Terveys – Terveyden polulla

Avainsana: Terveys

Julkaistu

Perhosia vatsassa – enemmän kuin pelkkä sanonta? 

Oletko sinäkin joskus käyttänyt sanontaa ”perhosia vatsassa” tai englanninkielistä ilmaisua ”gut feeling”? Nämä ilmaisut juontavat juurensa kauas historiaan, mutta vasta 2000-luvun alussa olemme alkaneet ymmärtää, että kyse ei ole vain kielikuvasta. Sen sijaan ”perhoset vatsassa” liittyvät suolistomikrobiston tuottamiin välittäjäaineisiin ja hermoston toimintaan. 

Suolistomikrobiston merkitys tunnetaan nykyään laajalti, ja mikrobeista puhutaan niin aikakauslehtien otsikoissa kuin kaupan hyllyillä probioottien ja fermentoitujen tuotteiden muodossa. Näin ei kuitenkaan ollut vielä reilu 20 vuotta sitten. Mikrobien tutkimuksella on pitkä historia, mutta todellinen läpimurto tapahtui vasta 2000-luvun alussa, kun uuden sukupolven DNA-sekvensointimenetelmien kehitys mahdollisti halvemman ja nopeamman mikrobiston analysoinnin suoraan näytteistä – ilman, että bakteereja täytyi ensin kasvattaa laboratoriossa. Tämä mullisti suolistomikrobiston tutkimuksen ja johti lukuisiin löydöksiin sen yhteyksistä ihmisen terveyteen. 

Tiedämme nykyään, että suolistomikrobit ovat keskeisessä roolissa kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa ja vaikuttavat moniin fysiologisiin ja psykologisiin prosesseihin. Suolistomikrobiston epätasapaino (dysbioosi) on yhdistetty lukuisiin sairauksiin, kuten lihavuuteen, diabetekseen, masennukseen, suolistosairauksiin, autoimmuunisairauksiin sekä neurologisiin häiriöihin, kuten Parkinsonin ja Alzheimerin tautiin. Vaikka tutkimukset osoittavat vahvoja yhteyksiä suolistomikrobiston ja näiden sairauksien välillä, on tärkeää huomata, että useimmat tutkimukset eivät vielä todista suoraa syy-seuraussuhdetta. Tarvitaan lisää tutkimusta, jotta ymmärtäisimme tarkemmin, kuinka suolistomikrobisto vaikuttaa sairauksien syntyyn ja etenemiseen. 

Tärkeä osa suolistomikrobistotutkimuksesta keskittyy varhaislapsuuteen. Mikrobisto saavuttaa aikuisen kaltaisen pysyvämmän tilan noin 3-vuotiaana, ja sen kehittyminen on asteittainen prosessi syntymästä alkaen. Synnytystapa on ensimmäinen suolistomikrobiston kehittymiseen vaikuttava tekijä. Alateitse syntyvillä lapsilla suolistomikrobistoon ensimmäisenä asettuvat mikrobit ovat peräisin äidin synnytyskanavasta ja äidin iholta, kun taas keisarileikatuilla lapsilla ne ovat peräisin äidin iholta sekä sairaalaympäristöstä. Aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet keisarileikkauksen olevan yhteydessä suurempaan riskiin sairastua esimerkiksi astmaan ja allergioihin. Toinen merkittävä tekijä suolistomikrobiston kehittymisen kannalta on rintaruokinta. Äidin rintamaito, erityisesti rintamaidossa olevat sokerit (oligosakkaridit) tukevat suolistomikrobiston oikea-aikaista kehittymistä sekä suotuisten mikrobeiden lisääntymistä suolistossa. Sisaruksilla sekä kodin karvaisilla lemmikeillä ja antibioottikuureilla on myös todettu olevan yhteys suolistomikrobiston kehittymiseen. On toki huomioitava, että joissain tilanteissa rintaruokinta tai alatiesynnytys ei ole mahdollista, ja tutkimukset osoittavat, että vaikka synnytystapa ja rintaruokinta voivat vaikuttaa suolistomikrobiston varhaiseen kehitykseen, mahdolliset erot tasoittuvat usein vanhetessa.

Elinympäristön merkitys suolistomikrobiston kehitykselle on noussut merkittäväksi tutkimuskohteeksi viime vuosina. Kiinnostus tähän aiheeseen juontaa juurensa biodiversiteettihypoteesista, jonka mukaan elinympäristön luonnon monimuotoisuuden väheneminen – esimerkiksi kaupungistumisen myötä – voi johtaa myös suolistomikrobiston köyhtymiseen ja lisätä alttiutta sairauksille, kuten allergioille ja autoimmuunisairauksille. 

Väitöskirjani käsittelee suolistomikrobiston varhaista kehittymistä, sekä tämän vaikutuksia myöhempään allergia ja astmariskiin. Väitöskirjani ensimmäisessä osatyössä tutkin mikrobiston kehittymiseen yhteydessä olevia tekijöitä sekä erityisesti fyysisen elinympäristön yhteyksiä suolistomikrobiston kehitykseen  3 kuukauden sekä 13 kuukauden ikäisillä lapsilla. Kuten aikaisemmasta kirjallisuudesta tiesimme, synnytystapa, rintaruokinta ja sisarukset olivat yhteydessä meidänkin aineistossamme mikrobiston kehitykseen. Elinympäristön, kuten kodin lähellä sijaitsevien viheralueiden tai kaupunkien vaikutukset suolistomikrobistossa olivat havaittavissa vauvoilla 3-kuukausen iässä, mutta vaikutuksia ei havaittu enää taaperoilla 13-kuukauden iässä. Vaikutukset havaittiin niin, että luonnollisen elinympäristön läheisyydessä elävien vauvojen mikrobisto oli monimuotoisempi. Luonnon monimuotoisuuden vaikutukset suolistomikrobistoon olivat suhteessa muihin tekijöihin kuitenkin melko vähäisiä. 

