Julmaa kasvatusoptimismia

Vaivaannun kuullessani elämäntaitogurujen ja yritysjohtajien puhetta menestyksekkäästä elämästä ja yksilön rajattomista mahdollisuuksista kehittää itseään. Tutkijakoulutus on osaltaan vahvistanut kriittistä suhtautumistani. Tämä havainto sai minut pohtimaan positiivisuuden kulttia ja kriittisen kasvatustutkimuksen epämuodikkuutta.

Menestys on omissa käsissäsi, lupaavat self-help -oppaat. Kovalla työllä kaikki on mahdollista, kertovat rap-artistit. Kulttuurimme luo myyttiä mihin tahansa pystyvästä yksilöstä. Politiikassa ja tieteessä ovat pinnalla suuntaukset, jotka korostavat yksilönvastuun ja oikeanlaisen asenteen merkitystä taloudellisten ja yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemisessa. Meille uskotellaan, ja me itse uskottelemme, että tahdonvoima, itsekuri ja optimismi ovat polkuja hyvään elämään.

Kirjassaan Onnellisuudesta Tommi Melender¹ kirjoittaa positiivisesta ajattelusta uudenlaisena hengellisyyden muotona, jossa itsekuri ja itsetarkkailu yhdistyvät käsitykseen ihmisestä kaikkivoipana olentona. Melenderin mukaan positiivisuuden kultin ytimessä on ankara yksilönvastuu ja porvarillistunut ajatus onnellisuudesta: menestys on valinta ja epäonnistumisista voit syyttää vain itseäsi. Kirjailija huomauttaa taloudellisen eliitin hyötyvän kultista, joka kannustaa ihmisiä äärimmäiseen itsensä optimointiin ja luonnollistaa valtaapitävien asemaa. Kulttuurisosiologian professori Ulrich Bröcking² puhuu yrittäjäminästä kuvatessaan samaa ilmiötä. Modernin länsimaalaisen ihmisen roolimalliksi on noussut menestymisen mahdollisuuden ja epäonnistumisen uhan välillä tasapainoileva yrittäjä.

Kasvatuksen ohjenuorana ”kaikki on itsestä kiinni” on kuitenkin hatara. Se tuottaa häviäjiä yhtä varmasti kuin menestyjiä, uupumusta yhtä varmasti kuin innostusta. Positiivisuuden kultti saattaa voimaannuttaa ja vahvistaa elämänhallinnan kokemuksia, mutta samaan aikaan se kylvää riittämättömyyden tunnetta ja itsesyytöksiä menestystoiveiden jäädessä toteutumatta. Yksilönvastuulle perustuva maailmankuva kääntää taloudelliset ja yhteiskunnalliset ongelmat yksilön ongelmiksi.

Koulutuksen tutkijat ovat varoitelleet äärimmäisen yksilöoptimismin seurauksista. Tutkija Lauren Berlant³ puhuu julmasta optimismista viitatessaan sisäistämäämme länsimaiseen hyvän elämän malliin, jonka mukaan kova työ ja parhaansa tekeminen palkitaan. Yrittäjyyseetos antaa ymmärtää, että yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti turvattu asema on samalla lailla kaikkien ulottuvissa, vaikka todellisuudessa näin ei ole. Sosiologian yliopistonlehtori Mari Käyhkö⁴ pitää vaarallisena sitä, ettei sosioekonomisia tekijöitä haluta yhteiskunnassa nähdä, vaan ne häivytetään esimerkiksi koulutusta koskevissa keskusteluissa. Kasvatustieteen professori Juha T. Hakala⁵ on puolestaan huolissaan nykyihmisen halusta optimoida elämä äärimmilleen. Hän peräänkuuluttaa vastalääkkeeksi kohtuullisuutta ja arkijärkeä.

Äärimmäiseen yksilöoptimismiin nojaava positiivisuuslinssi suodattaa pois epämiellyttävät todellisuuden ilmiöt. Siksi vallankäyttöä ja eriarvoisuutta tarkasteleva kriittinen kasvatustutkimus istuu huonosti muodikkaaseen positiivisuuden kulttiin. Se ei tarjoa pitkäaikaistyöttömille tai mielenterveyskuntoutujille ratkaisuksi reipasta asennetta, vaan pureutuu ongelmia tuottaviin mekanismeihin ja kyseenalaistaa vakiintuneita ajattelutapoja.  Kriittinen tutkimus ei tarjoa helppoja ratkaisuja, vaan muistuttaa, ettei niitä ole. Se tuo yhteiskunnalliseen keskusteluun ja poliittiseen päätöksentekoon näkökulmia, jotka olisi houkuttelevaa unohtaa. Tällainen todellisuuden monisävyisyyden ymmärtäminen lienee edellytys ihmisen ja yhteiskunnan ymmärtämiselle.

Hanna Laalo

¹Tommi Melender (2016) Onnellisuudesta. Helsinki: WSOY.

² Ulrich Bröckling (2016) The entrepreneurial self. Fabricating a new type of subject. London, Thousand Oaks CA, New Delhi amd Singapore: Sage.

³ Lauren Berlant (2011) Cruel Optimism. Durham: Duke University Press.

⁴ Talonmiehen tytär väitteli tohtoriksi ja törmäsi ulkopuolisuuteen – ”Luokkaeroja on kaikkialla, ja on vaarallista, kun niitä ei haluta nähdä”. Helsingin Sanomat 3.11.2016. http://www.hs.fi/elama/a1478062146917

⁵ Työelämää syytetään liian usein kiireestä – Ylisuorittaminen vapaa-ajalla uuvuttaa meidät, sanoo kasvatustieteen professori. Helsingin Sanomat 17.11.2016.  http://www.hs.fi/elama/a1479270558418

Kuvituskuva: Pixabay