Onko avoin tiede vain hyväksi?

John Bohannon kirjoitti v. 2013 Science-lehdessä kokeilustaan, jossa hänen pseudonyyminsä (Ocarrafoo Cobange) lähetti keksityn, runsaasti merkittäviä virheitä sisältävän tutkimusartikkelin noin 300 open access (OA) –lehteen. Se hyväksyttiin selvästi yli puoleen lehdistä, joissain tapauksissa vieläpä pikavauhtia: Hyväksymisviesti saattoi tulla 1–2 päivää lähettämisestä. Hyväksymiseen päädyttiin 60 prosentissa lehdistä ilman vertaisarviointia. Vertaisarviota käyttäneistä lehdistä 70 prosenttia hyväksyi artikkelin kiinnittäen arvioissaan huomiota lähinnä muotoseikkoihin. Hyväksymiseen päätyneiden lehtien joukossa oli myös arvostettujen tiedejulkaisijoiden (Elsevier, Sage) lehtiä. Lopputulemana on, että tänä päivänä on mahdollista julkaista epäpätevää tutkimusta, kunhan maksaa OA-lehden julkaisumaksun.

OA-lehtiä on tuhansia (Lundin yliopiston ylläpitämässä DOAJ-rekisterissä yli 9000), joten niissä julkaistu tutkimusvolyymi on merkittävä. Se, että iso osa näistä on tieteelliseltä laadultaan epäkelpoa, on tutkijoiden yleisesti tiedossa. Tietoisuutta tällaisista predatory-lehdistä on edesauttanut Jeffrey Beallin verkossa ylläpitämä lista. Yllättäen hän on kuitenkin alkuvuodesta oma-aloitteisesti ottanut listan pois verkosta –  joidenkin arvioiden mukaan painostuksen alla.

On ehkä vielä ennenaikaista arvioida, miten tiedeyhteisö suhtautuu tällaisissa lehdissä julkaistuihin epäpäteviin tutkimuksiin. Yksi mahdollisuus on vaieta ne kuoliaaksi: toimitaan niin kuin niitä ei olisikaan. Näin voi käydä jo ihan siitä syystä, että tutkijayhteisö keskittyy seuraamaan oman alansa laatulehtiä. Toinen tapa on tuoda esiin epäpätevien tutkimusten ongelmat. Tällaisessa toiminnassa tosin hukataan ruutia, ja aika on pois muusta tutkimuksesta. Parempi luonnollisesti olisi, etteivät tällaiset tutkimukset koskaan näkisi päivänvaloa tiedejulkaisuissa. Tämä taistelu on kuitenkin jo hävitty.

OA-lehtien suuri kirjo tuo myös oman lisämausteensa tutkijoiden ansioiden arviointeihin. Arvioinnissa julkaisuvolyymiin tuijottaminen voi viedä harhateille, mikäli julkaisutoiminta rajoittuu OA-lehtiin, joiden laadunhallinnasta ei ole tietoa. Sama pätee myös tutkimustoiminnan arviointiin yliopisto- tai tiedekuntatasolla. Bohannon arvelee, että erityisesti kehittyvissä maissa on houkutus käyttää predatory-lehtiä astinlautana tiedemaailmaan.

Sitten on vielä suuri yleisö, jolla on taipumusta hakea tieteestä tukea omille näkemyksilleen. Tämä on sinänsä inhimillinen piirre ajattelussa (ns. vahvistusvinouma). OA-lehtien suuren volyymin ja kirjon myötä mahdollisuus löytää omia näkemyksiä tukevaa tutkimusnäyttöä kasvaa. Tätä edesauttaa se, että OA-lehdet ovat verkossa kaikkien saatavilla. Medialla ja toimittajilla on tässä suuri vastuu, sillä suuri yleisö saa tutkimustietoa lähinnä median kautta.

Edellä kerrottu ei ole tarkoitettu kiistämään sitä tosiseikkaa, että avoin tiede tarjoaa erinomaisia välineitä tieteen laadunhallintaan ja itseään korjaavuuteen. Tutkimusaineistojen julkaiseminen antaa muille tutkijoille mahdollisuuden tarkastaa analyysien ja päätelmien oikeellisuus. Jotkut empiirisen tutkimusalan lehdet vaativat tutkijoita jo artikkelin arviointivaiheessa lähettämään lehteen aineistonsa ja analyysiin liittyvät ohjelmakoodit. Näin lehti voi itse varmistua analyysien ja aineiston pätevyydestä julkaisupäätöstä tehdessään. Tutkimusaineistojen avoin jakaminen myös säästää resursseja ja nopeuttaa tieteellisten läpimurtojen tekemistä.

Summa summarum: ”Everyone agrees that open access is a good thing. The question is how to achieve it”. (David Roos, University of Pennsylvania)

Jukka Hyönä
Kirjoittaja on yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan dekaani

Kuva: OPENSOURCE.COM