Aihetta on tutkittu lisääntyvässä määrin, ja nykyinen tutkimus tukee luonnollisen ympäristön positiivisia vaikutuksia suolistomikrobistoon ja immuunijärjestelmän toimintaan. Kuitenkin lisätutkimusta tarvitaan erityisesti vauvojen ja taaperoiden mikrobiston kehityksestä, sillä se tapahtuu samanaikaisesti immuunijärjestelmän kypsymisen kanssa. Tämä on erityisen tärkeää nykymaailmassa, jossa kaupungistuminen etenee nopeasti ja ihmisten yhteys luontoon vähenee. Emme vielä täysin ymmärrä, miten tämä vaikuttaa suolistomikrobiston koostumukseen ja sitä kautta pitkäaikaiseen terveyteen. 

Linkki julkaisuun:  

https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0160412024006792?via%3Dihub

Minka Ovaska  

Väitöskirjatutkija 

Turun yliopisto 

Julkaistu

Työn ja vapaa-ajan stressitekijät sydän- ja verisuoniterveyden taustalla (väitöstutkimus) 

Sydän- ja verisuonisairaudet aiheuttavat suurimman osan kuolleisuudesta niin Suomessa kuin maailmanlaajuisestikin. Kohonnut verenpaine on sydän- ja verisuonisairauksien tärkeä taustatekijä ja toiseksi suurin tautitaakan aiheuttaja maailmassa. Suomen väestöstäkin joka toisella aikuisella on todettu olevan joko kohonnut verenpaine tai verenpainelääkitys. Kotona mitatun verenpaineen ylärajana pidetään systolisen (ns. yläpaineen) osalta arvoa 135 mmHg ja diastolisen (ns. alapaineen) osalta arvoa 85 mmHg. Jo 10 mmHg:n nousu kotona mitatussa systolisessa verenpaineessa ja 5 mmHg:n nousu kotona mitatussa diastolisessa verenpaineessa lisää riskiä sairastua ja kuolla sydän- ja verisuonitapahtumiin, kuten sydän- tai aivoinfarktiin.  

Viime vuosina on kiinnitetty huomiota verenpaineen mittausmenetelmiin. Tutkimuksissa on todettu, että ambulatorinen verenpaine (ns. vuorokausiverenpaine) ja kotona mitattu verenpaine ennustavat sydän- ja verisuonitauteja paremmin kuin vastaanottopaine. Vastaanottopaineen mittauksen puutteena voidaan pitää esimerkiksi sitä, että sen avulla ei saada selvitettyä verenpainetasoa, joka potilaalla on kotona ja arkipäivien aktiviteettien lomassa. Lisäksi vuorokausiverenpainemittauksen avulla voidaan selvittää verenpaineen yön aikaista laskua. Vähäinen verenpaineen lasku yöllä päiväaikaisiin tasoihin verrattuna on todettu ennustavan erityisen hyvin sydän- ja verisuonitauteihin sairastumisen ja kuolemisen riskiä. Myös suurten suonten valtimojäykkyyden lisääntyminen on havaittu ennustavan sydän- ja verisuonitautien riskiä.  

Aikaisemmissa tutkimuksissa esimerkiksi korkeampi ikä, miessukupuoli, alhainen sosioekonominen asema, epäterveellinen ruokavalio ja vähäinen fyysinen aktiivisuus on havaittu olevan yhteydessä korkeampaan verenpaineeseen ja lisäävän riskiä sydän- ja verisuonisairauksille. Koska työssäkäyvät ihmiset viettävät suuren osan vuorokaudesta töissä niin myös työhön liittyvillä tekijöillä on havaittu olevan yhteys sydän- ja verisuoniterveyteen.  

Väitöskirjatutkimukseni tavoitteena oli selvittää, miten työhön liittyvät tekijät (vuorotyö, työn vaatimukset, työn hallinta ja työasema) ovat yhteydessä eläköityvien työntekijöiden vuorokausiverenpaineeseen ja miten eläköityminen on yhteydessä muutoksiin vuorokausiverenpaineessa. Lisäksi selvitettiin, miten työhön liittyvät psykososiaaliset tekijät (työstressi, työn vaatimukset ja työn hallinta) ovat yhteydessä kotona mitatun verenpaineen eroihin arkipäivien ja viikonlopun välillä, ja miten työstressi ja muutama yksityiselämän stressitekijä ovat yhteydessä suurten suonten valtimojäykkyyteen.  

Väitöskirjatutkimuksessani keski-iältään 62-vuotiaita työntekijöitä tutkittaessa havaittiin, että vuorotyön tekijöillä oli korkeampi päiväaikainen systolinen verenpaine, mutta heidän diastolinen verenpaineensa laski nukkuessa enemmän eli suotuisasti kuin säännöllistä päivätyötä tekevillä henkilöillä. Suuria työn vaatimuksia raportoineilla työntekijöillä systolinen ja diastolinen verenpaine laskivat nukkuessa vähemmän eli epäedullisesti kuin matalia työn vaatimuksia kokeneilla työntekijöillä. Sen sijaan työn hallinta tai työasema eivät vaikuttaneet vuorokausiverenpaineeseen.  

Eläköityminen oli yhteydessä nukkumisen aikaiseen systolisen verenpaineen nousuun. Tämä yhteys säilyi myös tutkittaessa pelkästään niitä osallistujia, jotka eivät käyttäneet verenpainelääkkeitä. Verenpaineen noususuunta kuitenkin taittui pian eläköitymisen jälkeen. Vuorotyö oli yhteydessä haitallisiin muutoksiin vuorokausiverenpaineessa eläkkeelle siirryttäessä, kun taas sukupuoli, työasema, työstressi tai työn vaatimukset eivät ennustaneet muutoksia. 

Työntekijöillä, jotka raportoivat työstressiä tai kokivat korkeita työn vaatimuksia, verenpaine laski arkipäivien ja viikonlopun välillä toisin kuin työntekijöillä, jotka eivät raportoineet työstressiä tai kokivat matalia työn vaatimuksia. Erot verenpainearvoissa arkipäivien ja viikonlopun välillä eri työstressin ja työn vaatimuksien ryhmissä selittyivät verenpaineen aamuarvoissa havaittujen erojen perusteella. Tämä voisi viitata siihen, että työstressi ja korkeat työn vaatimukset kohottavat erityisesti aamun verenpainetta.  

Edeltävänä vuonna vakavan elämäntapahtuman tai taloudellisia vaikeuksia kokeneilla työntekijöillä suurten suonten valtimojäykkyys oli korkeampi kuin muilla työntekijöillä. Sen sijaan työstressi, valvominen tai omaishoitajana toimiminen eivät olleet yhteydessä suurten suonten valtimojäykkyyteen. 

Yhteenvetona, väitöskirjatutkimukseni tulokset korostavat työhön liittyvien tekijöiden, kuten työstressin, työn vaatimusten ja vuorotyön huomioimista sydän- ja verisuonitauteja ehkäistäessä. Lisäksi eläköitymisajankohta tulisi ottaa huomioon esimerkiksi verenpainetta mitattaessa. Yksityiselämän tapahtumista vakavat elämän tapahtumat ja taloudelliset vaikeudet voivat olla yhteydessä sydän- ja verisuoniterveyteen. 

Väitöskirjatutkimus pohjautui kolmeen suomalaiseen väestöpohjaiseen kohorttitutkimukseen: Turun yliopiston Finnish Retirement and Aging -tutkimukseen sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen DIetary, Lifestyle, and Genetic determinants of Obesity and Metabolic syndrome – ja Terveys 2000 -tutkimuksiin. 

Linkki väitöskirjaan:  

https://www.utupub.fi/handle/10024/179063

LT Saana Karelius 

Kirjoittaja toimii tällä hetkellä erikoistuvana lääkärinä Satasairaalassa, Porissa. 

sekkar@utu.fi 

Julkaistu

Voiko alkoholin kohtuukäyttö edistää terveyttä?

Epidemiologisesti suuntautuneita alkoholitutkijoita ja myös kansanterveystutkijoita laajemmin on jo kauemman aikaa askarruttanut kysymys siitä, voisiko kohtuullisella alkoholin käytöllä olla myös terveyttä edistäviä vaikutuksia. Useat tutkimukset ovat esimerkiksi osoittaneet J-muotoisen yhteyden alkoholin kulutuksen ja kokonaiskuolleisuuden välillä. Käytännössä tämä ilmenee siten, että alkoholia ei lainkaan käyttävillä näyttää olevan korkeampi kuolleisuus, kuin kohtuukäyttäjillä, joiden kuolleisuus taas on matalampi suurkuluttajiin verrattuna. Epidemiologinen näyttö ei kuitenkaan ole ollut niin vahvaa, että varmuudella olisi voinut väittää kohtuullisen alkoholin käytön edistävän terveyttä ja siten asia on pysynyt kauan kiistanalaisena. J-muotoista yhteyttä on selitetty monin eri tavoin. Epäiltiin, että joissakin kohorttitutkimuksissa ei käyttäjien ryhmä olisikin sisältänyt aiempia suurkuluttajia, jotka terveydellisistä syistä olisivat joutuneet lopettamaan alkoholin käytön kokonaan, mutta joilla aiempien vuosien kulutus olisi heijastunut kuolleisuuteen vielä pitkän ajan jälkeen (Shaper ja Wannamethee 1988). Tämän vuoksi tehtiinkin jatkotutkimuksia, joissa ei käyttäjien ryhmä siivottiin mahdollisimman tarkasti aiemmista suurkuluttajista ja aivan oikein tämä pienensi jonkin verran nollaluokan kuolleisuutta kyseisissä tutkimuksissa (deLabry ym. 1992)

Kulutustavan merkitys

Tutkijat ovat myös epäilleet, että mahdollinen alkoholin terveyttä edistävä vaikutus voisikin johtua kulutustavoista ja erityisesti kulutetun alkoholin lajista. Nykyään tiedetäänkin melko suurella varmuudella, että kohtuukäyttö ei todennäköisesti kiihdytä valtimotautia, mutta jos alkoholia enimmäkseen kulutetaan humaltumistarkoituksessa eli kerralla suurehkoja määriä tämä voi olla valtimoterveydelle haitallista (Kiechl ym. 1998). On myös epäilty, että nimenomaan punaviini, erityisesti sisältämiensä antioksidanttien perusteella, voisi suojella yksilöä valtimotaudilta, mutta useissa myöhemmissä tutkimuksessa tämä hypoteesi ei ole saanut selvää tukea ja valtimoiden kovettumariskiin näyttää ensisijaisesti olevan yhteydessä kulutetun alkoholin määrä eikä niinkään juomalaji.

Mutta aika kuluu ja sen mukana käynnissä olevat kohorttitutkimuksetkin ja riittävän pitkän seurannan jälkeen kaikki tutkimuksessa mukana olevat ovat menehtyneet. Silloin tutkija saa riittävän määrän havaintoja ja sen kautta mahdollisuuden tutkia alkoholin kulutuksen yhteyttä kuolleisuuteen kuolinsyylajeittain ja näin myös mahdollisuuden vetää entistä varmempia johtopäätöksiä.

Uusia tutkimustuloksia

Kesällä julkaistussa italialaisessa tutkimuksessa (Puddu ja Menotti 2024) oli juuri tapausmäärien riittävyyden vuoksi kyetty tekemään luotettavat analyysit kuolinsyittäin ja tulokset toivat lisätietoa alkoholin kulutuksen ja kuolleisuuden yhteyksistä. Tutkimukseen osallistui 1284 miestä, jotka vuonna 1965 olivat 45-64vuotiaita. Heitä seurattiin 45 vuotta, joten lähes kaikki (98,4 %) olivat seurannan päättyessä menehtyneet. Italiassa juodaan melko runsaasti alkoholipitoisia juomia, joten lähes kaikki (97,7 %) tutkittavat joivat seurannan alussa alkoholia. Kulutus ei myöskään ollut aivan pientä, vaan keskimäärin 77,4 grammaa vuorokaudessa vastaten lähes pullollista mietoa viiniä, jota tutkittavat nimenomaan enimmäkseen joivat. Monet tekivät myös raskasta fyysistä työtä. Tilastollisessa analyysissä huomioitiin useita mahdollisia asetelmaa sekoittavia tekijöitä kuten ikä, tupakointi, painoindeksi, fyysinen aktiivisuus, ravintotottumukset ja myös muut mahdolliset sairaudet.

Tulokset olivat mielenkiintoiset. Niiden mukaan alkoholin kulutuksen ja kokonaiskuolleisuuden yhteys oli J-muotoinen, sama päti yhteyteen sydän- ja verisuonitautikuolleisuuteen. Sen sijaan tarkasteltaessa kuolleisuutta syöpiin ja maksakirroosiin yhteys oli kauniin lineaarinen. Ne, joiden kokonaiskuolleisuus oli matalin, edustivat siis tässä tutkimuksessa kohtuukäyttöä. Hekin kuluttivat melko tavalla mietoa viiniä, keskimäärin 52 grammaa alkoholia eli puolisen pulloa vuorokaudessa. Suurkulutus (176 grammaa vuorokaudessa) oli kuitenkin tässäkin aineistossa riski ollen yhteydessä noin 35 %:in ylikuolleisuuteen kohtuukäyttäjiin verrattuna.

Mitä tämä tutkimus opetti? Mielestäni melko suurella luotettavuudella sen, että alkoholin kohtuukäyttö voi olla ainakin epidemiologisen tutkimuksen valossa sydän- ja verisuoniterveyttä edistävää tai ainakin säilyttävää, mutta silti alkoholin kohtuukäyttökin nostaa syöpä- ja maksakirroosiriskiä, minkä taas tiesimme jo usean muun aiemman tutkimuksen perusteella. Sydän- ja verisuoniperäiset kuolinsyyt kun ovat vain niin yleiset, että ne muovaavat kokonaiskuolleisuuttakin.

Johtopäätös

Arvioni mukaan tutkimuksen tulos on sovellettavissa järkevästi käytäntöön. Alkoholin kohtuukulutustakaan ei siis näiden tulosten valossa voi suositella kenellekään sen terveyttä edistävän vaikutuksen vuoksi. Ensisijaisesti tämä johtuu siitä, että mahdollisesti pienentäessään mm. valtimotautiriskiä se samaan aikaan lisää syöpäriskiä – joten suo siellä, vetelä täällä. Mutta alkoholin kohtuukulutus, niin kauan kun se pysyy sellaisena, on todennäköisesti terveydelle melko vaaratonta. Riskit kuitenkin alkavat nousta heti, kun mahdollinen kohtuukulutus ei pysy hallinnassa ja kehittyy suurkulutukseksi. Alkoholin suurkulutus taas on yksiselitteisesti terveydelle haitallista.

Päihteiden (huumeet mukaan lukien) ja tupakan terveysvaikutusten riskiprofiileille yhteistä lienee niiden suuri riippuvuutta aiheuttava taipumus eikä yhden käyttökerran vaarallisuus sinänsä. Melko harvoista kulutuskerroista voi syntyä riippuvuus, josta kehittyy elämänaikainen merkittävä terveysriski.

Sakari Suominen, terveydenhuollon ja käyttäytymislääketieteen professori em., LT

Lähteet

Shaper AG, Wannamethee G, Walker M. Alcohol and mortality in British men: explaining the U-shaped curve. Lancet 1988;2:1267e73.

De Labry LO, Glynn RJ, Levenson MR, Hermos JA, LoCastro JS, Vokonas PS. Alcohol consumption and mortality in an American male population: recovering the U-shaped curve–findings from the normative Aging Study. J Stud Alcohol 1992;53:25e32.

Kiechl S, Willeit J, Rungger G, Egger G, Oberhollenzer F, Bonora E. Alcohol consumption and atherosclerosis: what is the relation? Prospective results from the Bruneck Study. Stroke 1998 May;29(5):900-7. https://doi: 10.1161/01.str.29.5.900.

Puddu PE, Menotti A. Wine Intake and 45 – Year Mortality From Cardiovascular And Other Causes in A Male Middle-Aged Population With High Alcohol Consumption in The Italian Rural Areas of The Seven Countries Study’ Brain & Heart 2024, 2(3), 3016 https://doi.org/10.36922/bh.3016)

Julkaistu

Miten kognitiiviset toiminnot muuttuvat elämänkulun aikana?

Iän karttuessa häiriöt kognitiivisissa toiminnoissa, kuten oppimiskyvyssä, muistissa ja tiedonkäsittelyssä, lisääntyvät. Toisaalta monet tekijät, esimerkiksi mieliala- ja ahdistuneisuushäiriöt, saattavat vaikuttaa kognitiivisiin toimintoihin jo nuorellakin iällä. Jotta löytäisimme keinoja kognitiivisten toimintojen häiriöiden ennaltaehkäisyksi tai niiden etenemisen hidastamiseksi, on tärkeää tutkia, millaisia muutoksia kognitiivisten toimintojen eri osa-alueissa luonnostaan tapahtuu elämänkulun aikana. Näin yksilön omia kognitiivisia toimintoja ja niissä tapahtuvia muutoksia voitaisiin verrata väestötasolla havaittuun käyrään samalla tavalla kuin neuvolasta ja kouluterveydenhuollosta tutuilla kasvukäyrillä, jolloin poikkeaviin muutoksiin pystyttäisiin tarttumaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Turun yliopiston koordinoima Lasten Sepelvaltimotaudin Riskitekijät (LASERI)-tutkimus on laaja väestöpohjainen monikeskustutkimus, jossa on vuodesta 1980 lähtien seurattu säännöllisesti silloin 3-18-vuotiaita suomalaisia lapsia ja nuoria. Viimeisimmässä, vuosina 2018-2020 toteutetussa, seurantatutkimuksessa alkuperäiset LASERI-tutkittavat olivat ehtineet jo keski-ikään, ja tutkimukseen kutsuttiin mukaan myös alkuperäisten tutkittavien vanhemmat ja lapset. Näin saatiin pitkään jatkunut seurantatutkimus laajentumaan ainutlaatuiseksi kolme sukupolvea kattavaksi tutkimukseksi. Tutkimuskäynnin yhteydessä lähes 6500 tutkittavaa teki tietokonepohjaisen kognitiivisten toimintojen testin, jonka erilaisilla osatesteillä tutkittiin oppimista ja muistia, lyhytkestoista työmuistia, informaationkäsittelyä sekä reaktionopeutta ja tarkkuutta. Nuorimmat tutkittavat olivat 7-vuotiaita ja vanhimmat 92-vuotiaita.

