Hankinta-Suomen kuvituskuva, jossa henkilöitä ja puhekupla "meistä tuli lääkäreitä, virkamiehiä ja - hankinta-ammattilaisia"

Kysytyksi hankinta-alan ammattilaiseksi on monta reittiä

Tiesitkö, että valtio, kunnat ja hyvinvointialueet ostavat tavaroita ja palveluita vuosittain yli 45 miljardilla eurolla? Näitä ostoja eli julkisia hankintoja ovat muun muassa erilaiset tietojärjestelmät, siivouspalvelut, koulujen remontoinnit tai kaupunkipyörät. Myös yrityksissä ja yksityisellä sektorilla on tarvetta ammattimaiselle hankintaosaamiselle.

Hankinta-alan ammattilaisista on jo nyt pula, ja tulevaisuudessa kysyntä on vielä kovempaa. Ala ei ehkä kuitenkaan ole yliopistoon hakevalla ensimmäinen mielessä pyörivä uravaihtoehto. Turun kauppakorkeakoulun professori Harri Lorentz toteaa, että hankintojen ja hankintaosaajien roolia yrityksissä on vasta viime vuosikymmenen aikana ruvettu tunnustamaan ja alaa kehittämään. Pandemia korosti toimitusketjujen katkeilua, toimi kasvusykähdyksenä osaajien tarpeen havaitsemisessa ja korosti sitä kautta alan merkityksellisyyttä.

Lorentz vetää hankintojen ja toimitusketjujen johtamisen opintoja Turun kauppakorkeakoulussa. Lorentzin tavoitteena on löytää ja kouluttaa hankinta-alan tulevaisuuden tekijöitä. Kauppakorkea on jo itsessään vetovoimainen, mutta missä vaiheessa hankinta-ala vetää opiskelijat puoleensa? ”Minun tehtäväni on napata opiskelijoista kiinni, kun he ovat jo kauppakorkeassa ja siellä miettivät, mihin suuntautua”, Lorentz avaa omaa rooliaan.

Turun yliopisto tarjoaa laadukkaita opintoja, jotka valmentavat hankintojen johtamiseen niin julkisella kuin yksityiselläkin puolella. Vaihtoehtoja ja eri polkuja löytyy niin kauppakorkean kuin oikeustieteenkin puolelta. Diplomi-insinöörin tutkinto kaupallisella sivuaineella avaa myös ovia alalle. On tärkeää muistaa, että omaan tulevaisuuteen voi vaikuttaa pääaineen lisäksi myös sivuainevalinnoilla.

Turun yliopistossa panostetaan yritysyhteistyöhön. Opetuksen ja työelämän tulee nivoutua yhteen jo varhaisessa vaiheessa. Luennoilla käy säännöllisesti vierailemassa asiantuntijoita ja työntekijöitä esimerkiksi juuri hankinta-alalta, mikä auttaa opiskelijoita löytämään oman polkunsa työelämään. Asiantuntijapuheenvuorot ovat usein opiskelijoille tulevaisuuden hahmottamisen kannalta tärkeitä. Opiskelijat kuulevat kiinnostavia uratarinoita, ja ne motivoivat tekemään omia päätöksiä oman uran suhteen.

Hankintaosaaminen ja alan kokemus tuo työelämätaitoja, joita tarvitaan ammatista riippumatta. Lorentzin mukaan hankinta-alan ammattilainen tekee yhteistyötä erilaisten ihmisten kanssa sekä keskustelee ja sparrailee. ”Työ opettaa tekijälleen muun muassa ongelmanratkaisua, projektiosaamista, yhteistyö- ja neuvottelutaitoja sekä paineensietokykyä”, Lorentz luettelee. Nämä ovatkin kaikki taitoja, joita alalla kuin alalla on tärkeää hallita.

Kouluttaudu hankinta-alan ammattilaiseksi Turun yliopistossa

Valitse koulutuksesi

  • tai valitse toimitusketjujen johtaminen KTK/KTM-tutkintosi sivuaineeksesi
  • Opintojen osana esim. kurssi Julkiset hankinnat
  • Opintojen osana esim. kurssi Digitalisaatio ja hankinnat – vihreät mittarit, mahdollisuudet ja hankinnat

Tai täydennä osaamistasi

  • Hankintojen strateginen johtaminen -ohjelmassa, Turun kauppakorkeakoulun TSE exessä

 

Hankinta-Suomi on koonnut yhteen vinkkejä, opintovaihtoehtoja ja uratarinoita nuorille ja alanvaihtajille, joita kiinnostaa työ julkisten hankintojen parissa. Lataa ja lue esite (pdf)

Categories: opiskelu

Yksi vastaus artikkeliin “Kysytyksi hankinta-alan ammattilaiseksi on monta reittiä”

  1. Hei! Olen Veronica Fellman, filosofian maisteri (Helsingin yliopisto), Master of Business Administration MBA (TKK, Aalto), pätevä rehtori (Helia/Opetushallitus), ITS-isännöitsijä (Kiinteistöliiton koulutussäätiö Kiinko). Teen tällä hetkellä Sipoon palvelutalosäätiön toimitusjohtajana iäkkäiden sosiaali- ja terveysalaan liittyviä hankintoja. Haluaisin tutkia tätä alaa lisää. Miten voisin saada lisää pätevyyttä teiltä?
    Parhain terveisin,
    Veronica Fellman
    Sipoon palvelutalosäätiön toimitusjohtaja
    filosofian maisteri (Helsingin yliopisto), Master of Business Administration MBA (TKK, Aalto), pätevä rehtori (Helia/Opetushallitus), ITS-isännöitsijä (Kiinteistöliiton koulutussäätiö Kiinko)
    puh. 041-4695180
    Amiraalintie 6
    01150 Söderkulla
    Sipoo
    sähköposti veronica.fellman@palvelutalolinda.fi
    http://www.sipoonpalvelutalosaatio.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *