi virolaiset ja suomalaiset viestivät keskenään paljon myös omilla kielillään. Jo nyt suomalaiset ja virolaiset elävät arkisesti rinnakkain: onhan Suomi Viron tärkein kauppakumppani ja Viro yksi Suomen tärkeimmistä. Suomessa asuu 50 000 viroa äidinkielenään puhuvaa, pääosin juuri pääkaupunkiseudulla. Helsingissä virolaisten työllisyysaste onkin keskeisistä maahanmuuttajaryhmistä selvästi korkein, lähes suomalaisten tasoa. Vastaavasti Virossa vierailee vuosittain yli miljoona suomalaismatkailijaa – olenpa jopa kuullut pohdittavan, että Tallinnan-risteilyt ovat koko Suomen kansaa yhdistävä kokemus.

Muuan virolainen suomen kielen opettaja tokaisi minulle kerran hymy huulillaan, että jokainen suomalainen läpäisisi yliopistotasoisen viron kielen alkeiskurssin opiskelematta. Tämän äidinkielestämme saadun lahjan lisäksi on olemassa tukko muitakin seikkoja ja keinoja, joiden ansiosta viro muuttuu ymmärrettäväksi.

Esimerkiksi monessa tapauksessa viron kirjaimia b, d, g ja ü käytetään suomen kirjaimien p, t, k ja y tapaan, kuten lauseessa Nüüd Raimo tuleb tagasi, ’Nyt Raimo tulee(pi) takaisin’. Yksikön kolmannen persoonan päätteen (tuleb, ’tuleepi’) ohella myös muusta vanhan suomen kielen tuntemisesta, mutta myös esimerkiksi vokaalien vaihtamisesta on hyötyä. Ja kas, emakeel onkin selvästi emonkieli, eli äidinkieli. Lisäksi Lounais-Suomen murteiden tunteminen on eduksi. Silloin lausetta See koer istus eile ei tarvitse kääntää laisinkaan. Muistakin murteista saa apua.

Kenties tärkeimpänä nyrkkisääntönä kannattaa muistaa, että kielen keskeisintä sanastoa ei lainata herkästi. Se on vanhinta ja siksi lähisukukielille usein yhteistä. Näin ollen suomalainen ymmärtää vaivatta, kun virolainen kirjoittaa hänelle tärkeistä asioista: Armastan seda, kui saan olla rahus talvises metsas ja saunas. Kuulostaako tutulta? Varmaan aika monessakin mielessä.

Aleksi Palokangas

Kirjoittaja on tohtorikoulutettava, joka tutkii väitöskirjassaan suomen, viron ja niiden lähisukukielten keskinäistä ymmärrettävyyttä.