Tutkimuksen tulokset osoittivat, että oppiminen ja muisti kehittyivät nopeasti lapsuudessa ja nuoruudessa. Nämä toiminnot saavuttivat huippunsa jo noin 20-vuotiaana, jonka jälkeen tulokset kääntyivät nopeasti laskuun. Työmuisti ja informaationkäsittelykyky, joiden avulla muokkaamme vastaanotettua tietoa ja ratkaisemme ongelmia, sen sijaan kehittyivät hitaammin ja olivat huipussaan noin 30-40-vuotiailla. Mielenkiintoisena havaintona huomattiin myös, että etenkin informaationkäsittelykyky säilyi korkeana noin 60 ikävuoteen saakka laskien hitaasti kohti vanhuutta. Tarkasteltaessa reaktionopeutta ja tarkkuutta yhtenä kokonaisuutena näiden toimintojen taso pysyi yllättävän tasaisena koko elämänkulun aikana. Tuloksen voidaan ajatella tarkoittavan, että vaikka reaktionopeus heikkenee iän myötä, vanhemmalla iällä parempi tarkkuus saattaa kompensoida menetettyä nopeutta.

Kolmen sukupolven tutkimusasetelman ansiosta pystyimme myös selvittämään, ovatko kognitiiviset toiminnot yhteydessä toisiinsa sukupolvien välillä. Kaikissa muissa kognitiivisen toiminnan osa-alueissa paitsi reaktionopeudessa ja tarkkuudessa havaittiin heikkoja korrelaatioita vanhempien ja jälkeläisten välillä, mutta yhteys ei ulottunut isovanhempien ja lastenlasten välille. Kognitiivisten toimintojen periytyminen saattaa olla osittain geneettistä, mutta myös perheen sosioekonominen asema sekä kotona opitut tavat ja asenteet voivat vaikuttaa jälkeläisen kognitiivisiin toimintoihin. Valtaosa jälkeläisen kognitiivisista toiminnoista näyttäisi kuitenkin selittyvän muilla tekijöillä kuin vanhempien kognitiivisten toimintojen tasolla, joten yksilön omat valinnat ovat merkityksellisiä kognitiivisten toimintojen muokkaajia. Esimerkiksi korkean koulutuksen ja aivojen monipuolisen käyttämisen tiedetään lisäävän niin sanottua kognitiivista reserviä, joka antaa mahdollisuuden kompensoida muistisairauden aiheuttamia oireita ja hillitä tämän myötä toimintakyvyn laskua. Myös LASERI-tutkimuksen aineistossa koulutus oli positiivisesti yhteydessä kognitiivisiin toimintoihin aina vanhuuteen saakka, ja sen havaittiin myös hidastavan kognitiivisten toimintojen heikentymistä keski-ikäisillä tutkittavilla.

LASERI-tutkimus jatkuu edelleen, joten tulevaisuudessa saamme lisää tietoa kognitiivisten toimintojen muutoksista ja niihin yhteydessä olevista tekijöistä. Kognitiivisia toimintoja on mitattu samanlaisella tietokonepohjaisella testillä myös Turun yliopiston Hyvän Kasvun Avaimet (HKA)-tutkimuksessa sekä Finnish Retirement and Aging (FIREA)-tutkimuksessa. Näiden aineistojen avulla voimme tarkastella kognitiivisten toimintojen tasoon ja sen muutoksiin yhteydessä olevia tekijöitä läpi eliniän sekä keskittyä tarkastelemaan näitä tekijöitä erityisissä elämänvaiheissa, esimerkiksi lapsuudessa ja nuoruudessa sekä eläköityessä.  

Kirjoittajat:

FT Marja Heiskanen

Kirjoittaja toimii erikoistutkijana Turun yliopiston ja TYKS:n Väestötutkimuskeskuksessa.

Dosentti Suvi Rovio

Kirjoittaja toimii kliinisenä opettajana Kansanterveystieteen oppiaineessa sekä erikoistutkijana Turun yliopiston ja TYKS:n Väestötutkimuskeskuksessa.

Kirjallisuutta:

Heiskanen MA, Nevalainen J, Pahkala K, Juonala M, Hutri N, Kähönen M, Jokinen E, Laitinen TP, Tossavainen P, Taittonen L, Viikari JSA, Raitakari OT, Rovio SP. Cognitive performance from childhood to old age and intergenerational correlations in the multigenerational Young Finns Study. Journal of Neurology. 2024, in press, DOI: 10.1007/s00415-024-12693-7.

Heiskanen MA, Nevalainen J, Pahkala K, Juonala M, Hutri N, Kähönen M, Jokinen E, Laitinen TP, Tossavainen P, Taittonen L, Viikari JSA, Raitakari OT, Rovio SP. Change in cognitive performance during seven-year follow-up in midlife is associated with sex, age, and education – The Cardiovascular Risk in Young Finns Study. Journal of Neurology. 2024, 271(8):5165-5176.

Julkaistu

Hyvän kasvun avaimia etsimässä

Tutkijaurani alkuajoista lähtien kiinnostukseni on liittynyt lapsiin, perheisiin ja terveyden edistämiseen. Tähän tematiikkaan liittyy myös johtamani, vuonna 2007 alkanut Hyvän kasvun avaimet –seurantatutkimus, jossa on mukana noin 1800 Varsinais-Suomessa vuosina 2008-2010 syntynyttä lasta perheineen. Monitieteisessä tutkimuksessa seurataan lasten kasvua ja kehitystä vauvaiästä aikuisuuteen saakka. Erityisenä kiinnostuksen kohteenani on ollut lasten ylipainon kehittyminen ja sen riskitekijät. Monitieteinen Hyvän kasvun avaimet -tutkimus antaa hyvän mahdollisuuden tutkia lasten ylipainon kehittymistä, koska sen kuvaaminen vain yhden tieteenalan keinoin on lähes mahdotonta.

Pohja lapsen myöhemmälle terveydelle ja hyvinvoinnille luodaan varhain, alkaen jo ennen lapsen syntymää. Hyvän kasvun avaimet -tutkimuksessa on osoitettu, että äidin sokeriaineenvaihdunnan häiriöt ja liiallinen painonnousu raskausaikana ovat yhteydessä lapsen suurentuneeseen ylipainoriskiin. Lisäksi olemme havainneet, että lapsilla, joilla on useita ylipainolle altistavia perintötekijöitä, painonkehitys on nopeampaa parin vuoden ikään saakka verrattuna lapsiin, joilla oli vähäinen geneettinen riski ylipainoon. Jo kolmivuotiailla on nähtävissä eroja kehonkoostumuksessa eli kehon rasva- ja lihasmassan määrässä. Edellisten lisäksi olemme havainneet, että ylipainoisilla lapsilla on normaalipainoisia lapsia heikommat motoriset taidot viiden vuoden iässä.

Jokaisella äidillä on yksilöllinen äidinmaidon oligosakkaridiprofiili, johon vaikuttavat myös perinnölliset tekijät. Imeytymättömät sokerit (oligosakkaridit) eivät imeydy lapsen suolistossa, vaan ne toimivat ravintona tietyille bakteereille ja vaikuttavat siten suotuisasti imeväisen suolistomikrobiston koostumukseen. Äidinmaidon oligosakkaridit voivat suojata vauvoja sairauksia aiheuttavilta mikrobeilta sekä vähentää riskejä sairastua allergioihin ja erilaisiin sairauksiin. Oligosakkaridit ovat tiiviisti yhteydessä immuunijärjestelmään ja suolistomikrobistoon ja tätä kautta vauvan terveyteen. Olemme havainneet, että äidinmaidon oligosakkaridit ovat yhteydessä lapsen pituuteen ja painoon siten, että pidempien ja painavampien lasten äidinmaidon oligosakkaridikoostumuksen monimuotoisuus on vähäisempää.

Tutkimusteemat laajenivat siirtyessäni muutama vuosi sitten Turun yliopiston Kansaterveystieteen yksikköön, jonka terveysmaantieteellisen tutkimuslinjan tarkoituksena on selvittää elinympäristöjen sosiaalisten ja fyysisten piirteiden vaikutusta terveyteen ja sen muutoksiin koko elinkaaren ajalta. Tämän tutkimuslinjan osalta olemme osoittaneet, että elinympäristön vihreys lisää äidinmaidon oligosakkaridien monimuotoisuutta ja useiden yksittäisten oligosakkaridien pitoisuus muuttuu hyödylliseen suuntaan. Lisäksi asuminen sosioekonomisesti huono-osaisella asuinalueella on tutkimustemme mukaan merkittävä riskitekijä epäsuotuisalle painonkehitykselle jo alle kouluikäisillä lapsilla. Uusimpien tutkimustulostemme mukaan naapuruston sosioekonominen huono-osaisuus heikentää koko perheen ruokavalion laatua.

On siis selvää, että vain monitieteisillä eväillä voitaneen vastata myös lasten ylipainoisuuden esille nostamiin tutkimushaasteisiin. Monitieteinen tutkimus on ollut haastavaa, mutta myös hyvin avartavaa. Olen saanut vuosien varrella työskennellä ja tehdä tutkimustyötä niin lääkärien, psykologien, sosiologien, liikuntatieteilijöiden kuin maantieteilijöiden kanssa. Tutkimusryhmämme toive ja tavoite on, että tutkimustuloksiamme voidaan käyttää ylipainon ehkäisy- ja interventiostrategioiden suunnittelussa, jopa kaupunkisuunnittelussa eriarvoisuuden vähentämiseksi ja terveyttä edistävien ympäristöjen rakentamisessa. Tulevaisuudessa pyrimme keskittymään erityisesti tutkimustulosten jalkauttamiseen siten, että lapsille ja nuorille voidaan tarjota maantieteellisesti tasa-arvoiset mahdollisuudet hyvinvointiin hyödyntämällä heidän omia näkemyksiä elinympäristöstään.

Ravitsemustieteen dosentti Hanna Lagström
Kirjoittaja toimii erityisasiantuntijana Turun yliopiston kansanterveystieteen oppiaineessa ja johtaa Hyvän kasvun avaimet -tutkimusta

Lähteitä:
Lahdenperä M, Galante L, Gonzales Inca C, Vahtera J, Pentti J, Rautava S, Käyhkö N, Yonemitsu C, Gupta J, Bode L, Lagström H. Human milk oligosaccharide composition is associated with the residential green environment. Scientific Reports 2023;13 (article 216).


Leskinen T, Eloranta AM, Tompuri T, Saari A, Ollila H, Mäkelä J, Niinikoski H, Lagström H. Changes in body composition by age and obesity status in preschool aged children: The STEPS study. Eur J Clin Nutr 2021;75:57-65


Rautava S, Turta O, Vahtera J, Pentti J, Kivimäki M, Pearce J, Kawachi I, Rautava P, Lagström H. Neighborhood socioeconomic disadvantage and childhood body mass index trajectories from birth to 7 years of age. Epidemiology 2022;33:121-130.

Julkaistu

Eläkkeelle, liikkeelle!  

Työvuosina saattaa käydä joskus mielessä, että jos aikaa olisi enemmän, tulisi monia vapaa-ajan aktiviteetteja harrastettua enemmän. Näin on usein myös liikunnan osalta. Eläkkeelle jääminen on merkittävä elämänmuutos, jonka myötä päivittäinen ajankäyttö muuttuu. Kun palkkatyö ei enää lohkaise suurta osaa päivän hereillä oloajasta, jää sekä uusille että vanhoille harrastuksille enemmän aikaa.  

Turun yliopiston Finnish Retirement and Aging (FIREA)-tutkimuksessa selvitimme, kuinka liikkuminen muuttuu vanhuuseläkkeelle jäädessä. Sekä omassa tutkimuksessamme, että muissa aihepiirin tutkimuksissa on nähty selvästi, että eläköityminen lisää vapaa-ajan liikunnan määrää. Tähän voi olla monia selityksiä ajankäytön muutosten ohella. Liikuntaharrastukset voivat olla hyvä tapa ylläpitää sosiaalisia suhteita ja rytmittää päivää, kun työyhteisön seuraa ja työpäivän rytmiä ei enää ole tarjolla. Liikunta voi tarjota haasteita ja osaa liikuttaa myös tieto terveyshyödyistä. Tutkimuksessamme liikunnan lisääntyminen oli kuitenkin suurimmalle osalle eläköityjistä vain väliaikaista, ja liikkuminen palasi eläkettä edeltäneelle tasolle pari vuotta eläkkeelle jäämisen jälkeen. Liikunnan määrään eläkkeelle jäämisen jälkeen vaikuttikin suuresti se, miten on liikkunut ennen eläkettä. Paljon jo työelämässä liikkuneet liikkuivat paljon myös eläköitymisen jälkeen. Vaikka myös vähäisesti liikkuvat lisäsivät liikkumisen määrää eläkkeellä, jäi heidän liikuntamääränsä edelleen pieneksi.  

Liikunnan määrä on vahvasti yhteydessä fyysiseen toimintakykyyn ja koettuun terveyteen ennen ja jälkeen eläköitymisen. Havaitsimme, että paljon liikkuvilla fyysinen toimintakyky oli ennen eläkettä hyvä, eikä tilanne juuri muutu eläkkeelle jäädessä. Terveytensä kannalta liian vähän liikkuvien fyysinen toimintakyky on selvästi huonompi jo työelämän lopulla ja toimintakyky heikkenee eläkkeelle jäämisen jälkeen. Paljon liikkuvat kokevat myös yleisellä tasolla terveytensä selvästi paremmaksi ennen ja jälkeen eläköitymisen verrattuna vähän liikkuviin. Liikunnan määrä ja koettu terveys kulkevat käsi kädessä: kun liikunnan määrä eläköitymisen jälkeen lisääntyy, koetaan terveys paremmaksi, ja kun liikunnan määrä kääntyy myöhemmin laskuun, koetaan myös terveys huonommaksi.  

Olemme tutkineet myös liikunnan ja kehon painon välistä yhteyttä. Hieman yllättäen havaitsimme, että vaikka liikunnan määrä eläköityessä lisääntyy, paino ei välttämättä muutu. Eläköityminen vaikuttaa paitsi liikuntatottumuksiin, myös ruokailukäyttäytymiseen, mikä varmasti osaltaan selittää sitä, ettei liikunnan lisääntyminen johda painon muutoksiin. Runsaampi liikunta on kuitenkin yhteydessä normaalipainoon sekä ennen eläköitymistä että sen jälkeen. 

Tutkimustulokset korostavat liikunnan merkitystä läpi elämän. Liikkuminen on oleellinen osa terveitä elintapoja, eikä sen merkitys suinkaan vähene ikääntyessä. Säännöllinen ja monipuolinen liikunta ennaltaehkäisee monia sairauksia ja lisäksi se ylläpitää kestävyyskuntoa, luuston lujuutta, lihasvoimaa ja tasapainoa, joita kaikkia ikääntyminen tyypillisesti heikentää. Liikkuminen edistää myös kognitiivisten toimintojen säilymistä ja tukee psyykkistä terveyttä muun muassa parantamalla mielialaa, auttamalla stressin hallinnassa sekä parantamalla unenlaatua. 

Tutkimus osoitti myös sen, että eläkkeelle jääminen on potentiaalinen aika lisätä liikuntaa, ja olisikin tärkeää, että eläkeläisille olisi tarjolla monipuolisia liikuntamahdollisuuksia. Moni kunta onneksi tarjoaa eläkeläisille esimerkiksi edullisia liikuntarannekkeita, joilla pääsee uimahalleihin ja kuntosaleille. Tulokset rohkaisevat myös siihen, ettei koskaan ole myöhäistä aloittaa aktiivisempaa liikkumista – liikunnan lisääntyminen näkyi selkeinä terveyshyötyinä lähtötasosta riippumatta. 

FIREA-tutkimuksen kotisivuilla on tutustuttavana pieni opas eläköityville. Oppaassa on tietoa ja neuvoja terveellisten elintapojen ylläpitämiseen ja muodostamiseen eläkkeellesiirtymisiässä. Käy lukemassa tutkijoiden vinkit terveisiin eläkepäiviin.  

Kirjoitus pohjautuu Turun yliopiston Elävää tiedettä -blogissa julkaistuun kirjoitukseen.  

LL Roosa Lintuaho

Kirjoittaja toimii väitöskirjatutkijana Turun yliopistossa ja erikoistuvana lääkärinä TYKSissä 

Kirjallisuutta: 

Lintuaho, R., Saltychev, M., Pentti, J., Vahtera, J., & Stenholm, S. (2022). Multi-trajectory analysis of changes in physical activity and body mass index in relation to retirement: Finnish Retirement and Aging study. PLoS One, 17(12), e0278405.  

Lintuaho, R., Saltychev, M., Pentti, J., Vahtera, J., & Stenholm, S. (2023). Concurrent changes in physical activity and physical functioning during retirement transition-a multi-trajectory analysis. PLoS One, 18(10), e0293506.  

Lintuaho, R., Saltychev, M., Pentti, J., Vahtera, J., & Stenholm, S. (2023). Physical activity and self-rated health during retirement transition: a multitrajectory analysis of concurrent changes among public sector employees. BMJ Open, 13(9), e073876.  

Julkaistu

Tekeekö etätyö meistä passiivisempia? 

Etätyö yleistyi toimistotyöntekijöiden keskuudessa pandemia-aikana. Sen jälkeen osa toimistotyöntekijöistä on siirtynyt tekemään pelkästään etätöitä, kun taas osa työskentelee nykyään hybridinä eli yhdistää etätyön ja toimistotyön säännöllisesti. Lisääntyneiden etätyöpäivien myötä työpäivinä kertynyt fyysinen aktiivisuus on kuitenkin saattanut vähentyä, koska esimerkiksi työmatkaliikunta ja muut pidemmät siirtymiset jäävät etätyöpäivästä pois. Tutkimuksia etätyöpäivän fyysisestä aktiivisuudesta on vielä rajallisesti, mutta niissä istumisen määrän on havaittu olevan runsaampaa etätyöpäivinä perinteisiin toimistotyöpäiviin verrattuna. Runsas paikallaanolo, kuten pitkittynyt istuminen, lisää muun muassa tuki- ja liikuntaelimistön vaivoja, sydäntautiriskiä ja altistaa painonnousulle. Siksi etätyössä saattaa piillä terveysuhkia. 

