1960–1970-lukujen yliopistobuumi kohensi mielenterveyttä ja lisäsi elinvuosia

Thang Dang

Syksyllä 1972 tuhannet nuoret eri puolilla Suomea pakkasivat laukkunsa aloittaakseen opintonsa yliopistoissa, upouusissa kotikaupungeissaan. Joensuuhun, Kuopioon, Rovaniemelle ja Vaasaan oli perustettu korkeakoulut osana 1960–1970-lukujen koulutusjärjestelmän laajennusta. Vuosikymmeniä myöhemmin tämä historiallinen korkeakoulubuumi osoittautuu yllättäväksi terveyden lähteeksi.

Tuoreen, Mika Haapasen ja Tuomo Suhosen kanssa tekemäni tutkimuksen mukaan yliopistojen perustaminen pienempiin kaupunkeihin paransi nuorten aikuisten mielenterveyttä ja auttoi heidän äitejään elämään pidempään. Sen sijaan vaikutuksia nuorten kuolleisuuteen tai isien terveyteen ei juurikaan havaittu.

Maakuntayliopistojen synty tasasi mahdollisuuksia

1960-luvun puolivälistä alkaen suomalainen koulutuspolitiikka pyrki tasa-arvoistamaan korkeakoulutusta. Pääkaupunkiseudun ja vanhojen yliopistokaupunkien ulkopuolelle haluttiin luoda uusia opiskelupaikkoja, jotta myös syrjäseutujen nuoret pääsisivät korkeakouluihin.

Vuosina 1966–1980 Suomen hallitus toteutti korkeakoululaitoksen historiallisen laajennuksen: tutkimusyliopistoja perustettiin kuuteen uuteen maakuntaan. Yliopistot nousivat muun muassa Vaasan, Joensuun, Lappeenrannan, Kuopion ja Rovaniemen kaupunkeihin, joihin ne toivat ensimmäistä kertaa mahdollisuuden akateemiseen koulutukseen. Uudistus oli osa aluepolitiikkaa, jonka tavoitteena oli koulutusmahdollisuuksien tasa-arvo eri puolilla maata.

Kuva: Kuopion korkeakoulun (nyk. Itä-Suomen yliopisto) päärakennusta viimeistellään vuonna 1972. 1960–1970-luvuilla perustettiin useita uusia korkeakouluja eri puolille Suomea, mikä toi yliopisto-opinnot lähemmäs myös pienempien kaupunkien nuoria.
https://www.hs.fi/paivanlehti/03092022/art-2000009027630.html

Uusien “maakuntayliopistojen” vaikutukset tuntuivat nopeasti paikallisesti. Aiemmat selvitykset ovat osoittaneet, että korkeakoulujen perustaminen nosti nuorten koulutustasoa maakunnissa, joihin yliopisto saatiin. Yhä useampi nuori suoritti korkeakoulututkinnon, kun opiskelupaikka löytyi läheltä kotia. Koulutuspaikkojen hajautus myös paransi oppimistuloksia myös alemmilla koulutusasteilla, kun koulutuksen arvostus paikkakunnalla vahvistui. Näitä hyötyjä pidettiin jo itsessään tärkeinä saavutuksina tasa-arvon ja osaavan työvoiman näkökulmasta. Nyt tuore tutkimus osoittaa, että koulutusinvestoinnilla oli lisäksi pitkäkestoisia terveysvaikutuksia – eräänlaisia hiljaisia hyötyjä, joista ei aiemmin ollut varmuutta.

Koulutus paransi aikuisten mielenterveyttä

Tutkimuksemme tarkasteli yliopistojen avaamisen pitkän aikavälin terveysvaikutuksia seuraamalla 19-vuotiaita nuoria ja heidän mahdollisuuksiaan päästä korkeakouluun, kun heidän kotiseudulleen perustettiin uusi yliopisto. Hyödynsimme tätä tilannetta niin sanottuna “luonnollisena kokeiluna”: korkeakoulutusta laajennettiin tietyillä alueilla ja tiettyinä vuosina, mikä tarjosi ainutlaatuisen mahdollisuuden vertailla samankaltaisia nuoria ennen ja jälkeen yliopistojen avaamisen. Tämä antoi meille mahdollisuuden päätellä koulutuksen vaikutuksia paremmin kuin pelkkien tilastollisten yhteyksien kautta.

