Koululaiset tarrottavat hunajapurkkia.

Hunajaa kuoritaan kehistä.

 

 

Vuodesta 2020 alkaen olen tehnyt luokkani kanssa vuosittain hunajahommia. Käytännössä olemme siis tuottaneet hunajaa ja markkinoineet sitä. Tämä on ollut sekä uusi oma yrittäjyyskasvatusprojektini, mutta myös tapa integroida eri oppiaineita ja tavoittaa tekemällä oppimisen riemua uusissa oppimisympäristöissä.

 

Mitä ja miten

  • Koululaisia suojapuvuissa mehiläistarhalla.5.–6.-luokan oppilaat hoitavat Rauman normaalikoulun puutarhalla mehiläisiä. Syksyllä koulun alettua kerätään pesistä hunaja, joka erotellaan kehistä kotitalousluokassa linkoamalla
  • Kun hunaja on saatu talteen, alkaa sen hyödyntämisen ideointi:
    • Oppilaat luovat oman brändin
    • Suunnittelevat ja toteuttavat tuotteen
    • Tilaavat pakkaukset ja painattavat etiketit
    • Purkittavat hunajan ja rakentavat myyntiin vaadittavan myyntikojun myyntiympäristön
    • Brändäämisessä on toimittu yhteistyössä paikallisen yrittäjä Iiro Kosken (RaumRomeParis –yritys) kanssa: esim. oppilaiden tekemien logojen jyryttäminen ja tutustuminen yrittäjän omaan tuotesuunnitteluun

 

  • Oppilaiden tehtävänä on laskea mm. materiaalihankintoihin ja markkinointiin sisältyvät kulut ja vertailla niitä oman tuotteensa hinnoitteluun ja odotettavissa olevaan katteeseen
  • Oppilaat vastaavat itse myös tuotteen kuluista saatavilla myyntivoitoilla ja tekevät osto- ja hinnoittelupäätökset
  • Saaduilla tuloilla ylläpidetään mehiläispesiä ja ylimääräisestä tulosta oppilaat päättävät itse, miten se käytetään luokan hyväksi, esim. retkiin

 

Opiskelijoiden tekemä mainos.Miksi

  • Opetuksessa tavoitteena on edistää toiminnallista ja oppilaita aktivoivaa opetusta sekä välttää kirjan avulla tapahtuvaa traditionaalista oppimista ja päästä vaikuttavampaan ja kokemuksellisempaan oppimiseen, jossa oppilaat ovat pääosassa.
  • Koululaiset lisäävät tarrat purkkeihin.Erityisesti yhteiskuntaopin sisällöt ovat olleet oppilaiden kokemuksen mukaan kovin etäisiä ja tylsiä kirjasta tarkasteltuna
  • Yrityskylä-konsepti on vedonnut oppilaisiin, perustuen toiminnallisuuteen ja kokemuksellisuuteen
  • Lehtorin oma mehiläistarhausharrastus kolmen vuoden ajalta loi mainion lähtökohdan hyödyntää luokan ulkopuolella tapahtuvaa oppimista
  • Tästä sai alkunsa toteuttaa yrittäjyyskasvatuskokeilua, jossa hankittiin oppilaiden käyttöön kaksi mehiläispesää, jotka tarjoavat resurssin, hyödykkeen yrittäjyyden pohjalle

Taustalla

Ville Turunen mehiläistarhurin asussa ja mehiläispesien luona.Tämän projektin tiimoilta kirjoittaja (luokanopettaja) tekee artikkelin yhteistyössä Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen varajohtajan, dosentti Jaana Lepistön kanssa. Lisäksi tästä aiheesta on suunnitteilla kirjoittajan jatkotutkimus.

Kirjoittaja Ville Turunen on Rauman normaalikoulun lehtori, joka tykkää kokeilla uutta.