Akateeminen perinne: Sitsit

Akateemiseen vuoteen mahtuu monenlaista eri tapahtumaa. On bileitä, on kahvitteluhetkiä, ekskursioita ja monia muita! Mutta joukkoon mahtuu myös erittäin perinteisiä, ja useita kertoja vuodessa järjestettäviä tapahtumia. Yksi tällaisista tapahtumista ovat sitsit.

Mitkä ovat sitsit?

Alkuun haluan sanoa, että ennen yliopistoa minulla ei ollut mitään hajua, tai siis en ollut edes kuullut sanaa sitsit. En oikein ymmärtänyt sitsejä vielä silloinkaan, kun olin istumassa alas viettämään ensimmäisiä sitsejäni, mutta ERITTÄIN TIIVISTETYSTI: sitsit ovat akateemisia illanistujaisia. Sitseillä syödään, juodaan ja lauletaan laulukirjoista yhteislauluja. Tapahtumat ovat usein suuria ja osallistujia on noin 60-120. Sitsien käytänteet ja laulukirjat vaihtelevat yliopistoittain, tiedekunnittain ja jopa ainejärjestöjen välillä voi olla suuriakin eroja. Sitseillä on usein jokin teema, esimerkiksi Halloween, lastentarha tai vaikka avaruus. Osallistujat usein panostavat teeman mukaisiin asuihin hyvin ja tämän viimeisen 2 opiskeluvuoden aikana olen nähnyt mitä mahtavimpia asuja! Sitsien jälkeen pidetään usein jatkot, joko jossain yökerhossa tai samassa paikassa, kuin itse sitsit. Parasta sitseillä on viettää aikaa kavereiden kanssa ja tutustua uusiin ihmisiin.

Mitä siellä siis konkreettisesti tapahtuu?

Sitsejä johtaa johto/pääpöytä/lead table (nimi voi olla jokin muukin) jotka jakavat puheenvuoroja, pitävät huolen että sitseillä säilyy järjestys ja vastaavat sitsien kulusta. Sitseillä on usein kolme kattausta, eli alku-, pää- ja jälkiruoka. Kattausten välissä on pienet tauot. Sitsien aikana johtopöytä voi jakaa leikkimielisiä rangaistuksia niille, jotka rikkovat sitsien sääntöjä, jotka kerrotaan sitsikansalle aina sitsien alussa. Sitseille osallistujat, eli sitsaajat, voivat pyytää johtopöydältä yhteislauluja. Sitseillä voi olla myös erilaisia esityksiä ja ohjelmanumeroita, jotka johtopöytä usein keksii.

Esimerkki sitseistä: Anglica ry:n Pilttisitsit 2023

Jotta pystyisin antamaan hyvän kuvauksen sitseistä, käytän esimerkkinä oman ainejärjestöni, eli Anglica ry:n tämän lukuvuoden ensimmäisiä sitsejä, eli Pilttisitsejä. Tarkasten vain ensimmäistä kattausta. Kyseessä oli siis vuonna 2023 aloittaneiden opiskelijoiden ensimmäiset sitsit! Muutaman kuukauden mittainen suunnittelu sai jatkoa, kun Anglican hallitus saapui Q-talolle (suosittu sitsien tapahtumapaikka) jo 3 tuntia ennen sitsien alkua. Sali siivottiin vielä kertaalleen ja pöydät sekä tuolit asetettiin paikalleen. Samalla kun autoja tyhjennettiin sitsien ruoasta ja juomista, jatkoilla esiintyvä bändi lämmitteli Q-talon lavalla. Ensimmäinen kattaus laitettiin esille ja sitten jäljellä oli vain sitsikansan ilmestyminen paikalle. Sitsit alkoivat kello 19.00 bändin pienellä esityksellä ja jatkuivat johtopöydän kertoessa sitsien säännöt ja ensimmäisillä lauluilla. Ensimmäisen kattauksen aikana nähtiin myös yhteislauluja ja leikkimielisiä rangaistuksia, sillä johtopöytä langetti anteeksipyyntörankaistuksen niille, jotka saapuivat tapahtumaan myöhässä. Ensimmäinen kattaus loppui pöytien väliseen leikkimieliseen kisaan, jonka voittanut pöytä pääsi ensimmäisenä poistumaan salista tauolle.

Nyt meni vieläkin ohi, voitko selittää tarkemmin?

Kuten jo aiemmin mainitsin, sitsejä on vaikea selittää sellaiselle, joka ei ole koskaan sitseillä ollut. Paras neuvoni tähän kohtaan on ilmoittautua ensimmäisille sitseillesi heti kun pystyt! Ne ovat kaikki unohtumattomia opiskelijatapahtumia.

Kirjoittaja on vuoden 2023-2024 opiskelijalähettiläs. Tutustu Kasperiin.