Urheilun kurinalaisuudesta akateemiseen vapauteen

Tässä kirjoituksessa reflektoin opiskelua edeltävää aikaani nuorena urheilijana ja sopeutumista täysin erilaiseen arkeen aloittaessani opinnot toisessa kaupungissa. Aluksi kuvailen normaalia tiistaita tavoitteellisena koripalloilijana urheilulukiossa Helsingissä.

Lukiolaisurheilijan nitroarki

Klo 6.40 Herätyskelloni soi. Sammutan sen ja taistelen itseni sängystä ylös aamutoimille. Puen päälle ja raahaan itseni sekä eilisiltana pakatun treenikassikoulureppu-yhdistelmän alakertaan aamupalalle.

Klo 7.15 Aamupala on syöty ja sidon lenkkareideni nauhoja. Äidin tekemä välipalaleipä meinaa unohtua keittiön pöydälle. Syöksyn ovesta ulos ja matkaan kohti muutaman minuutin kävelyn päässä olevaa bussipysäkkiä. Olen minuuttiaikataulustani myöhässä, joten tämä matka taittuu kevyellä hölkällä.

Klo 7.28 Onnekseni kerkesin bussiin, joka toi minut Itäkeskuksen metroasemalle. Seuraavaksi 13 minuutin metromatka ja vaihto ratikkaan Sörnäisissä.

Klo 7.50 Astun Töölön Kisahalliin ja kiiruhdan kohti koripallokenttää. On koulun aamutreenien aika.

Klo 9.30 Harjoitus ohi. Tavarat kantoon ja äkkiä pukuhuoneeseen peseytymään.

Klo 9.48 Nousen ratikkaan, jolla ehdin juuri sopivasti ensimmäiselle oppitunnille. Tällä n. 15 minuutin matkalla ehtii oivasti syömään aiemmin mainitun välipalaleivän.

Klo 10.10 Edessä viiden tunnin koulupäivä, mikä alkaa tänään ruotsilla. Treenien jälkeen saattoi aluksi keskittymiskyky olla melko heikko, mutta ruokailu on onneksi edessä jo 10.40.

Klo 13.45 Siirtyminen bussilla läheiseen lukioon, jonka kanssa meille järjestetään yhteinen saksan kielen opetus.

Klo 15.10 Koulupäivä ohi. Matkaan takaisin Itä-Helsinkiin, tällä kertaa bussi-metro-bussi -yhdistelmällä.

Klo 16.00 Kotona viimein pitkän päivän päätteeksi. Syön hieman välipalaa ja suuntaan päiväunille. Herätyskellon asetan soittamaan puolen tunnin kuluttua, jolloin on ryhdyttävä tekemään koulutehtäviä.

Klo 17.30 Edessä toisintoa aamusta: pakkaan treenikassin ja suuntaan alas syömään. Isäni on tehnyt spaghetti bolognesea, mutta treenit ovat liian lähellä syödä raskaasti, joten otan jälleen välipalaa. Kengät jalkaan ja kohti bussipysäkkiä.

Klo 17.52 Tällä kertaa hyppään Itäkeskuksen asemalta bussiin kohti Munkkiniemeä. Matka läpi Helsingin kestää lähes tunnin ja vietän suurimman osan ajasta nukkuen.

Klo 18.49 Kiristän koripallotossujen nauhat ja astelen Munkkiniemen yhteiskoulun parketille joukkueharjoituksiin.

Klo 21.00 Päivän jälkimmäinen treeni päättyy. Ulkovaatteet päälle ja hallin ovi kiinni. Lähelläni asuvan jengikaverin isä on tullut hakemaan, joten hyppään kimppakyytiin ja matka-aika tippuu kolmannekseen.

Klo 21.35 Paluu kotiin. Ihan ensimmäiseksi istun ruokapöytään ja otan valtavan annoksen aiemmin mainittua pastaa. Sitten n. 45 minuutin kehonhuolto ja saunaan.

Klo 23.10 Kuivaan itseni ja pukeudun kylpytakkiin. Mielisin jo sänkyyn, mutta läksyt huomiselle pitää vielä viimeistellä. Pasta-annos meni lähinnä treenien tuomaan energiavajeeseen, joten otan vielä kulhon muroja

Klo 0.15 Iltatoimien kautta pää tyynyyn. Koska a) olen teini b) harjoituksista on vielä adrenaliinia jäljellä, nuokun vielä hetken puhelimellani.

