Vappuaattona juhlintaa Taidemuseonmäellä, paljon ihmisiä.

Mikä ihmeen turkulainen Teekkariwappu?

Teekkariwappu

On huhtikuun alku. Kevätaurinko on alkanut sulattaa lumikinoksia ja puut puskevat pieniä hiirenkorvia. Ja teknillisen alan opiskelijat eli teekkarit ovat nousseet talviuniltaan aloittelemaan vuoden tärkeintä juhlaa eli teekkariwappua, joka sisältää jos minkälaista tapahtumaa aina karaokeapproista saunailtoihin ja pubivisoista sitseihin eli akateemisiin pöytäjuhliin, missä laulut raikaavat ja juomat virtaavat .

Vappu on tietenkin tärkeä juhla ihan kaikille opiskelijoille, eikä pelkästään vain teekkareiden juttu. Teekkareilla vappu vain saattaa kestää hieman pidempään kuin muilla aloilla, Turussa teekkariwapun pituus on vaihdellut kahdesta kolmeen viikkoon. Tänä vuonna Turussa teekkariwapun vietto aloitettiin 10.4. julkaisemalla turkulaisten teekkarien oma wappulehti Pönkeli. Teekkareille ja erityisesti teknillisen alojen ensimmäisen vuoden opiskelijoille eli fukseille vappu merkitsee monin tavoin ehkä hieman enemmän kuin lakkiaisissa lakkinsa saaneille ylioppilaille. Vappu symboloi fuksivuoden päättymistä, joka on pitkälti käytetty teekkarikulttuurin opetteluun. Koko vuoden kestäneestä työstä palkintona on, ainakin vielä, hohtavan valkoisena loistavan teekkarilakin saaminen, sekä oikeus kutsua itseä ihka aidoksi teekkariksi.

Wappulehti

Lähes jokaisella omalla teekkarikaupungilla on oma wappulehtensä, joka sisältää teekkarimielisiä ja -aiheisia juttuja, tarinoita, pelejä sekä vitsejä. Esimerkiksi Tampereella lehti kantaa nimeä Tamppi, Lappeenrannassa nimenä taas Hässi ja meillä Turussa lehti ilmestyy nykyään nimellä Pönkeli. Lehdet eivät kuitenkaan ole aina siinä oletetussa muodossa, vaan saattavat vaihdella vuosittain tekijöistä riippuen. Pönkeli on ilmestynyt mm. pelikorttipakan muodossa vuonna 2021 ja tänä vuonna lehti on taidegalleria, missä korostuu tekniikan osaajien taiteellinen puoli, sekä lehtinen teekkariuden ja taiteen kohtaamisesta, mikä toimii oppaana taidegalleriassa. Galleria on auki ihan kenelle tahansa teekkarille tai teekkarinmieliselle, joten jos kaipaat wappuisaa tekemistä suuntaa Pönkelin taidegalleriaan ja ole siten osa teekkariwappua.

Kuva vuoden 2023 turkulaisesta wappulehdestä, Pönkelistä
Vuoden 2023 wappulehti Pönkeli. Kuva: Sami Nieminen

 

Lakitus

Useamman viikon kestänyt vapun juhlinta huipentuu kaikkien Turun yliopiston ja Åbo Akademin teknillisten alojen opiskelijoiden yhteislakitukseen 30.4 Turun tuomiokirkon portailla, jossa fuksit saavat omat teekkarilakkinsa vihdoin käteensä juhlallisten puheiden ja palkintojen jaon saattelemana. Lakin saadakseen ovat ensimmäisen vuoden opiskelijat koko vuoden keränneet merkintöjä erilaisista tapahtumista ja tekemisistä fuksipassiin, sekä suorittaneet salamyhkäisen, vapun aikaan järjestettävään rastikierrokseen, Eldprowetiin. Lakkia ei saa kuitenkaan laittaa heti tuolloin päähään, vaan vasta kello 18 samana iltana, kun kaikki turkulaiset kerääntyvät Taidemuseonmäen yhteislakitukseen, jossa kuullaan niin musiikkiesityksiä kuin kauniita juhlapuheita.

Taidemuseonmäen yhteislakitus vappuna, kuvassa paljon ihmisiä.
Taidemuseonmäen vappujuhlintaa.

 

Ainejärjestöjen lippuja Taidemuseonmäellä.

Tämän jälkeen Turussakin lakitetaan patsaita vapun kunniaksi. Teekkarit lakittavat Turun jokirannasta löytyvän Paavo Nurmi -patsaan, jota pidetään teekkarihuumorin ja jäynämielisyyden symbolina, turkulaisella teekkarilakilla.

Teekkarikaste

Turussa fukseja ei ole ihan kastettu aikojen alusta asti, kuten Tampereella, mutta kyllähän turkulaisen teekkarin täytyy pystyä sanomaan, että on käynyt Aurajoessa. Kolme vuotta sitten ensimmäiset turkulaiset teekkarit pääsivät huuhtomaan ensimmäisen opiskeluvuoden pölyt Aurajoen viileissä vesissä vappupäivänä eli 1.5. ja siitä lähtien on tämä, ehkä jopa hieman mielenvikainenkin tapahtuma ollut osa turkulaista teekkariwappua. Ei sitä ihan joka päivä näe jonkun kastautuvan rakkaan kaupunkimme joessa.

Korissa kastautuvia ihmisiä. Koria nostetaan Aurajoen päälle nosturin avulla.
Teekkarikaste. Kuvaaja: Juuso Korsimo / @jkorsimophoto

Ennen kaikkea vappu on siis täynnä naurua ja laulua, uusia kohtaamisia, mielettömiä tapahtumia, ehkä hieman väsyneitä baari-illan jälkeisiä seuraavan päivän luentoja, perunasalaattia ja nakkeja, haalarimerkkejä, piknikkejä räntäsateessa sekä tietenkin ikimuistoisa kokemuksia, joista kertoa tuleville sukupolville. Vappu on opiskelijan parasta aikaa ja tapa juhlistaa taas yhtä päättyvää opiskeluvuotta!

Kirjoittaja on vuoden 2023-2024 opiskelijalähettiläs. Tutustu Matildaan.