Johanna Peltoniemi ja Pasi Moisio
INVEST blogi 5/2023
Vaalien aikaan on tapana toistella, että Suomessa politiikka on rikki. Tämä tietysti tarkoittaa eri arvioita sanojasta riippuen, mutta taustalla on myös tutkimusnäyttöä. Esimerkiksi OECD:n raportissa (2015) arvioidaan Suomen politiikan instituutioiden ja demokratian olevan liki kaikilla mittareilla maailman huippua; sen sijaan Suomessa on vaikeuksia hallitusten strategisten poliittisten linjausten muodostamisessa, toteuttamisessa ja seurannassa.
Miksi Suomessa on vaikeuksia strategisten poliittisten linjausten tekemisessä ja toteuttamisessa? Tähän löytyy monia syitä, mutta yksi lähtökohta on vertailla poliittista järjestelmäämme naapurimaihin. Nopea vertailu paljastaa, että Suomen vaali- ja poliittisessa järjestelmässä on erikoisuuksia verrokkimaihimme verrattuna.
Enemmistöhallitusten pakkomielle
Koko vaalikauden istuvat enemmistöhallitukset ovat yleistyneet Suomessa 1980-luvulta alkaen. Muissa Pohjoismaissa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa, vähemmistöhallitukset ovat yleisempiä. Vähemmistöhallituksella ei ole parlamentin enemmistöä takanaan, mutta käytännössä hallituksella on kuitenkin useimmiten nk. tukipuolueita, jotka nimensä mukaisesti tukevat hallitusta äänestyksissä. Vähemmistöhallitukset nojaavat kirjallisten tukisopimuksien lisäksi erilaisiin blokkipolitiikkaan ja luottamuslauseäänestykseen liittyviin sääntöihin ja käytäntöihin. Vähemmistöhallituksen mahdollisuutta Suomessa ovat pohtineet mm. Jyrki Katainen kumppaneineen.
Suomessakin virkamies- ja vähemmistöhallitukset olivat yleisiä aina 1970-luvun puoliväliin saakka. Sittemmin parlamentarismin korostaminen ja vallan vähittäinen siirto presidentiltä pääministerin johtamalle hallitukselle ovat vaikuttaneet siihen, että vähemmistöhallituksia alettiin väheksyä. Vuonna 2000 voimaantulleen uuden perustuslain seurauksena (61 §) hallituksen muodostaminen etenee nyt vaalien jälkeen eduskunnan eikä presidentin johdolla.
Enemmistöhallituksen kokoaminen oli erityisen vaikeaa vuoden 2011 hallitusneuvotteluissa, jolloin perussuomalaisten nousu rikkoi vanhan kaavan, jossa kaksi kolmesta suuresta puolueesta (SDP, KOK, KESK) muodosti hallituksen. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun kahden suuren puolueen yhteiskannatus ei riittänyt enemmistöön eduskunnassa. Suurimman puolueen puheenjohtaja Jyrki Kataisen onnistui vasta toisella yrittämällä muodostaa ylileveä hallituspohja, joka kuitenkin oli hyvin riippuvainen pienistä hallituspuolueista. Kuuden puolueen hallitustyön pohjaksi, ja edellytykseksi, laadittiin poikkeuksellisen pitkä ja yksityiskohtainen hallitusohjelma.
Kahden vaalijärjestelmän huonot puolet yhdessä
Institutionaalisesta näkökulmasta tarkasteltuna Suomen vaalijärjestelmä on poikkeuksellinen. Suomessa käytössä oleva suhteellinen vaalitapa ja usean edustajan vaalipiirit on yhdistetty vahvaan ehdokaskeskeisyyteen. Vaalijärjestelmä yhdistää siis avoimen listan ja henkilökohtaisen edustuksen. Kun monissa Länsi-Euroopan maissa äänestäjät voivat ilmoittaa myös suosikkiehdokkaansa puolueensa listalta, Suomessa ei ole mahdollista äänestää vain puoluetta, vaan ääni on aina annettava ehdokkaalle.
Suomen vaalijärjestelmä vaatii äänestäjältä suurempaa perehtyneisyyttä.
Suomen vaalijärjestelmässä ääni menee sekä ehdokkaalle että puolueelle. Toisin sanoen, kun esimerkiksi Ruotsissa äänestäjät äänestävät puoluetta ja voivat halutessaan antaa äänen myös tietylle ehdokkaalle, Suomessa tämä on aina pakollista. Suomen vaalijärjestelmä yhdistelee sekä enemmistöjärjestelmän (ehdokaskeskeisyys) että suhteellisen vaalitavan (puoluekeskeisyys) piirteitä. Äänestäjän kannalta tämä vaatii suurempaa perehtyneisyyttä.
Suomessa listavaalin puute tarkoittaa, että yksittäiset edustajat eivät ole ”puolueen suojassa”. Ehkä tämän vuoksi listavaalien maissa vaikeiden uudistusten teko on tämän vuoksi helpompaa? Kuten RKP:n entinen puheenjohtaja Carl Haglund on todennut, listavaalien selkeä etu on myös siinä, että kun merkittävä osa kansanedustajista tietää jatkavansa parlamentissa, on mahdollista tehdä päätöksiä, jotka eivät ole juuri siinä hetkessä suosittuja.