Klo 0.35 Silmät kiinni. Herätyskello soi jälleen kuuden tunnin kuluttua ja samanlainen rumba on edessä.

Monelle tavoitteelliselle nuorelle urheilijalle, kuten minullekin, lukion päättyminen tuo valtavasti päätöksiä eteen. ”Lupauksien” täytyy ruveta lunastamaan potentiaaliaan, eikä tasoeroja voi enää perustella samalla tavalla nuorella iällä. Opiskelupaikka saattaa löytyä toisesta kaupungista, mikä pakottaa valitsemaan nykyisen urheiluympäristön sekä uuden opiskelupaikkakunnan välillä. Siihen päälle vielä varusmiespalvelus, työnhaku ja muut vastaavat asiat, joita ei ole aiemmin tarvinnut ajatella. Kaikki kulminoituu suurimpaan kysymykseen: haluanko oikeasti tehdä tätä koko ikääni?

Itselläni nämä ajatukset alkoivat lähes välittömästi sen jälkeen, kun olin painanut ylioppilaslakin päähäni joulukuussa 2019. Sillä hetkellä olin ”titteliltäni” ainoastaan koripalloilija. Kyseisestä hetkestä purin pääsarjasopimukseni kahta viikkoa myöhemmin. Tavoitteellinen koripallourani sarjatasoa alempana loppui muutaman kuukauden kuluttua, jolloin pelit keskeytettiin pandemiatilan vuoksi. Tuolloin koronasulku oli valtava helpotus.

Uuden ja vanhan edessä

Olen mielettömän onnekas, että löysin uuden suunnan nopeasti, tullessani hyväksytyksi vuoden 2020 yhteishaussa Turun yliopistoon. Välissä tein töitä ja suoritin varusmiespalveluksen. Opiskelu oli jännittävää aloittaa uudessa ympäristössä. Miltä opiskelu mahtaa tällä kertaa tuntua ja näyttää?

Tiistai syyskuussa 2021. Minulta käynnistyy toinen viikko Turun yliopiston opiskelijana.

Klo 10.00 Herään noin kymmenen aikoihin yksiössäni Turussa. Hengailen sängyssä puolisen tuntia, kunnes nousen aamutoimille.

Klo 10.50 Teen aamupalaa ja laitan Netflixin pyörimään. Tällä kertaa valintana Last Chance U, joka kertoo yliopistokoripalloilijoista, tämän blogin teemaan sopien.

Klo 12.10 Avaan läppärin ja kirjaudun ViLLE-oppimisjärjestelmään. Sieltä klikkailen itseni Tietojenkäsittelytieteen perusteet I -kurssin Zoom-luennolle. Luennon aikana on myös hyvä hetki laittaa pyykkiä pesemään.

Klo 14.00 Luento päättyy ja suuntaan läheiseen opiskelijaravintolaan lounaalle. Loppupäivän ohjelmassa on satunnaista opiskelua ja ruuanlaitto, muuten vapaata aikaa.

Mainittakoon vielä erikseen, että päivien välistä kontrastia lisää opintojeni aloitus koronapandemian aikaan, jolloin lähiopetusta ei juurikaan ollut.

Miten sopeutua täysin päinvastaiseen päivärytmiin?

Yhtäkkiä päivissä olikin noin kymmenen tuntia enemmän vapaa-aikaa aiempaan verrattuna. Vaikka tässä on vajaa vuosi rauhallisia aikoja (lue: koronapandemian kotoilu) välissä, olin ensimmäistä kertaa lukion jälkeen opiskelija, vielä eri kaupungissa. Vajaan parin vuoden aikana ehdin ja jouduin monesti sulatella ja sopeutua uuteen. Mutta entä he, joilla lukiosta valmistuminen, rakkaan urheilulajin lopettaminen ja opintojen aloitus tapahtuu vain muutamassa kuukaudessa? Tässä muutama nosto etenkin teille.