Tulokset puhuvat selkeää kieltä. Mahdollisuus oman kotiseudun yliopistoon ja sitä kautta saavutettu korkeakoulutus paransi nuorten aikuisten mielenterveyttä merkittävästi. Niillä henkilöillä, jotka pääsivät laajennuksen myötä opiskelemaan, oli myöhemmässä elämässä pienempi riski joutua mielenterveysongelmien vuoksi sairaalahoitoon tai turvautua psyykenlääkkeisiin. Tutkimuksessa arvioidaan, että yksi lisävuosi koulutusta vähensi mielenterveyteen liittyvien sairaalahoitojaksojen ja lääkityksen todennäköisyyttä keski-iässä noin 3–4 prosenttiyksikköllä. Ero ei ehkä kuulosta suurelta, mutta väestötasolla se tarkoittaa huomattavaa määrää vältettyjä hoitojaksoja ja inhimillistä kärsimystä. Korkeakoulujen perustaminen näyttäisi siis tuoneen monille nuorille mielen hyvinvointia ja suojanneen heitä vakavammilta mielenterveysongelmilta aina keski-ikään asti.

Mielenkiintoista on, että koulutuksen laajeneminen liittyi myös vähäisempään huumeiden ja päihteiden käyttöön tutkimukseen osallistuneilla nuorilla aikuisilla. Koulutus avarsi tulevaisuuden näkymiä ja vakautti elämänpolkua siinä määrin, että tarve turvautua huumausaineisiin tai vastaaviin väheni. Tämän havainnon voi tulkita viitteeksi siitä, että koulutus ei tarjoa pelkästään tietoja ja taitoja työelämää varten, vaan voi myös vahvistaa nuorten elämänhallintaa ja toivoa tulevaisuuteen – tekijöitä, jotka suojaavat mielenterveyttä.

On huomattava, että tutkimus ei löytänyt selvää vaikutusta nuorten aikuisten kuolleisuuteen keski-ikään mennessä. Toisin sanoen, vaikka korkeampi koulutus toi nuorille selviä mielenterveysetuja, se ei juurikaan muuttanut sitä, kuinka moni heistä menehtyi ennen 55 ikävuotta. Nuorten varhaisen kuolleisuuden osalta erot koulutettujen ja vähemmän koulutettujen välillä olivat vähäisiä. Tämä viittaa siihen, että ainakaan 50 ikävuoteen asti suomalaisten elinajan odotteessa muut koulutukseen liittymättömät tekijät – kuten terveydenhuollon yleinen taso ja elintavat – ovat voineet peittää koulutuksen vaikutukset alleen. Eliniän pidentyminen saattaa tulla esiin vasta myöhemmällä iällä, mitä sitä tutkimusasetelma ei nuorten itsensä osalta täysin kattanut.

Äideille lisävuosia, isille ei näkyviä hyötyjä

Yksi tutkimuksen merkittävimmistä löydöksistä on koulutuksen sukupolvet ylittävä vaikutus: lasten saamasta korkeakoulutuksesta heijastui hyötyjä myös heidän vanhemmilleen. Erityisesti äitien terveys ja elinikä kohenivat, jos lapsi pääsi yliopistoon. Tutkimusaineiston mukaan ne äidit, joiden 19-vuotiaat lapset saivat paremman mahdollisuuden korkeakoulutukseen 1960–1970-lukujen laajennuksen myötä, elivät pitkäikäisiksi muita todennäköisemmin. Tarkemmin sanoen äidin todennäköisyys saavuttaa vähintään 70–80 vuoden ikä kasvoi tilastollisesti noin 2–3 prosenttiyksikköä lapsen lisäkoulutusvuotta kohden. Tämä on merkittävä ero, joka viittaa koulutuksen positiivisiin ”spillover”-vaikutuksiin: yhden perheenjäsenen kouluttautuminen voi kirjaimellisesti lisätä toisen perheenjäsenen elinvuosia.

Miksi juuri äidit hyötyivät lastensa koulutuksesta? Tutkijat eivät anna yhtä yksiselitteistä vastausta, mutta muutama selitys on todennäköinen. Korkeakoulutettujen lasten on usein todettu tukevan vanhempiaan iäkkäinä sekä henkisesti että käytännössä. Äidin ja lapsen välinen side saattaa kulttuurissamme sisältää vahvan hoivavietin kumpaankin suuntaan.

Tyttäret saattavat olla tässä avainasemassa: tutkimuksessa havaittiin viitteitä siitä, että koulutetun lapsen vaikutus vanhemman elinikään oli vahvempi, jos kouluttautunut lapsi oli nainen eikä mies. Tyttäret perinteisesti osallistuvat vanhempiensa hoivaamiseen poikia useammin, mikä voisi selittää eroa. Koulutettu tytär saattaa neuvoa ikääntyviä vanhempiaan terveyteen liittyvissä asioissa, patistaa lääkäriin tai auttaa arjessa, mikä voi parantaa vanhemman hyvinvointia ja pidentää elinikää.

