Suomea pidetään tasa-arvoisena maana. Silti moni muusikko- ja artistinainen on huomannut jo varhain artisti Vesalan sanoin syntyneensä ”siellä missä tytöt…
Satuelokuva kutsuu katsojia heittäytymään tarinan vietäväksi. Esimerkiksi Lumikuningatar (1986, ohjaaja Päivi Hartzell) -elokuvan eräässä kohtauksessa päähenkilö Kerttu nähdään kävelemässä vehreässä…
Nuorena klassisena laulun harrastajana ihailin suuresti ammattilaulajia. Hämmästelin heidän hienoa laulutekniikkaansa ja suvereenia äänenkäyttötapaansa. Kamppailin itse tuolloin laulamiseen liittyvän häpeän…
Olen ollut hyvin kiinnostunut metallimusiikista jo pitkään. Itse metallimusiikin lisäksi minuun on tehnyt suuren vaikutuksen sen kuuntelijoiden muodostama vahva yhteisö….
Tiina Lillak, Pectus-pastillit, punaiset väritabletit koululaisten hammashuollossa, Atari-tietokone ja mäntypaneelit katossa. Muun muassa näillä ihmisillä ja ilmiöillä Vesala ankkuroi kappaleensa…
”I’m a thick bitch, I need tempo”, laulaa pop-musiikin supertähti Lizzo lavalla ravistaen reisiään ja takapuoltaan hurmaantuneena kiljuvan yleisön edessä….
Bulgarialainen naiskuorolaulu lienee yksi tunnetuimmista kansanlaulutyyleistä maailmassa. Bulgarialaiseen kuorolauluun liitetään korkealta ja kovaa laulaminen, jota ei perinteisessä länsimaisessa kuorolaulussa usein…