Millainen oli oma sosiaalityön pääsykokeeni? Oma hakupolkuni osa 3.

Vihdoin se koitti – kauan odotettu pääsykoeaamu. Kuten edellisessä blogikirjoituksessa kerroin, työsopimukseni oli päättynyt muutama päivä ennen pääsykoetta. Minulla oli siis hetki aikaa rauhoittua koetta varten. Tosin muutama viikko aiemmin olin vielä vakavasti harkinnut meneväni aamulla aikaiseen vuoroon, jotta ei tarvitse kesälomaa aloittaa turhan aikaisin. Eipähän ehdi jännittää, kun on aamun töissä! Onneksi joku läheisistäni puhui minulle järkeä. Väsyneenä tuskin olisin pystynyt parhaaseen mahdolliseen suoritukseen.

Menin yliopistolle hyvissä ajoin. Koska tapoihini kuuluu aloittaa jännittäminen viime hetkellä, yliopiston ovea avatessani pohdin, olenkohan edes oikeassa paikassa. Ja oliko pääsykoe tänään? Mitä jos tietokone tippuu maahan ja hajoaa, millä teen kokeen? Vallu-valintakoepalvelussa on kerrottu ohjeet digitaalista koetta varten, ja ne tulee käydä huolella läpi ennen pääsykoetta. Ajatukseni alkoivatkin harhailla näihin ohjeisiin. Entä jos joku kielletty ohjelma on jäänyt päälle, se huomataan kokeen viime hetkellä ja koko koe hylätään! Nämä kaikki hölmöltä kuulostavat ajatukset ovat oma tapani hallita mielen kaaosta. Kun käyn läpi erilaisia kauhuskenaarioita, pystyn helpommin päästämään niistä irti.

Pääsykoe oli juuri sellainen, kun olin osannut odottaa. Jo aikanaan vuonna 2013 sosiaalipolitiikan pääsykokeessa vastattiin monivalintoihin ja kirjoitettiin yksi essee. Monivalintoja tehdessä huokaisin helpotuksesta. Kahta kysymystä lukuun ottamatta tiesin osaavani vastata väittämiin oikein. Yhdestä vastauksesta en ollut varma, joten en vastannut siihen. Tällä tavalla pisteitä ei tietenkään saa, mutta ei myöskään menetä. Yksi kysymys oli mielestäni kummallinen ja purnasin sitä vielä kokeen jälkeenkin. Vastasin  siihen ”ei”, vaikka olin lähes varma, että kokeen laatijat odottavat vastausta ”kyllä”. Mielestäni asia ei ollut niin yksiselitteinen. Harmi kun digitaaliseen kokeeseen ei voi kirjoittaa tarkistajille huomautustekstiä. 😀 Vanhoja sosiaalityön valintakoekysymyksiä voi tutkia Sosnetin sivuilta. Oikeasta vastauksesta monivalintatehtävissä saa pisteen, vastaamatta jättämisestä nolla ja väärästä vastauksesta miinuspisteen. Arvailemalla ei todennäköisesti siis kovin pitkälle pärjää, ellei ole superonnekas!

Monivalintatehtävissä on tärkeä ottaa huomioon kirjaimellinen sanamuoto. Jossain väittämässä voi olla vain pieni asiavirhe, joka voisi periaatteessa pitää paikkaansa. Kun tietoa peilaa artikkeleihin, näin ei kuitenkaan ole. Aika vähän on tarkkoja vuosilukuja, mutta esimerkiksi vuosikymmeniä voi olla. Väittämässä esitetty fakta itsessään voi olla oikein, mutta vuosikymmen väärä. Usein kokeen yhdessä väittämässä esitetään henkilön X kertoneen jotain. Väitetty lause on tosi, mutta sen onkin todennut henkilö Y. Pääsykokeessa oli viime vuonna myös monivalintakysymyksiä. Nämä saattavat olla hankalampia, koska neljästä väittämästä vain yksi on oikein. Ainakin itselleni helpompaa sanoa, onko jokin asia oikein vai väärin. Viime vuonna näiden kysymysten osuus oli kuitenkin vähäisempi kuin monivalintatehtävien väittämäkysymysten.

Kokeessa tuli kirjoittaa myös essee. Essee perustui kahteen artikkeliin: koetilanteessa jaettuun ja ennakkomateriaalin artikkeliin. Koska uskoin monivalintojen menneen lähes täysin oikein, uskalsin kirjoittaa esseen aika rennolla otteella. Itse asiassa pääsykoe taitaa olla yksi niitä ainoita hetkiä, kun en ole lukenut koko materiaalia sanatarkasti läpi. Yleensä en mene edes tenttiin lukematta ja kunnolla valmistautumatta. Miksi sitten näin tärkeässä paikassa päätin valita toisen tavan toimia? En oikein osaa itsekään sitä selittää. Ehkä halu päästä nopeasti pois stressaavasta tilanteesta johti tähän ratkaisuun? Lopulta kuitenkin kävi niin, että annettu sanamäärä ei riittänyt alkuunkaan. Viimeiset kaksikymmentä minuuttia koitin jäsennellä tekstiä , että saisin esseen lopetettua johdonmukaisemmin kuin ”ja se siitä sitten”.

Kun koe oli ohi, olo oli aika tyhjä. Ilmoitin asiasta vain puolisolleni hyvin vähäsanaisesti.  Pystyin jo mielessäni pikaisesti viipymään ajatuksessa, että opiskelupaikka saattaisi olla minun. Mutta vain ehkä. Ehkä.

Tämä blogiteksti on osa kokonaisuutta, jossa kerron omasta hakuprosessistani, siihen liittyvistä tunteista ja itselleni hyödyllisistä työskentelytavoista aina siihen asti, kun lopulta sain tiedon opiskelupaikasta. Toivon, että lukijat tulevina hakukausinakin voivat saada näistä kirjoituksista itselleen tukea ja uskoa siihen, että vaikka pelottaa, yrittämättä ei ainakaan voi unelmiaan saavuttaa.

Kirjoittaja on kauden 2023-2024 opiskelijalähettiläs. Tutustu Riikkaan.

Kuvat: Pexels