Isien kohdalla vastaavia hyötyjä ei löytynyt. Tutkimusraportin mukaan isien pitkäikäisyys ei näyttänyt parantuvan merkittävästi, vaikka heidän lapsensa kouluttautuivat korkeakouluissa. Isien elossa säilymisessä korkeaan ikään ei siis ollut tilastollisesti merkittävää eroa korkeakoulutettujen ja vähemmän koulutettujen lasten välillä. Myöskään vanhempien mielenterveydessä ei havaittu suuria muutoksia riippuen lapsen koulutuksesta.

On mahdollista, että tuon sukupolven isät eivät saaneet lapsiltaan samanlaista hoivaa tai henkistä tukea kuin äidit – tai ehkä isät eivät ottaneet apua vastaan yhtä herkästi. Yhtä kaikki tulos muistuttaa, että koulutuksen hyödyt perheenjäsenten terveydelle voivat ilmetä eri tavoin sukupuolesta riippuen.

Mikä selittää koulutuksen terveysvaikutukset?

Miten yliopistokoulutuksen saaminen voisi vaikuttaa sekä nuoren omaan mielenterveyteen että hänen vanhempiensa terveyteen? Tutkimus antaa vihjeitä mahdollisista vaikutusmekanismeista.

Ensinnäkin, yliopiston perustaminen lähelle lisäsi kouluttautumista: nuoret suorittivat enemmän tutkintoja ja viettivät pidempään opinnoissa, kun esteet korkeakoulun aloittamiseen pienenivät. Korkeampi koulutustaso on yhteydessä moniin hyödyllisiin tekijöihin – parempaan tietoisuuteen terveydestä, kykyyn hankkia ja omaksua informaatiota sekä parempiin ongelmanratkaisutaitoihin. Koulutettu ihminen osaa usein hakea apua ajoissa ja suhtautuu myönteisemmin vaikkapa mielenterveyshoitoon tai terveellisiin elämäntapoihin. Nämä seikat voivat vähentää riskiä ajautua syviin mielenterveyden kriiseihin.

Toinen tärkeä tekijä on tulotason nousu. Tutkimuksen mukaan korkeakoulun tuoman paremman työuran myötä yksilöiden keski- ja myöhäisemmän iän tulotaso nousi merkittävästi niillä, jotka pääsivät laajennuksen ansiosta opiskelemaan. Korkeampi palkka ja vakaampi taloudellinen asema voivat suoraan parantaa terveyttä: on varaa parempaan asumiseen, terveellisempään ravintoon ja vapaa-ajan harrastuksiin. Taloudellinen turvallisuus vähentää stressiä, jonka tiedetään olevan mielenterveysongelmien riskitekijä. Lisäksi varmempi toimeentulo mahdollistaa sen, että aikuinen lapsi voi tukea ikääntyviä vanhempiaan rahallisesti – esimerkiksi auttamalla parempien hoitopalveluiden hankinnassa tai asumisjärjestelyissä. Taloudellinen hyvinvointi leviää perheessä ja luo turvaverkkoa, joka heijastuu terveyteen.

Kolmas mekanismi on yllättävän konkreettinen: geografinen läheisyys. Kun yliopisto tuli omaan maakuntaan, monen nuoren ei tarvinnut muuttaa kauas opiskelun perässä. Tutkimuksessa havaittiin, että korkeakoulun lähistöllä opiskelleet olivat todennäköisemmin myöhemmällä iällä asettuneet lähelle vanhempiaan kuin ne, jotka lähtivät kauas opiskelemaan. Lasten ja vanhempien asuessa samassa kaupungissa tai maakunnassa on luonnollisesti helpompaa pitää tiiviisti yhteyttä ja auttaa arjessa. Ikääntyville vanhemmille lähellä asuva aikuinen lapsi on kullanarvoinen tuki. Hän voi poiketa kauppareissulle, varmistaa lääkkeiden ottamisen tai vaikkapa kyyditä lääkärikäynneille. Tällainen arjen apu ja sosiaalinen kontakti voivat parantaa vanhuksen elämänlaatua ja terveyttä merkittävästi.

Suomen julkisessa hoivajärjestelmässä korostetaan usein virallisia palveluita, mutta perheenjäseniltä saatu epävirallinen tuki on yhä tärkeää – ja tämä tutkimus vihjaa, että koulutuspolitiikalla voidaan vaikuttaa jopa siihen, kuinka lähellä lapset ja vanhemmat asuvat toisiaan aikuisina.

Koulutusinvestointi kannattaa – myös terveyden takia

Pitkään on tiedetty, että koulutus ja terveys kulkevat käsi kädessä: korkeammin koulutetut elävät keskimäärin pidempään ja terveempinä kuin vähemmän koulutetut. Aina on kuitenkin kysytty, onko kyse kanasta vai munasta – aiheuttaako koulutus parempaa terveyttä, vai hakeutuvatko terveemmät ja etuoikeutetummat ihmiset todennäköisemmin koulunpenkille alun perinkin? Tässä mielessä 1960–1970-lukujen suomalainen yliopistojen perustamisprojekti tarjosi ainutlaatuisen testikentän. Uuden tutkimuksen vahva viesti on, että koulutuksen laajentaminen voi todella aiheuttaa parannuksia terveyteen ja hyvinvointiin, vieläpä tavoilla, jotka ulottuvat yli sukupolvien.

Havainnot tuovat uutta näkökulmaa keskusteluun korkeakoulutuksen hyödyistä. Yleensä koulutuksen arvosta puhuttaessa esiin nousevat talouskasvu, yksilön työllistyminen ja innovaatiot. Nyt voimme lisätä listaan terveemmän mielen ja pidemmän elämän.

Tämä tutkimus osoittaa, että koulutuspolitiikka voi samalla olla terveyspolitiikkaa. Kun nuori saa tilaisuuden opiskella yliopistossa, hyöty ei rajoitu vain hänen uranäkymiinsä – se voi näkyä mielenterveyden kohenemisena ja jopa hänen äitinsä eliniän pidentymisenä. Väestön tasolla vaikutukset voivat tarkoittaa pienempiä menoja sairaanhoidossa ja vanhuspalveluissa sekä parempaa elämänlaatua monille perheille.

Tulokset ovat tärkeitä myös suomalaisessa nykykeskustelussa. Suomi tavoittelee jälleen kerran korkeakoulutason nostamista: hallituksen tavoitteena on, että vuoteen 2030 mennessä puolet nuorista aikuisista suorittaa korkeakoulututkinnon. Tämän uuden tutkimuksen valossa tavoite ei ole vain talouden tai sivistyksen kannalta perusteltu, vaan sillä voi olla laajempia positiivisia vaikutuksia kansanterveyteen ja jopa väestön ikääntymiseen liittyviin haasteisiin. Koulutus on investointi ihmisissä piilevään potentiaaliin – ja nyt ymmärrämme entistä paremmin, että osa tuosta potentiaalista ilmenee terveempinä, pidempinä eläminä ja vahvempina sukupolvien välisinä siteinä.

1960–1970-lukujen korkeakoulureformin tarina on rohkaiseva esimerkki siitä, kuinka kauaskantoisia vaikutuksia koulutuspolitiikalla voi olla. Pienille paikkakunnille perustetut yliopistot antoivat nuorille siivet nousta akateemiseen maailmaan kotinsa lähellä. Samalla ne kylvivät siemeniä, jotka itivät hiljalleen parempana mielenterveytenä, perheiden hyvinvointina ja lisävuosina rakkaiden läheisten elämässä. Koulutuksen hyödyt eivät siis rajoitu luentosalin seinien sisäpuolelle – ne voivat heijastua koko yhteiskuntaan ja ajan myötä jopa kotien keittiöpöytien ääreen, missä terveet, pitkäikäiset vanhemmat voivat ylpeinä seurata lastensa saavutuksia.

Thang Dang on tutkimuksen lippulaiva INVESTin erikoistutkija Turun yliopistossa. Hän suoritti taloustieteen tohtorintutkinnon Yorkin yliopistossa ja on aiemmin toiminut post-doctoral-tutkijana Norjan kansanterveyslaitoksen Hedelmällisyyden ja terveyden tutkimuskeskuksessa. Hänen tutkimuksensa kattavat työmarkkinataloustieteen, sovelletun mikrotaloustieteen sekä sosiaalisen liikkuvuuden tutkimuksen, erityisesti koulutuksen ja terveyden eriarvoisuuden osalta. Dang on erityisen kiinnostunut maahanmuuttajien ja pakolaisten kotouttamisesta ja hänen tavoitteensa on tunnistaa politiikkatoimia, jotka voivat parantaa haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien hyvinvointia ja vähentää sosiaalisia eroja.

Lähteet: Thang Dang, Mika Haapanen & Tuomo Suhonen (2024), The Causal Effects of Education on Family Health: Evidence from Expanding Access to Higher Education (Labore, Työpaperi 347), sekä opetus- ja kulttuuriministeriön ja valtioneuvoston julkaisut.

Pääkuva: Itä-Suomen yliopisto / Varpu Joensuu