”Sinustako sossu?” – oman alan löytäminen, ympäröivät asenteet ja muuttuva identiteetti
Yllätyksiä ja oivalluksia opiskelujen myötä
Jälkeenpäin ajateltuna en todellakaan ollut valmistautunut yliopisto-opinnot aloittaessani siihen, kuinka erilaisia reaktioita tulisin saamaan kanssakeskustelijoiltani kertoessani olevani sosiaalityön opiskelija. Minulla ehkä oli valmiina sisäistettynä olettamus, että opiskelu – oli se sitten millä asteella tahansa – mielletään yleisesti ottaen myönteiseksi asiaksi. Etenkin, jos mietitään valloillaan olevaa tuottavuutta ja menestystä suosivaa sekä korkeakoulutusta arvostavaa yhteiskunnallista ilmapiiriä. Joudun kuitenkin silloin tällöin perustelemaan opiskelemani alan roolia ja merkitystä keskustelukumppaneilleni sekä murtamaan mitä erikoisimpia myyttejä sen suhteen. Alkujärkytyksestä toivuttuani teen tätä “valistamistyötä” nykyään kyllä ihan mielelläni!
Toki on myös mainitsemisen arvoista, että iso osa ihmisistä kysyy hyväntahtoisen uteliaasti lisää siitä, mitä sosiaalityö on ja mitä sen opiskelu pitää sisällään. Tällaisista keskusteluista olen oppinut itsekin paljon uutta ja ne ovat saaneet minut entisestään pohdiskelemaan lisää omaa alaani. Pohdintojen lopputulema on aina sama – haluni ja motivaationi opiskella juuri tätä alaa voimistuvat entisestään. Eritoten silloin, jos olen saanut toisen oppimaan jotakin sellaista, joka avartaa hänen käsitystään sosiaalityöstä myönteisempään suuntaan. Usein huomaan, että kielteiset asenteet juontuvat tietämättömyydestä ja jo ihan asioiden yksinkertaisella selventämisellä pääsee pitkälle.

Itse tehty päätös on paras päätös
En usko olevani todellakaan ainoa yliopisto-opiskelija, jolla on tällaisia kokemuksia, ja siksi haluankin muistuttaa siitä, kuinka ensisijaisen tärkeää on kuunnella omaa intuitiotaan sen suhteen, mitä lähtee opiskelemaan. Ei tarvitse ummistaa silmiään ja korviaan toisinajattelijoilta, mutta on hyvä pitää kirkkaana mielessä se, mikä itsestä tuntuu parhaalta. Opiskeluvalinnat eivät ole koskaan lopullisia, ja alanvaihtajia toki on. Itse olen kuitenkin aina ajatellut, että mieluummin teen päätökseni täysin itse ja opin virheeni ns. kantapään kautta. Oman opiskelualan katuminen tuntuisi varmasti paljon pahemmalta, jos olisin valinnut sen muita miellyttääkseni. Eikä sitä joidenkin manaamaa sosiaalityön opiskelun katumista ole vielä tullut, vaan päinvastoin!
Ei tule siis antaa ympäröivien asenteiden lannistaa, vaikka ne puhuisivatkin jonkun muun alan puolesta. Jokainen tuntee itsensä parhaiten eikä alan valitseminen toisen mielipiteiden mukaan hyödytä loppujen lopuksi ketään osapuolta. Todennäköisesti aloittaessasi opinnot kohtaat vielä lisää muita itsesi kanssa samanhenkisiä ihmisiä, mikä on ainakin minun kohdallani helpottanut alun ajoittain vaikeitakin ajatuksia omasta alavalinnasta. Yhtäkkiä istutkin kirjastossa ja tutkitte porukalla innoissanne ehkäisevän ja täydentävän toimeentulotuen myöntämisperusteita… Tällaista en olisi koskaan kuvitellut tekeväni, mutta en kyllä myöskään haluaisi olla missään muuallakaan.
Identiteetti myllerryksessä
Itse ainakin koin voimakasta muutosta identiteetissäni etenkin ensimmäisen opiskelusyksyn aikana. Ensin työssäkäyvästä välivuosilaisesta opiskelijaksi ja sitten tarkemmin vielä sosiaalityön opiskelijaksi. Lopullinen suunta on kohti alati muokkautuvaa sosiaalityöntekijän ammatti-identiteettiä. Identiteetti onkin dynaaminen osa itseä eli se muovautuu ja on muovautunutkin jatkuvasti jo ennen opiskelujen aloittamista. Näin jälkeenpäin mietittynä kävin kuitenkin läpi aikamoista myllerrystä alkuun! Kuka oikein olen, millaiset arvot minulla on ja mitä erinäisistä asioista oikein ajattelen. Nyt olen jo huomattavasti tasaisemmassa vaiheessa. Olen erittäin sinut itseni kanssa juuri nyt ja koen olevani siellä, missä minun kuuluukin olla.
Oma intuitio ykköseksi
Viestini pähkinänkuoressa onkin se, että pidä pääsi opiskelualasi suhteen, sanoivat muut mitä tahansa. Ihmiset arvottavat ja priorisoivat eri asioita eikä kukaan voi tehdä sinun puolestasi parempaa päätöstä kuin sinä itse. Paras vinkkini onkin, että ota neuvoja vain niiltä, joiden asemassa haluaisit mahdollisesti itse olla. Muista tarkastella myös niitä kriittisesti ja itseäsi kuunnellen. Epävarmuus on myös täysin sallittua. Aina ei tarvitse olla satavarma päätöksestään tai odottaa kutsumusta – itse en allekirjoittanut kumpaakaan, kun otin opiskelupaikan vastaan. Uskalla siis kokeilla ja tarttua tilaisuuteen. Älä myöskään pelästy mahdollista tunteiden ja ajatusten myllerrystä, joka saattaa seurata suurista muutoksista. Ei mene kuin hetki, kunnes huomaat, miten hyvältä tuntuukin vetää omat haalarit jalkaan ja liittyä osaksi sitä moninaista joukkoa, joita kutsut opiskelukavereiksesi.
Lue lisää sosiaalityön tutkinto-ohjelmasta
Kirjoittaja on vuoden 2026-2027 opiskelijalähettiläs. Tutustu Matildaan!

