Apulaisprofessori Kirsi Salonen piti TUCEMEMSin kevään toisen yleisöluennon Turun tuomiokirkossa maanantaina 20. helmikuuta. Hän puhui otsikolla Reformaation myytit. Aihe keräsi paikalle noin 130 ihmistä kuuntelemaan luentoa.
Salonen käsitteli luennolla useita erilaisia reformaatioon liitettyjä uskomuksia, ja tarkasteli miten hyvin ne vastaavat nykytutkimuksen antamaa kuvaa todellisista tapahtumista. Luento käsitteli myös reformaation historiografiaa, eli sitä miten reformaatiota on tulkittu historiantutkimuksessa. Salosen mukaan on tärkeää ymmärtää, että historiantutkimuksen tulkinnat menneisyydestä ovat syntyneet tietyssä tilanteessa, jolloin tulkintoihin on vaikuttanut vallalla ollut ajattelutapa ja tutkijan omat aatteet.
Lähtökohtana suomalaisille näkemyksille reformaatiosta voidaan pitää tulkintoja, jotka on luotu aikana, jolloin vastakkainasettelu protestanttien ja katolisten välillä oli selvempi kuin nykyään. Esimerkiksi Daniel Juslenius teoksessaan Aboa vetus et nova (1700) kuvaa katolista keskiaikaa pimeäksi ja synkäksi aikakaudeksi, josta evankeliumin valo vapautti
Kirsi Salonen puhumassa luennolla.
Suomen kansan reformaation myötä. Tämä kärjistetty näkemys vaikuttaa edelleen ainakin jossain määrin reformaatioon liittyvien käsitystemme taustalla.
Reformaation historiografiaan on vaikuttanut myös kansallisromanttinen historiankirjoitus, joka nosti suomalaisia suurmiehiä esille, ja vaikutti esimerkiksi Mikael Agricolan persoonan korottamiseen ”Suomen reformaattoriksi” ja ”Suomen kielen isäksi”. Samalla, Suomen ollessa Venäjän vallan alla, haluttiin korostaa maamme läntisiä yhteyksiä, jolloin myös katolinen aika nähtiin positiivisena asiana siksi, että se liitti Suomen läntiseen kristikuntaan. Koska protestanttiseen ajatteluun ei kuitenkaan sopinut katolisuuden varaukseton ihailu, asia esitettiin siten, että katolinen kirkko oli korruptoitunut muualla, paitsi Suomessa. Tässä asiassa Salosen mukaan suomalainen historiankirjoitus eroaa selkeästi esimerkiksi muista pohjoismaista.
Toki Suomessakin protestanttinen historiankirjoitus on ollut lähtökohta tulkinnoille, ja reformaatio on aina nähty lähtökohtaisesti positiivisena asiana, toisin kuin esimerkiksi Italiassa tai muissa katolisissa maissa. Protestanttinen historiankirjoitus on pyrkinyt legitimoimaan vallitsevan tilanteen ja on siksi mustamaalannut tai ainakin korostanut katolisen kirkon ja paavin rappiota keskiajalla. Nykyisin historiantutkijat suhtautuvat kuitenkin kriittisesti tähän yksipuoliseen näkökulmaan, ja eroa katolisen ja protestanttisen ajan välissä ei nähdä enää niin jyrkkänä kuin ennen.
Salonen käsitteli useita reformaatioon liitettyjä uskomuksia, joista toiset pitivät paikkansa nykyisenkin historiantutkimuksen valossa, mutta toiset vaativat jonkinlaista uudelleen tarkastelua. Esimerkkinä paikkansa pitävästä ”myytistä” voidaan pitää ajatusta siitä, että kirjapainotaidolla oli aivan keskeinen merkitys reformaation onnistumiselle. Salonen toi esille, että painotaidon vaikutus reformaatioon oli kaksinainen, mitä ei olla tavallisesti
Anekirje vuodelta 1516.
Von de:Benutzer:Klugschnacker – Eigenes Werk, CC BY-SA 2.5, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=1771840
totuttu ajattelemaan. Painaminen nimittäin mahdollisti anekirjeiden nopean ja lähes teollisen valmistuksen, mikä aikaansai sen että kirkko saattoi myydä aiempaa enemmän aneita. Tämä puolestaan tietysti lisäsi väärinkäytöksiä, mitä Luther lopulta 95 teesissään nousi vastustamaan. Tietysti kirjapainotaito mahdollisti myös sitten teesien ja muiden reformaation kirjoitusten nopean levityksen, mitä ilman reformaatio olisi todennäköisesti voinut kuivua kasaan tai jäädä paljon paikallisemmaksi muutokseksi.
Sen sijaan esimerkiksi kuva Agricolasta Suomen kirjakielen isänä kaipaa jonkinlaista päivittämistä. Vaikka Agricola on toki keskeinen ja hyvin merkittävä hahmo Suomen kirjakielen kehityksessä, ei hän suinkaan ollut ainoa tai edes ensimmäinen joka kirjoitti suomeksi reformaation aikana, hän vain oli ainut joka sai teoksensa painatetuksi ja saavutti siten merkittävämmän aseman kuin aikalaisensa. Toiseksi on syytä muistaa, että Agricolakaan ei kääntänyt teoksiaan yksin, vaan hänellä mitä todennäköisimmin oli ainakin muutamia yhteistyökumppaneita, jotka auttoivat häntä esimerkiksi Uuden Testamentin
Ekmanin maalaus vuodelta 1853 edustaa kansallisromanttista näkemystä menneisyydestä, jossa Agricola on nostettu suurmiehenä jalustalle. Todisteita siitä, että Agricola olisi henkilökohtaisesti luovuttanut Uuden Testamentin suomennoksen kuningas Kustaa Vaasalle ei ole. Robert Wilhelm Ekman, Public Domain, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=32787921
kääntämisessä.
Toinen päivitystä kaipaava käsitys on, että reformaation myötä saarnat olisivat muuttuneet kansankielisiksi, sillä nykyisen tietämyksen valossa myös keskiajalla jo saarnattiin kansankielellä. Ainoastaan liturgia oli kirkoissa latinaksi, mutta saarna eli opetus tapahtui kansankielellä, samoin myös Isä Meidän- ja Ave Maria-rukoukset luettiin kansankielellä, jotta ihmiset oppisivat ne ulkoa.
Salosen luento kiinnitti hyvin huomiota historiallisen ymmärryksemme ja tietoisuutemme rakentumiseen ja siihen, että helposti pidämme historiallista tietoa lopullisena totuutena jostakin asiasta, vaikka todellisuudessa tutkimus päivittää ja tarkentaa kuvaa menneisyydestä koko ajan. Lisäksi luento toi esille hienosti sen, että historiankirjoitus ei tapahdu tyhjiössä, vaan siihen vaikuttaa väistämättä vallalla olevat aatteet, koulukunnat tai tutkimussuuntaukset. Siksi historialliseen tietoon ei tule suhtautua kritiikittömästi.
Miika Norro