Ole itsellesi armollinen. Totuttelu uuteen vaatii aina aikaa ja tulee varmasti hetkiä, kun kaipaat takaisin urheilun tuttavaan ja turvalliseen piiriin. Itsekin olen monesti jossitellut päätöstäni lopettaa varhaisessa vaiheessa. Monta yötä on mennyt tuijotellen kohti kattoa, ajatellen kaikkia niitä asioita, jotka olisin voinut tehdä toisin. Sellainen on inhimillistä ja vain sattuu kuulumaan elämään. Urheilu kasvattaa, joten ota kaikki mahdolliset opit mukaan elämää varten. Kaikki järjestyy, aina.

Nauti vapaudesta! Vaikka kaikki käsiin sysätty aika saattaa aluksi pelottaa, on se jotain mielettömän upeaa useiden vuosien kiireen jälkeen. Kuten kerroinkin, omasta kokemuksesta varsinkaan opintojen alussa ei mene paljoa aikaa opiskeluun (3+2 vuoden tavoiteajan mukaisesti). Saat itse päättää, mitä teet. Saat myös olla tekemättä asioita, mikäli niiden tekeminen ei miellytä juuri kyseisellä hetkellä. Tavoitteellisessa urheilussa ei tällaisia mahdollisuuksia ole, kun joka päivä täytyy antaa parastaan itselle ja muille.

Pohdi opintojen tehostamista. Urheilu opettaa pitkäjänteisyyttä ja järjestelmällisyyttä. Mikäli koet, että vapaa-aikasi sisältää liikaa tyhjiä tunteja lepäämisen lisäksi, suosittelen harkitsemaan opintojen nopeuttamista. Nappaa lukkariin kurssi lisää tai kaksikin, kunhan itse selviydyt. Yliopistossa saat lähtökohtaisesti tutkinnon kasaan juuri sitä vauhtia, mitä haluat itse edetä. Tästä voit esimerkiksi keskustella kurssikavereiden, tutoreiden ja tiedekuntasi henkilökunnan kanssa.

Tutki ja kokeile! Koripalloharrastuksen vakavoituessa halusin kovasti tehdä monenlaisia asioita. Halusin opetella piirtämään paremmin, käydä ulkojäillä, oppia uusia taitoja ja vaikka mitä muuta. Moni pienempi tavoite jäi saavuttamatta ihan omasta syystä, mutta ajan ja energian puute ei luonnollisesti niitä prosesseja helpottanut. Vanhan lukioni yleisimpiä lauseita olikin ”Sori, mulla on treenit”.

Nyt mahdollisuus tehdä ja kokeilla on aivan uudenlainen. Lähde rohkeasti kokeilemaan uusia juttuja ja toteuttamaan omia haaveita, sekä lyhyellä, että pitkällä tähtäimellä. Harrastusmahdollisuuksia opiskelijoille Turussa on lukemattomia. Pelkästään TYYn alaisista järjestöistä löytyy esimerkiksi liikunnasta, kulttuurista ja vaikkapa opiskelijapolitiikasta taatusti jokaiselle jotain mielenkiintoista. Jos omalle kiinnostuksen kohteelle ei löydy Turusta toimintaa, ryhdy rohkeasti toteuttamaan sitä itse ja löydä kaltaisesi ihmiset!

Omaan kalenteriini löysin nopeasti täytettä, kun asetuin ehdolle ja tulin valituksi ainejärjestöni Asteriski ry:n hallitukseen. Se oli raikas tuulahdus erilaisesta arjesta, mihin olin tottunut. Kahdesta antoisasta vuodesta kuitenkin jälkimmäisen aikana väsyin toiminnan järjestämiseen, enkä lähtenyt enää kolmannelle jatkokaudelle. Kiinnostuksen kohde ei enää kiinnosta? Ei hätää, vaihtoon vaan!

Osittain varmasti elokuun 2023 koripallon MM-kilpailujen takia vanha liekki koripalloa kohtaan roihahti uudelleen ja palasin pikaisesti lajin pariin, tällä kertaa amatöörinä aluesarjassa. Samoihin aikoihin innostuin omien ohjelmointiprojektien tekemisestä, jotka samalla hyödyttävät minua tulevalla työurallani. Tästä harrastuksesta on myös muutama opintopiste irronnut, ei hassumpaa.

Mitähän sitä seuraavaksi keksisi?

Kirjoittaja on vuoden 2024-2025 UTU-lähettiläs. Tutustu Okkoon!