Turun yliopiston opiskelijoita työskentelemässä yhdessä.

Töiden ja yliopisto-opiskelun yhdistäminen, uhka vai mahdollisuus?

Yliopisto-opiskelun ja osa-aikaisen työn yhdistäminen on omalla kohdalla ollut ehdoton mahdollisuus, sillä koen, että työt antavat mukavaa vastapainoa opiskeluille. Työskentelen itse asiakaspalvelijana vähittäistavarakaupassa ja olen tehnyt töitä osa-aikaisesti aina opintojen alkamisesta asti. Jokainen on uniikki ja kaikille opiskeluiden ja työn yhdistäminen ei sovi, jos kuitenkin mietit töiden ja opiskelujen yhdistämistä alla muutama käytännön vinkki.

Mieti itsellesi sopivat työvuorot

Osa-aikaisena työntekijänä työtuntini ovat olleet n. 10h/viikko, joka on tarkoittanut n. yhdestä kahteen työpäivää viikossa. Sopimuksessani kuitenkin lukee 7,5h/ viikko, mutta tasoittumisjärjestelmän kautta työtunteja kertyy viikoittain eri määrä. Opiskelijana töiden hakemisessa kannattaakin kiinnittää huomiota viikkotuntien määriin ja siihen, nodatetaanko yrityksessä tasoittumisjärjestelmää. Suurimmat viikkotunnit ovat itsellä olleet 15h/viikko, jonka koin olevan liikaa, sillä vuoroja alkoi olla jopa neljä viikossa. Itse olenkin kantapään kautta oppinut, että yli kolme työvuoroa/viikko on pidemmän päälle liikaa, jonka jälkeen en ole jaksanut tehdä enää töiden jälkeen koulujuttuja. Yksilökohtaisia eroavaisuuksia tietenkin on, ja toiset tekevät enemmän töitä opintojen ohessa, kuin toiset ja osa ei tee lainkaan. Kaikki vaihtoehdot ovat yhtä oikeita ja hyviä. Tässä kohdassa onkin myös hyvä muistaa, että opinnot ovat jokaisella eri kohdassa ja jokainen oppii eri tavoin. Toisin sanoen muihin ei kannata vertailla itseään, sillä jokainen on erilainen ja hyvä niin. Omien voimavarojen tunnistaminen on hyvin tärkeää, jotta pystyy ensisijaisesti hoitamaan opiskelut ja siihen päälle myös työnteon. Itselleen on oltava rehellinen, jotta kokonaisuus voi toimia.

Työvuorot sijoittuvat opiskelijoilla luonnollisesti usein viikonloppuun ja satunnaisesti myös arki-iltoihin. Normaali viikko meneekin itsellä nykyään niin, että maanantaista perjantaihin opiskellaan ja viikonloppuisin tehdään töitä. Töistä palautuminen vie kuitenkin myös oman aikansa ja sille on varattu maanantai, joka on hieman muita päiviä rennompi opintojen osalta. Mikäli työvuoro on muutaman tunnin mittainen iltavuoro keskellä viikkoa, täytyy varautua siihen, ettei esimerkiksi erilaisiin opiskelijamenoihin pääse, tai joutuu tulemaan myöhässä. Tärkeintä on puhua työnantajan kanssa ja varmistaa molemminpuolinen ymmärrys siitä, mitä toiselta odotetaan. Asioista keskustelemalla löytyy parhaimmat ratkaisut myös opintojen ja työn yhdistämiseen. Opintonsa aloittavan on hyvä varata riittävästi aikaa opinnoista kiinni saamiseen ja yliopistoelämään tutustumiselle, jonka jälkeen voi halutessaan keskittyä enemmän myös työn tekoon opintojen ohella. Itse en suosittele samaan aikaan aloittamaan uutta työtä ja opintoja, sillä muuten palautumisaika jää hyvin lyhyeksi ja kummastakaan uudesta asiasta elämässä ei tahdo päästä kunnolla kiinni.

Vinkkini pähkinänkuoressa:

  • Nyrkkisääntönä 1-2 vuoroa/ viikko sopiva työmäärä opiskelijalle.
  • Laita opinnot etusijalle.
  • Tunnista omat voimavarat, älä vertaa itseäsi muihin.
  • Ole itsellesi rehellinen ja keskustele tarvittaessa työnantajan kanssa.

