Tuutorihaku käynnissä

Haluatko päästä auttamaan syksyn 2025 uusia opiskelijoita alkuun yliopisto-opinnoissaan? Tuutorihaku on käynnissä helmikuun ajan.

Opiskelijatuutori on uusille opiskelijoille tärkeä tuki opintojen sujuvan ja mukavan alun varmistamisen kannalta. Tuutorina saat monella tavalla palkitsevan ja arvokkaan kokemuksen sekä opintopisteitä ja rahallisen korvauksen.

Tuutorivalinnassa painotetaan ensisijaisesti motivaatiota tuutorina toimimiseen. Tärkeää on myös se, että tuutori on edennyt opinnoissaan suurin piirtein tavanomaista tahtia. Aiempi ryhmänohjauskokemus tai muu soveltuva kokemus (esim. työkokemus, hallintotoimielimissä edustaminen) voi olla eduksi, mutta ymmärrämme, ettei kaikilla tällaista kokemusta ole vielä kertynyt. Tuutoreita pyritään valitsemaan joka vuosikurssilta suunnilleen samassa suhteessa hakijoihin nähden. Tuutorivalinta tehdään hakemuksen ja ryhmähaastattelun perusteella. Tuutoreiksi pyritään valitsemaan monipuolinen joukko opiskelijoita, hakemuksessa voit kertoa motivaatiostasi ja haastattelussa saat olla oma itsesi. ​

Tuutoroinnista yleisesti ja hakulinkki

Tiedekunnan tuutorointisivu, esim. tuutorikoulutuspäivät