Työajalla kertyvän fyysisen aktiivisuuden lisääminen on tärkeää, sillä vietämmehän työpaikalla noin kahdeksan tuntia joka arkipäivä. Työpaikat toimivatkin loistavina väylinä työikäisen väestön terveiden elintapojen edistämistyölle. Toimistoille suunnattuja toimia ja ohjeita toimistotyöntekijöiden työajan fyysisen aktiivisuuden lisäämiseksi on useita. Yhä useammalla on sähkötyöpöytä, hissin vieressä muistutetaan portaiden käytöstä tai työmatkaliikunta mahdollistetaan esimerkiksi työpaikan suihkutiloilla. Osa näistä keinoista soveltuu kotitoimistoon tai muihin etätyöympäristöihin, mutta niiden vaikuttavuutta ei ole vielä tutkittu. Uutta tutkimustietoa etätyöpäivän fyysisestä aktiivisuudesta tarvitaan, jotta nykyisiä toimia ja ohjeita voidaan päivittää enemmän etätyöhön sopiviksi. 

Päivittäisen fyysisen aktiivisuuden lisääminen työikäisillä on ajankohtaista, sillä väestömme liikkumattomuudella on jo miljardien eurojen suuruinen hintalappu ja työntekijöiden kunnon ennustetaan huononevan vuosi vuodelta. Etätyö ei saa kiihdyttää näitä trendejä. Etätyöpäivän fyysisen aktiivisuuden lisäämiseksi vaaditaan sekä yksilö- että organisaatiotason toimia. Etätyötä tulisi tauottaa säännöllisesti, esimerkiksi puolen tunnin välein, vaihtamalla asentoa, nousemalla ylös tai pitämällä aktiivisemman tauon, jossa lähdetään liikkeelle. Tauotuksen avuksi voi hankkia taukoliikuntasovelluksen, joka muistuttaa tauosta tietyin aikavälein tai tauot voi sitoa tiettyihin työtehtäviin, esimerkiksi puheluiden ajaksi voi nousta seisomaan tai kävellä. Tai entäpä, jos etätyöpäivän aloittaisi tai päättäisi lyhyellä kävelylenkillä, joka auttaisi siirtämään ajatukset työpäivästä vapaa-aikaan? Etätyön joustavuus saattaa myös mahdollistaa reippaamman liikunnan harrastamisen työpäivän aikana, työtehtävien niin salliessa. Lisäksi työyhteisössä on hyvä sopia etäpalaverien tauottamisesta. Organisaatio voi tukea työntekijän liikkumista esimerkiksi tarjoamalla taloudellista tukea liikunnan harrastamiseen tai liikuntatiloja. Lisää vinkkejä työpäivän aktiivisuuden lisäämiseksi löytyy muun muassa Liikkuva työelämä teemakokonaisuuden sivuilta.  

Kansanterveystieteen oppiaineessa on meneillään WORKDAY-tutkimus, jonka päätavoitteena on selvittää etätyöpäivän ja toimistotyöpäivän eroja fyysisessä aktiivisuudessa ja paikallaanolon määrässä hybridityöntekijöillä. Tutkimuksessa päivittäistä fyysistä aktiivisuutta mitataan yhden työviikon ajan reiteen kiinnitettävällä liikemittarilla. Mittausviikon tulee sisältää etä- ja toimistotyöpäiviä. Tutkimus tuottaa uutta tietoa etätyöpäivän aktiivisuuskäyttäytymisestä, vireystilasta ja etätyön tauottamisesta toimistotyöpäivään verrattuna. Tätä tietoa voidaan hyödyntää etä- ja hybridityöntekijöille suunnattujen toimien suunnittelussa. WORKDAY-tutkimusta rahoittavat Työsuojelurahasto ja Opetus- ja kulttuuriministeriö. 

Dosentti Tuija Leskinen  

Kirjoittaja toimii erikoistutkijana kansanterveystieteen oppiaineessa ja johtaa WORKDAY-tutkimusta.  

Tuija Leskinen | Turun yliopisto (utu.fi)  

tuija.leskinen@utu.fi 

Julkaistu

Tervetuloa mukaan terveyden polulle 

Terveyden polulla on Turun yliopiston kansanterveystieteen oppiaineen blogi, jossa käsitellään ajankohtaisia terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä teemoja. Blogi on suunnattu kaikille tutkimuksesta ja terveyteen liittyvistä asioista kiinnostuneille.  

Blogin tavoitteena on esitellä oppiaineessa tehtävää monipuolista ja monitieteistä tutkimusta, kertoa uusista tutkimushavainnoista sekä pohtia niiden merkitystä kansanterveyden kannalta. Kirjoittajina toimivat kansanterveystieteen oppiaineen professorit, opettajat, tutkijat, jatko-opiskelijat ja muu tutkimushenkilökunta. Julkaisemme kirjoitukset pääasiassa suomeksi, mutta välillä ääneen pääsevät ulkomaalaiset jatko-opiskelijat tai vierailevat tutkijat, jolloin heidän tekstinsä julkaistaan englanniksi. 

Mistä aiheista sinä haluaisit lukea? Otamme mielellämme vastaan aihe-ehdotuksia ja palautetta blogiteksteistä. Blogin toimituskunnan muodostavat vuonna 2024 väitöskirjatutkija Minka Ovaska, projektikoordinaattori Saija Tarro, erikoistutkija Tuija Leskinen ja professori Sari Stenholm. Yhteydenotot: tuija.leskinen@utu.fi.  

Toivomme antoisia lukuhetkiä ajankohtaisten kansanterveysteemojen äärellä. Tervetuloa mukaan terveyden polulle!