Kehityskeskusteluissa aina läsnä sekä yhteisöllinen että yksilöllinen ulottuvuus

Osallistuin jokin aikana sitten seminaariin, jossa luennoitsija luonnehti nykyistä asiantuntijatyötä päivittäisten hankalien tilanteiden harjoitteluleiriksi. Tämä kuvaus tavoitti selvästi kuulijakunnan kokemusmaailman, sillä sen verran hersyvää oli yleisön joukosta kuulunut nauru. Asiantuntijatyölle on tyypillistä, että kohtaamme päivittäin tilanteita, jossa joudumme etsimään luovia ratkaisuja, tarkistamaan sovellettavien pelisääntöjen sisällöt ja sietämään epävarmuutta.

Päivittäiset kohtaamiset eivät ole kuitenkaan pelkkää harjoitusleiriä, vaan ne tarjoavat luontevan tavan vaihtaa ajatuksia niin arjen pienemmistä kuin isommista iloista ja vastoinkäymistä. Ne toimivat samalla työyhteisön ilmapuntarina: mikä on meidän porukalle tärkeää, missä olemme onnistuneet, mitä voisimme tehdä paremmin ja onko meillä oikea suunta. Tarvitsemme toisin sanoen päivittäisiä keskusteluita, jotta tiedämme, mitä kollegoillemme kuuluu ja miten työyhteisömme voi.

Työyhteisön kehittämisen ja johtamisen näkökulmasta käytössä on myös keskustelumuotoja. Välillä on hyvä pysähtyä hieman pidemmäksi aikaa tarkastelemaan esimiehen kanssa mennyttä ja pohtimaan tulevaisuutta. Tähän tarjoutuu oiva mahdollisuus kehityskeskusteluissa, joissa määritelmällisesti on kyse luottamuksellisesta, kahden tasavertaisen henkilön välisestä keskustelusta.

Ajattelin nostaa kehityskeskusteluista esille muutamia näkökohtia ja havaintoja.

Ensinnäkin koen, että kehityskeskustelukulttuurin käynnistämisellä ja vakiinnuttamisella vahvistetaan osaltaan työhyvinvointia ja arkisen kanssakäymisen edellytyksiä. Kehityskeskusteluissa on nimittäin mahdollisuus pysähtyä hankalien – vaikkapa työn kuormittavuutta koskevien kysymysten ääreen –, ja palata niihin arjen kohtaamisissa.

Toiseksi jokainen kehityskeskustelu on erilainen, ja tarjoaa siten erilaisia tulokulmia akateemiseen asiantuntijatyöhön ja siinä kehittymiseen. Kehityskeskusteluissa on aina läsnä niin yhteisöllinen kuin yksilöllinen ulottuvuus. Siinä missä senioritutkijan kanssa voidaan pohtia työtehtävien tulevaisuuden painotuksia, nuoremman kollegan kanssa saattaa olla hyvä hetki miettiä, millaiset ovat akateemisen yhteisön urapolkunäkymät ja miten erilaisilla valinnoilla olisi mahdollisuus vankistaa omaa osaamista.

Kolmanneksi kehityskeskustelut tarjoavat esimiehelle oivan työkalun oman esimiestyön kehittämiseen. Vaikka jokaisella esimiehellä on oma, persoonallinen tapa käydä keskusteluita, uskon, että kaikkia esimiehiä yhdistää toive saada omasta työstään suoraan, avointa ja rakentavaa palautetta. Tällaisen palautteen avulla on mahdollisuus tukea niin akateemisen asiantuntijan kuin yhteisön kehittämistä. Lisäksi esimiehen on myös mahdollisuus reflektoida käyttämäänsä keskusteluformaattia eli sitä, millä tavalla keskustelukäytänteitä voi muokata, jotta ne palvelisivat parhaalla mahdollisella tavalla niin työntekijän, esimiehen kuin yksikön kehittymistä.

Toivotan kaikille aurinkoista kevättä!

Jussi Tapani
Kirjoittaja on oikeustieteellisen tiedekunnan dekaani