Äänestäjälle kuluttajasuojaa ja hallitusneuvotteluihin helpotusta blokkipolitiikasta?
Vaalitutkija Sami Borg on arvioinut, että äänestäjien kuluttajansuoja voi kohentua blokkipolitiikasta, jos puoluejärjestelmä ja puolueiden voimasuhteet ovat sellaiset, että ne tarjoavat aidosti luontevan pohjan blokkivaaleille. Tällöin puolueet voivat liittoutua keskenään uskottavasti jo kampanjavaiheessa ja esittää yhteisiä tavoitteita tulevalle vaalikaudelle, jolloin äänestäjät pääsevät ottamaan selkeämmin kantaa tietyn tyyppisen politiikan puolesta.
Ruotsia on Suomen näkökulmasta tavattu pitää blokkipolitiikan luvattuna maana. Blokkipolitiikan selkeänä etuna on se, että ruotsalaiset ovat tottuneet selkeisiin poliittisiin manifesteihin, joissa poliittiset blokit kertovat selkeästi ja tarkasti konkreettiset tavoitteensa, jolloin äänestäjä tietää, mitä blokin voittaessa tuleva hallitus tulee tekemään. Me olemme Suomessa sen sijaan tottuneet elämään epävarmuudessa – vaaliuurnalla emme tiedä, mitä hallitusvaihtoehtoa tai hallituspolitiikkaa äänestämme. Myös hallitusohjelman muodostaminen on kohtuullisen kivutonta Ruotsissa blokkipolitiikan ansiosta.
Olemme tottuneet elämään epävarmuudessa – vaaliuurnalla emme tiedä, mitä hallitusvaihtoehtoa tai hallituspolitiikkaa äänestämme.
Hallitusneuvottelut ja hallitusohjelman rakentaminen ovat Suomessa pitkäkestoisempia ja raskaampia kuin Ruotsissa jo blokkipolitiikan puuttumisen vuoksi. Mutta Suomen hallitusneuvotteluissa on lisäksi tiettyjä kansallisia erityispiirteitä, jotka eivät selity blokkipolitiikan puutteella tai ylileveillä enemmistöhallituksilla. Ruotsissa lobbareiden merkitys hallitusohjelman muodostamisessa on hyvin erilainen verrattuna Suomeen. Suomessa lobbareita ja konsultteja kuullaan vaalien jälkeenkin esimerkiksi hallitusohjelmaa työstettäessä. Ruotsissa hallitusneuvotteluihin osallistuvat puolueet, ei juurikaan muita. Ruotsissa lobbarit kytkeytyvät suoremmin puolueisiin: esimerkiksi ay-liikkeellä on omat edustajansa sosialidemokraattien puoluehallituksessa ja elinkeinoelämän edustajat toimivat yhteistyössä porvaripuolueiden kanssa.
Suomen poliittisen historian näkökulmasta sekä enemmistöhallitusten että suurimman puolueen puheenjohtajan rooli tulevana pääministerinä ovat kuitenkin molemmat varsin tuoreita keksintöjä – eikä kumpikaan perustu lopulta totuttua käytäntöä kummemmalle perustalle. Blokkipolitiikan alkuja on ollut nähtävissä Suomessa näissä vaaleissa, ja jää nähtäväksi, siirtyykö Suomi selkeämmin siihen tulevaisuudessa. Oikeastaan vain listavaalien puute perustuu vaalilakiin, ei käytäntöihin.
Ennen alkavia hallitusneuvotteluja voisikin olla perusteltua kysyä, kannattaisiko näitä käytäntöjä tarkastella kriittisesti uudestaan.
Kuva: Hanne Salonen / Eduskunta
Lähteet:
Bengtsson, Å. & Wass, H. (2010) Styles of Political Representation: What do Voters Expect? Journal of Elections, Public Opinion and Parties 20 (1): 55–81.
Blokkivaaleihin? Polemiikki 1/2023, 28–29.
Ginman, Susanna (2022) Ledare: Rörigt i svenskt politik. Hufvudstadsbladet, 23.8.2022, 22.
Elo, Emil (2023) Monen maalin peli. HS Visio, 1.4.2023. C4–C7.
Krauss, Svenja & Thürk, Maria (2022) Stability of minority governments and the role of support agreements, West European Politics 45(4), 767–792. DOI: 10.1080/01402382.2021.1890455
Katainen, Jyrki, Heinonen, Veera, Backmann, Jouni (2022) Vieraskynä: Myös vähemmistöhallitus voi olla Suomelle hyvä vaihtoehto, Helsingin Sanomat, 7.10.2022.
Laaninen, Timo (2021) Keskustan kuiskaaja. Kirjapaja: Helsinki.
OECD. (2015). OECD public governance reviews: Estonia and Finland: Fostering strategic capacity across governments and digital services across borders.
Rasmussen, A., Buhmann-Holmes, N. and Egerod, B.C.K. (2021), The Executive Revolving Door: New Dataset on the Career Moves of Former Danish Ministers and Permanent Secretaries. Scandinavian Political Studies, 44: 487–502.
Vento, Heikki (2023) Kuiskaajat porstuassa, Suomen Kuvalehti, 17.3.2023, 18–21.
