Opiskelijoita Turun kauppakorkeakoululla.

Mitä Turun kauppakorkeakoulussa voikaan opiskella?

Lukiossa jatko-opinnot tuntuivat vielä niin kaukaiselta ajatukselta. Kuitenkin abivuonna sitä rupesi tajuamaan, että kyllä sinne yhteishakuun pitää jotain laittaa ja sitä pitäisi keksiä oikeasti, mitä sitä kiinnostaisi tehdä työkseen. Olin pitkään miettinyt, että kauppakorkeakoulu voisi mahdollisesti olla se itseä kiinnostava koulu. Valinnassa auttoi lopulta erityisesti lukiossa vieraillut kauppiksen opiskelija, joka kertoi koulun mahdollisuuksista ja valinnanvarasta vielä aloittamisen jälkeenkin. Olin myyty.

Oli valtava helpotus päästä aloittamaan koulussa niin, että tiesi mahdollisuuksia olevan laajalti vielä valittavissa, eikä päätöstä pääaineesta tarvitsisi tehdä ensimmäiseen puoleen vuoteen. Alkuun käydään yhteisiä y-kursseja, joissa pääsee näkemään, millaista on opiskella mitäkin pääainetta ja mitä ne esimerkiksi pitävät sisällään. Myös opinto-oppaasta ja opintoneuvojasta on tässä vaiheessa paljon apua, jos valinnanvaikeutta vielä löytyy. Vaikka valinta pitääkin tehdä kohtuullisen pian, heti tammikuussa, on se silti pitkä aika nähdä yliopistoelämää ja saada tuntumaa opintoihin ja niiden luonteeseen.

Mitä meillä Turun kauppakorkeakoulussa voi opiskella?

Johtaminen ja organisointi

Tutkinto tarjoaa mahdollisuuden oppia tuntemaan liiketoiminnan johtamisen periaatteita ja tutustua erilaisten organisaatioiden sisäisiin dynamiikkoihin. Tutkinnossa voi suuntautua oman kiinnostuksen mukaan joko strategiseen johtamiseen, henkilöstöjohtamiseen tai organisaation kehitys- ja muutosjohtamiseen.

Kansainvälinen liiketoiminta

Tutkinnossa käsitellään globaalien markkinoiden ja kulttuurien laajempaa ymmärrystä ja erilaisten globalisaatioon liittyvien ongelmien ratkaisemista. Yritysten kansainvälistyminen, sen tuomat haasteet, sekä kansainvälisen liiketoiminnan käytännöt ovat keskeisessä roolissa.

Laskentatoimi ja rahoitus

Tutkinto tarjoaa valmiudet käsitellä ja analysoida erilaisia yritysten talouteen ja rahoitukseen liittyviä ongelmia, sekä tehdä mahdollisesti itsenäisiäkin päätöksiä liittyen rahoitukseen ja talouteen. Antaa valmiudet toimia erilaisissa laskentatoimen ja rahoituksen asiantuntija- ja johtotehtävissä. Tutkinnon sisälläkin on vielä mahdollista painottaa johdon laskentatoimea, rahoitusta tai ulkoista laskentatoimea.

Markkinointi

Tutkinnossa käsitellään erilaisia arvon luonnin välineitä ja tapoja, asiakkaiden ja markkinoiden analyysiä, sekä viestintää ja brändin luontia. Tavoitteena on kyky toimia opintojen pohjalta luovasti, analyyttisesti, sekä vastuullisesti omalla vastuualueellaan.

Taloustiede

Tutkinto tarjoaa laajan osaamisen mikro- ja makrotaloustieteen teoriasta ja talouden toiminnan analyyttisestä tarkastelusta. Kyky käyttää taloustieteen empiirisiä menetelmiä ja taloustieteellisiä aineistoja talouteen liittyvien kysymysten analysointiin. Taloustiedettä voi hakea opiskelemaan myös suoraan yhteishaussa hakemalla ”Taloustiede, valtiotieteiden kandidaatti ja valtiotieteiden maisteri”, jolloin yhteisiä y-kursseja ei esimerkiksi sisälly kaikista pääaineista ja tutkinnosta valmistuttua nimike on ekonomin sijaan ekonomisti.

Tietojärjestelmätiede

Tutkinto yhdistää liiketoiminta- ja IT-osaamisen. Tutkinnon kautta saa osaamista implementoida ja johtaa erilaisten yritysten IT-toimintaa, sekä hyödyntää tehokkaasti teknologian tarjoamia mahdollisuuksia nopeasti kehittyvässä liiketoiminnassa. Opetus on kandivaiheessa suomeksi ja maisterivaiheessa pääosin englanniksi.

Toimitusketjujen johtaminen

Tutkinnossa käsitellään yritykseen tulevan, sen sisällä liikkuvan ja sieltä lähtevän materiaalivirran ohjausta, sekä suunnittelua ja näihin liittyvän informaation käsittelyä. Valmiuksia saa niin toimitusketjujen johtamiseen, hankintaan, kuin logistiikkatoimintoihin. Yritystä ja sen toimittajia, sekä asiakkaita yhdistävät prosessit korostuvat opetuksessa.

Yrittäjyys

Tutkinto auttaa kehittämään henkilön ”yrittäjämäisiä” taitoja, joiden arvo suuremmissakin yrityksissä, joissa toiminta saattaa usein tapahtua pienissä ryhmissä tai tiimeissä, korostuu. Yrittäjämäisiä taitoja ovat esimerkiksi luovuus, aloitteellisuus päätöksentekovalmius, sekä liiketoiminnan kokonaisuuksien hallinta. Valmiuksia saa toimimiseen yrittäjänä, mutta myös uudistajana ja mahdollisuuksiin tarttujana jo olemassa olevissa yrityksissä.

Yritysjuridiikka

Tutkinto antaa hyvän kokonaiskuvan oikeusjärjestelmämme rakenteesta ja toiminnasta erityisesti talouteen liittyvien oikeudellisten ongelmien ympärillä. Keskeisiä alueita ovat yhtiöoikeus, rahoitusmarkkinoiden sääntely ja vero-oikeudelliset kysymykset.

Monipuoliset ja joustavat opinnot

Kuten pääaineiden tarjonnasta huomaa, on niiden tarjoamat mahdollisuudet laajat. Olenkin kokenut, että kauppiksen parhaita puolia on ollut sen joustavuus. Jokaisen pääaineen sisällä on kursseja valittavaksi niin, ettei pääaineen sisälläkään ole jokaisen pakko ottaa samanlaista kokonaisuutta, vaan sen voi muokata omien kiinnostusten mukaan. Pääaineiden lisäksi tietysti valitaan vielä sivuaine, joka edellä mainittujen aineiden lisäksi voi olla myös esimerkiksi talousmaantiede, viestintä, kestävä kehitys, tulevaisuuden tutkimus tai sitten voi ottaa toisista tiedekunnista löytyviä kokonaisuuksia, jolloin mahdollisten yhdistelmien määrä vain nousee. Jos siis alkoi yksi tai useampi pääaine kuulostaa siltä, että voisi kiinnostaa, kannattaa suunnata vaikka opinto-oppaaseen tsekkaamaan vielä tarkemmin, millaisia kursseja pääaineissa käydään. Ehkä kauppis voisi olla se paikka myös sulle!

Kirjoittaja on opiskelijalähettiläs 2021-2022, Tutustu Iippoon!

Categories: kauppakorkeakoulu, opiskelu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *