Hyvinvointia teurastamossa?

Ihmisen ja muiden lajien suhdetta koskevat kysymykset ovat ajankohtaisia nyt kun lihansyönnin vähentäminen ja ilmastokriisi ovat päivittäisiä uutisaiheita. Liha-alalla on paine vastuullisuuden korostamiseen ja kielteisten asioiden häivyttämiseen. Eräs teemaan kuuluva aihe on silti jäänyt katveeseen: yhä lisääntynyt tuotantoeläinten teurastaminen.

”Oh hoh, no ei varmasti kevyt aihe”, keskustelukumppani toteaa, kun kerron väitöskirjani aiheesta. Jos lisään, että kielitieteiden opiskelun takia olen kiinnostunut kielestä, mutta olen sukupuolentutkimuksen oppiaineessa, minulta kysytään mitä tekemistä näillä on keskenään. Lähestymistavat sopivat yhteen, sillä feministinen teoria huomioi ihmiskeskeisyyden problematisoinnin. Erontekoja ja normeja voi tarkastella kielentutkimuksen työkaluin.

Motivaationi tutkimuksen tekoon syntyi vuonna 2015 Suomen ensimmäisen teurastamokohun aikaan. Salakuvatuilla videoilla lampaita hakattiin laatikoilla ja nautojen tainnuttamisessa epäonnistuttiin. Yleensä teurastamoiden piilossa oleva arki mahdollistaa Suomessa vuosittain kymmenien miljoonien yksilöiden teurastuksen ilman julkista keskustelua. Väitöskirjani käsittelee tuotannossa pidettävien eläinten teurastukseen liittyvää lainsäädännön kieltä sekä puhetapoja ja affekteja. Tavoitteenani on tuottaa tietoa työn käytänteistä, siihen opastamisesta sekä ihmisen ja teuraseläimen suhteesta. Tutkimus edustaa feministisestä perinteestä nousevaa kriittistä eläintutkimusta, jonka lähtökohta on, että toisenlajisilla eläimillä on moraalista ja poliittista arvoa.

Jotta ihminen voi syödä lihaa, jonkun on tapettava ja jotkut on tapettava. Eläimen elämän lopettaminen tuo ihmisen lajina pulmalliseen tilanteeseen: tappaminen on kontekstoitava niin, että eläinten kuoleminen tulee hyväksytyksi. Elävä olento pitää muuttaa ei vain fyysisesti vaan myös symbolisesti kulutukseen sopivaksi elottomaksi materiaksi (1). Kiinnipito, ohjaaminen ja teurastusprosessi aiheuttavat pelkoa ja vähintään jonkinlaista kärsimystä. Miten eläimiä kohdellaan? Millaista on hyvinvointi “tainnutuskehdossa”? Avoimia kysymyksiä on paljon.

Teollisen teurastuksen teknologiat ovat mahdollistaneet tuotannon nopeuden ja maksimoinnin. Politiikan tutkija Timothy Pachiratin mukaan väkivallan piilottamisen strategioita ovat teollisen tappamisen piilottaminen yleisesti yhteiskunnassa, tappamistyön jakaminen osiin sekä tekninen kielenkäyttö (2). Teurastamo on paikka, jossa väkivallan muodot on luonnollistettu ja rutinisoitu (3).

Ihminen haluaa suojella eläimiä tarpeettomalta kärsimykseltä, mutta tarpeettomuus tulee tulkituksi ihmisnäkökulmasta. Hyvinvointiparadigma ja eläinsuojelulainsäädäntö rajaavat sitä, mitä voidaan tavoitella eläinten hyvinvoinnin parantamiseksi. Eläinten käyttäminen ravinnoksi on normi, vaikka tutkimustieto eläinten mielestä, tunteista ja kipukokemuksista on lisääntynyt viime vuosikymmeninä. Mikäli ajattelemme, että myös teurastamisen voi tehdä hyvinvointia kunnioittaen, humaanin teurastamisen konseptin olemassaolo mahdollistaa ainakin tiettyjen lajien teurastamisen jatkumisen.

Tiina Ollila 

Kirjoittaja on suomen kielen FM ja tohtorikoulutettava sukupuolentutkimuksen oppiaineessa. 

Lähteet:

[1] Bjørkdahl, Kristian & Lykke Syse, Karen (2013) Death and Meateriality. Teoksessa Willerslev, Rane & Christensen, Dorthe Refslund (toim.) Taming Time, Timing Death: Social Technologies and Ritual. Routledge.

[2] Pachirat, Timothy (2011) Every Twelve Seconds: Industrialized Slaughter and the Politics of Sight. New Haven & London: Yale University Press.

[3] Cudworth, Erika (2015) Killing animals: sociology, species relations and institutionalized violence. The Sociological Review, Vol. 63, 1–18.