Kelan asettamat tulorajat

Mikäli työskentelee opintojen ohella, mutta ottaa silti vastaan tukia (kuten opinto-, tai asumistukea), tulee Kelan asettamat tulorajat huomioida. Opintotuen kohdalla tulorajat lasketaan aina vastaanotettujen tukikuukausien perusteella. Mitä enemmän tukikuukausia (eli kuita vuodessa, joina otat opintotuen vastaan), sitä pienempi tuloraja (eli sitä vähemmän voit tienata). Opiskelijoiden opintotuen tulorajaa nostettiin tänä vuonna 2022, ja uusi opintotuen taulukko löytyy helposti netistä. Tulorajalla tarkoitetaan käytännössä itse tienatun pääoman, eli rahan maksimimäärää. Mikäli tienattu tulo ylittää Kelan tulorajat, seuraa siitä takaisinmaksu Kelalle “ylimääräisenä” maksetusta opintotuesta koron kera. Takaisinmaksu suoritetaan aina yhden kuukauden tarkkuudella. Jos huomaa, että omat tulot ovat lähellä Kelan asettamaa tulorajaa, opintotuen pystyy aina perumaan tai palauttamaan, jolloin rajat eivät siis ylity, eikä takaisinmaksulle ole tarvetta.

Asumistuen kohdalla tuki joko otetaan, tai ei oteta vastaan, ja se määräytyy omien tulojen mukaan. Sitä ei voi palauttaa tai perua tietyiltä kuukausilta, kuten opintotukea. Työtä tekevänä opiskelijana täytyykin huomioida omien tulojen lisäksi kaksi eri logiikkaa, joilla mahdollisia tukia maksetaan opiskelijalle. Tulorajoja ei kannata jännittää, sillä niitä oppii tulkitsemaan ja omia tuloja pystyy suureksi osaksi ennakoimaan. Itsellä tulorajojen seuraaminen on ollut ajoittain vaikeaa, sillä omien tulojen arvioiminen oli alkuun hankalaa. Nyt kuitenkin kantapään kautta ja ajan myötä olen oppinut ennakoimaan tulot ja näin myös pystyn reagoimaan paremmin Kelan asettamiin tulorajoihin.

  • Opintotuki ja asumistuki ovat eri “logiikalla” toimivia tukia.
  • Tulorajoja ei kannta jännittää tai miettiä liikaa.
  • Kelaan voi, saa ja pitää olla rohkeasti ja ennakkoluulottomasti yhteydessä.
  • Tukien tarkoitus on turvata opiskelu ja taloudellinen pärjääminen.

Kokeile töiden ja opiskelujen yhdistämistä

Töiden ja opiskeluja yhdistäminen on jatkuvaa tasapainottelua ja vaatii melko huolellista aikatauluttamista. Rehellisesti voin sanoa, että välillä tuntuu rankalta käydä töissä, mutta luulen että välillä tuntuu ihan muutenkin, ettei jaksaisi tehdä mitään. Koen, että lopulta työt antavat huomattavasti enemmän, kuin ottavat. Erityisesti etäopetuksen aikana on ollut ihana nähdä ihmisiä ja tehdä aitojen ja konkreettisten olentojen kanssa töitä, eikä ainoastaan tuijottaa ruutua.

Kiteyttäisin työnteon plussiksi: extra käyttöraha, työkokemus, vastapaino opiskelulle. Miinuksia puolestaan: Kelan tulorajat, ajankäyttö ja aikataulutus tiukkaa, opiskelijatapahtumista tinkiminen.

Rohkaisen kaikkia kokeilemaan osa-aikatyön yhdistämistä opintoihin, mikäli itseä ajatus kiehtoo. Opiskelijaelämä on ainutlaatuista aikaa elämässä, ja siitä on mahdollista tehdä juuri omannäköinen. Työt voi aina lopettaa, ja jokainen kokemus opettaa.

Kirjoittaja on vuoden 2021-2022 opiskelijalähettiläs, tutustu Adeleen!

Categories: muuta, opiskelu, opiskeluelämä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *