Onko avoimen korkeakouluopetuksen maksullisuus ongelma?

Avoin korkeakouluopetus on nimensä mukaisesti avointa kaikille, ainakin periaatteessa. Perusajatuksena on tarjota mahdollisuus korkeakoulutasoisiin opintoihin riippumatta esimerkiksi siitä, mikä on osallistujan ikä, aiempi koulutustausta tai ammatti. Nykyisellään opinnot ovat kuitenkin maksullisia. Maksujen periminen ei ole pakollista, mutta niille asetettu katto (15 euroa opintopistettä kohden) on vakiintunut käytännöksi, jota korkeakoulut noudattavat. Esimerkiksi 25 opintopisteen laajuisista perusopinnoista tuleva lasku on opiskelijalle 375 euroa.

Avoimen korkeakouluopetuksen maksut on yhteiskunnallisessa keskustelussa paljolti sivuutettu. Tutkiessani avoimeen korkeakouluun liittyvää koulutuspoliittista keskustelua (ks. Haltia 2015), olen havainnut, että maksullisuuteen suhtaudutaan kahdella tavalla. Yhtäältä avoin korkeakoulu nähdään koulutusjärjestelmässämme tehokkuuden ja sujuvuuden edistäjänä. Maksut ovat tästä näkökulmasta hiljaisesti hyväksytty tosiasia, ja ne nähdään toiminnan jatkuvuuden kannalta välttämättömyytenä.

Toinen tapa suhtautua avoimeen korkeakouluopetukseen ja erityisesti sen laajentamiseen on varauksellisempi. Näissä kannanotoissa maksullisuutta käsitellään suoremmin. Tällöinkin maksullisuus otetaan kuitenkin annettuna, ja sitä käytetään perusteluna sille, miksi avoimen yliopiston tutkintoväylää ei pitäisi laajentaa. Sille voidaan näin lyödä leima ongelmallisena ”maksullisena reittinä” yliopistoon.

Maksullisuutta pidetään kummankin edellä mainitun puhetavan sisällä itsestäänselvyytenä. Näkökulma, joka tästä keskustelusta puuttuu, olisi kyseenalaistaa itse maksut. Jos katsomme avoimen korkeakoulun opiskelijakuntaa, voimme miettiä, ovatko maksut vaikuttaneet siihen, keitä opiskelijoiksi on valikoitunut. Yliedustettuina opiskelijoiden joukossa ovat työssäkäyvät, korkeakoulutetut ja toimihenkilöammateissa toimivat aikuiset (Haltia, Leskinen & Rahiala 2014).

Kuten korkeakoulutuksen tutkija Tristan McCowan (2016) on todennut, korkeakouluinstituutiot säätelevät opiskelemaan pääsyä kahden mekanismin avulla: akateemisten suoritusten ja opiskelumaksujen kautta. Avoimen korkeakouluopetuksen tapauksessa vaatimuksia aiemmasta koulutuksesta tai pääsykokeen läpäisemisestä ei ole, mutta maksuja peritään. Maksut ovat toki alhaisempia kuin monien ulkomaisten yliopistojen lukukausimaksut. Meillä Suomessa kuitenkin tutkinto-opiskelu on maksutonta, ja maksuttomuus nähdään koulutuksemme tasa-arvoisuuden keskeisenä tukijalkana. Kun avoimen korkeakouluopetuksen tehtävänä on avata koulutusmahdollisuuksia ja siten lisätä tasa-arvoa korkeakoulutuksessa, onkin ristiriitaista, että tämä koulutusmuoto on maksullinen.

Maksut koetaan eri yhteiskuntaluokissa ja erilaisissa elämäntilanteissa eri tavoin. Keskiluokkaiselle osallistujalle maksut tuntuvat ehkä kohtuullisilta, mutta voidaan miettiä, avaisiko maksuttomuus kuitenkin mahdollisuuksia nykyistä laajemmin, etenkin nuorille, työttömille, pienituloisille ja maahanmuuttajille. Madaltaisiko se osallistumisen kynnystä heidän kohdallaan, joilla ei ole aiempaa kokemusta korkeakouluopiskelusta? Olisiko avoin korkeakoulu silloin oikeasti vielä enemmän avoin kuin se on nyt?

Nina Haltia

Lähteet:

Haltia, N. 2015. Avoimen yliopiston tutkintoväylä koulutuspoliittisessa keskustelussa. Aikuiskasvatus 35 (4), 254–263.

Haltia, N. & Leskinen, L. & Rahiala, E. 2014. Avoimen korkeakoulun opiskelijamuotokuva 2010-luvulla: Opiskelijoiden taustojen, motiivien ja koettujen höytyjen tarkastelua. Aikuiskasvatus 34 (4), 244–258.

McCowan, T. 2016. Three dimensions of equity of access to higher education. Compare 46 (4), 645–665.

Kuvituskuva: Pixabay