Maalis- ja huhtikuun esitelmissä käsiteltiin keskiajan uskontoa

TUCEMEMS järjesti maaliskuussa esitelmätilaisuuden, jossa puhumassa oli FT Meri Heinonen. Hänen esitelmänsä otsikko oli Mustaa, valkoista ja harmaan sävyjä. Uskonnollisten naisten ja miesohjaajien suhteet myöhäiskeskiajan Saksassa. Heinonen on kirjoittanut tutkimusaiheestaan lyhyen kirjoituksen hiiskuttua-verkkolehdessä.

Keskiajalla uskonnollisilla naisilla, kuten nunnilla, oli tarve miesohjaajille, jotka toimivat heidän sielunhoitajinaan ja toimittivat ehtoollisen, jota naisilla ei kirkon mukaan ollut lupa itse tehdä. Naisten ja miesohjaajien välisiä suhteita kuitenkin kontrolloitiin tiukasti. Tästä tiukasta kontrollista kertovat luostareiden sääntökokoelmat, jotka antavat ohjeita muun muassa siitä, miten naiset ja miehet tuli eristää eri tiloihin luostareissa ja esimerkiksi messun aikana. Varsinaisesti nämä lähteet eivät kuitenkaan kerro mitään todellisista kontakteista uskonnollisten naisten ja heidän miesohjaajiensa välillä.

Nunnia viettämässä messua papin johdolla. Public Domain, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=139192

Nunnia viettämässä messua papin johdolla.
Public Domain, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=139192

Heinosen mukaan muut keskiaikaiset lähteet antavat nunnien ja heitä ohjaavien pappien tai munkkien suhteesta usein mustavalkoisen kuvan.  Erilaiset populaarit pilkkatarinat, joita on säilynyt keskiajalta, tekevät pilaa langenneista nunnista, joilla on ollut rakkaussuhde munkin tai papin kanssa. Vastaavasti pyhimyselämäkerrat kertovat uskonnollisista naisista, jotka ovat tulleet Jumalan erityisestä armosta heidän ohjaajiaan viisaammiksi ja voineet neuvoa miesohjaajaansa. Todellisen kanssakäymisen kuvaukset ovat vähäisiä kummassakin lähderyhmässä.

Yksi lähderyhmä kertoo Heinosen mukaan kuitenkin meille jotain uskonnollisten naisten ja heidän miesohjaajiensa todellisista suhteista. Konventtien sisarkirjat ovat dominikaaninunnien yhteisöjen historiateoksia, jotka kertoivat yhteisön perustamisesta ja menneisyyden merkittävistä tapahtumista. Näitä sisarkirjoja on säilynyt yhdeksästä eri konventista nykyisen Etelä-Saksan, Elsassin ja Sveitsin alueelta. Sisarkirjoissa kuvataan myös lyhyesti joidenkin sisarien elämäkertoja, joiden avulla voimme tavoittaa myös sisarten ja heidän ohjaajiensa välisistä kontakteista kertovia esimerkkejä.

Hildegard von Bingen ja hänen miesohjaajansa. Miniatur aus dem Rupertsberger Codex des Liber Scivias., Public Domain, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=1718595

Hildegard von Bingen ja hänen miesohjaajansa.
Miniatur aus dem Rupertsberger Codex des Liber Scivias., Public Domain, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=1718595

Heinosen mukaan naisten uskonnolliset yhteisöt määrättiin tuolla alueella dominikaanijärjestön vastuulle, mikä tarkoitti sitä, että dominikaaniveljien tuli käydä konventeissa säännöllisesti ottamassa vastaan ripittäytymisiä uskonnollisilta naisilta. Dominikaanit eivät kuitenkaan pystyneet hoitamaan konventtien päivittäisiä hengellisiä tarpeita, kuten ehtoollisen asettamista, sillä konventit sijaitsivat laajalla alueella kaukana toisistaan. Näin ollen dominikaaniveljen käynneissä saattoi olla useiden viikkojen taukoja. Tänä aikana naisten hengellisistä tarpeista vastasivat seurakuntapapit, jotka saattoivat asua konventin yhteydessä.

Sisarkirjojen perusteella voidaan päätellä, että päivittäistä liturgiaa hoitaneet papit saattoivat olla hyvin tärkeitä yhteisölle. Heitä kuvataan usein lempeiksi ja auttavaisiksi ihmisiksi. Esimerkiksi yhteisön perustamiskertomuksen yhteydessä saatetaan kuvata, kuinka pappi on auttanut perustamisessa ja jopa ihan konkreettisesti ollut mukana rakennustöissä. He saattoivat myös olla hyviä sielunhoitajia.

Dominikaaniveljet sen sijaan, jotka kävivät konventeissa harvemmin, kuvataan sisarkirjoissa enemmän hengellisiksi auktoriteeteiksi. Heidän puoleensa käännyttiin erityisesti opillisissa kysymyksissä ja heidän toivottiin päättävän ovatko naisten uskonnolliset kokemukset olleet aitoja vai eivät. Kuitenkin rivien välistä voi lukea epäsuoraa kritiikkiä siitä, että dominikaaniveljet eivät ole olleet paikalla silloin kuin heitä olisi tarvittu.

Kirjoissa on myös tapauksia, joissa jonkun veljen ja sisaren välillä on läheinen ystävyyssuhde. Usein naisella saattoi olla erityinen armo Jumalalta, jolloin hän saattoi jopa opastaa veljeä joissain hengellisissä kysymyksissä. Näissäkin suhteissa saattoi olla ristiriitoja ja ongelmia, jotka saattoivat jopa lopettaa läheisen ystävyyden kokonaan. Tällöin kertomus antaa ymmärtää, että sekä veli että sisar olivat tehneet jossain asiassa väärin, esimerkiksi niin että sisar ei ollut kunnioittanut veljen uskonnollista auktoriteettia.  Kertomukset myös tuntuvat korostavan sisarien vastuuta oikeiden rajojen ylläpidossa, ettei kanssakäymisestä tulisi liian läheistä.

Sisarkirjat antavat meille kiinnostavan kuvan uskonnollisten naisten ja heidän miesohjaajiensa välisistä suhteista, ja paljastavat, että kahden ääripään välissä on ollut tilaa myös normaalille kanssakäymiselle ja ystävyydelle. Suhteet ovat olleet monimuotoisia, välillä läheisempiä ja välillä taas ristiriitaisempia.

 

Huhtikuussa saimme kuulla kiinnostavan esitelmän, jonka meille piti arkeologi FM Juha Ruohonen. Hänen esitelmänsä otsikkona oli Kalmistosta kirkkomaaksi. Ravattulan Ristimäki ja Suomen kirkollisen järjestäytymisen varhaisvaiheet. Ruohonen on johtanut Ravattulan Ristimäen kaivauksia ja kirjoittanut paljon aiheesta esimerkiksi  Ravattulan Ristimäen kaivausten omalla sivustolla. Kaivauksista ja löydöksistä on sivuilla myös blogi Maasta ja työpöydältä.

Esitelmässään Ruohonen kertoi aluksi, miten Kaarinen Ravattulan Ristimäki oli alun perin valikoitunut kaivauskohteeksi vuonna 2010. Tuolloin paikka oli valittu arkeologian oppiaineen opetuskaivausten kohteeksi mielenkiintoisen paikannimen ja edullisen sijainnin vuoksi, ja paikalla ajateltiin olevan ristiretkiaikainen ruumiskalmisto. Vasta vuonna 2013 kirkkorakennuksen kivijalka saatiin kaivettua kokonaan maasta, ja tuolloin kirkon

Rakennus on ollut kaksihuoneinen. Sen länsipäässä on ollut isompi kirkkosali ja itäpäässä kuorihuone pappia varten. Kuvassa kivijalka osittain esiin kaivettuna. Kuva: J. Ruohonen. Ravattulan Ristimäki -hanke.

Rakennus on ollut kaksihuoneinen. Sen länsipäässä on ollut isompi kirkkosali ja itäpäässä kuorihuone pappia varten. Kuvassa kivijalka osittain esiin kaivettuna. Kuva: J. Ruohonen. Ravattulan Ristimäki -hanke.

löytymisestä tiedotettiin ensimmäistä kertaa medialle kaivauksien jo käytännössä loputtua siltä vuodelta. Näin taattiin työrauha kaivauksilla työskenteleville arkeologeille.

Ruohonen esitteli yleisölle Ristimäeltä löytyneen kirkon raunioita ja kivisen aidan perustuksen ympäröimää kirkkomaata, jonne on arvioiden mukaan haudattu noin kolmesataa vainajaa. Kirkko olisi nykyisen tutkimustiedon valossa ollut käytössä kohtalaisen varmasti ristiretki aikana, noin 1100-luvun loppupuolelta 1200-luvun alkuvuosikymmenille. Samalla Ruohonen esitteli arkeologian metodeja ja kiinnostavia löydöksiä alueelta, jotka auttavat tutkijoita ymmärtämään millainen kirkko ja sitä käyttänyt yhteisö on ollut.

Kirkon löytyminen tuo paljon uutta tietoa kristinuskon varhaisvaiheista Suomessa. Kirkko vaikuttaisi Ruohosen tulkinnan mukaan olleen muutaman, noin 5-6 perheen kyläyhteisön käytössä useiden vuosikymmenien aikana. Kirkko ei ole palannut, mutta vaikuttaa siltä että sen käyttö on lopetettu yhtäkkiä 1200-luvun alkupuolella. Tämä kertoo siitä, että tuolloin seurakuntaverkosto on syntynyt Suomessa, jolloin myös Ristimäen kirkon toiminta on todennäköisesti siirtynyt läheiseen Kaarinan seurakunnan kirkon yhteyteen.

Kaikki esiin kaivetut ilmiöt ja kivet dokumentoidaan takymetrillä mitaten ja millimetripaperille piirtäen.Kuva: J. Ruohonen. Ravattulan Ristimäki -hanke.

Kaikki esiin kaivetut ilmiöt ja kivet dokumentoidaan takymetrillä mitaten ja millimetripaperille piirtäen.Kuva: J. Ruohonen. Ravattulan Ristimäki -hanke.

Ristimäen kirkon tutkimukset ovat vielä kesken, näytteiden ja esineiden analysointia jatketaan laboratorioissa ja kaivausten raportointi ja tutkimustulosten julkaiseminen tulee viemään vielä monta vuotta. Myös kaivauksia on tarkoitus jatkaa vielä ensi kesänä, jos vain kaivauksille saadaan riittävästi taloudellista tukea. Halutessaan jokainen voi osallistua kaivausten tukemiseen osallistumalla Pro Ristimäki -keräykseen.

 

Ensi syksynä TUCEMEMSin kuukausiesitelmiä ei ole kuin joulukuussa, mutta sen sijaan meillä on paljon muuta mielenkiintoista ohjelmaa, josta tulee toukokuun aikana tiedot TUCEMEMSin nettisivuille. Seuraavaksi mielenkiintoisia esitelmiä ja luentoja pääsee seuraamaan jo nyt keväällä ja kesällä. Maanantaina 23.5. klo 17.15 Turun tuomiokirkossa professori Liisa Steinby pitää yleisöluennon otsikolla Jahve ja heprealaiset runoilijat. Lutherista Herderin valistusajan Raamatuntulkintaan. Torstaina 30.6. järjestetään taas TUCEMEMSin seminaari Keskiaikaisilla markkinoilla, jossa teemana tänä vuonna on Kriisi vai kukoistus? Kulttuurin murroksia ja jatkumoita keskiajan lopussa ja uuden ajan alussa. Tervetuloa kello 12 alkaen Vanhan Raatihuoneen 3. kerroksen saliin kuuntelemaan mielenkiintoisia esitelmiä keskiajan lopun ja uuden ajan alun maailmasta! Tarkempi ohjelma julkaistaan lähiaikoina TUCEMEMSin nettisivuilla.