Oppineisuus opetuksessa

Yliopistot toteuttavat tehtäväänsä tutkimuksen ja opetuksen keinoin ja pyrkivät näin vaikuttamaan yhteiskuntaan. Tiedekorkeakoulujen puheessa tutkimus tulee ensin, sitten mainitaan tutkimukseen perustuva opetus. Järjestys on vakiintunut ja perusteltu.

Tutkimusperustainen opetus edellyttää, että opetettavat oppiainesisällöt perustuvat tuoreeseen ja tutkittuun tietoon. Oppimisen kannalta tärkeää on myös se, että sisältöjä käsitellään niille soveltuvin menetelmin ja vuorovaikutteisesti.

Yliopistossa opetuksen tavoitteet ja sisällöt vaihtelevat paljonkin ja vastaavaa vaihtelua ilmenee myös käytettyjen opetusmenetelmien suhteen. Onko asia todella näin? Kyse ei kuitenkaan ole vain opetuksen sisältöjen ja menetelmien välisestä suhteesta vaan laajemmin akateemisesta asiantuntijuudesta.

Ernst Boyer (1990) on esittänyt asiantuntijuuden rakentuvan neljästä toisiinsa kytkeytyvästä ulottuvuudesta. Tutkimuksen asiantuntijuus (scholarship of discovery) on tieteenalan kokonaisvaltaista ja syvällistä hallintaa. Asiantuntijuus integroinnissa (scholarship of integration) edellyttää oman tieteenalan ymmärtämistä suhteessa muihin tieteisiin ja mahdollisuuksien näkemistä monitieteiselle yhteistyölle. Oman tutkimusosaamisen soveltaminen erilaissa käytännön tilanteissa ja toimintaympäristöissä (scholarship of application) on myös asiantuntijuuden tärkeä osa. Opetuksen asiantuntijuus (scholarship of teaching) puolestaan on oman tieteenalan tuntemusta ja omalle tieteenalalle soveltuvien ja tarkoituksenmukaisten opetusmenetelmien hallintaa.

Oppineisuus opetuksessa on keskeinen osa akateemista asiantuntijuutta. Ja vaikka opetamme usein vielä yksin, on tärkeä muistaa, että akateemisen asiantuntijuuden osana myös opetuksen asiantuntijuus tulee ymmärtää ennen kaikkea tiedeyhteisön kapasiteettina, ei vain yksittäisen tutkija-opettajan osaamisena. Tämän puolen akateemisessa asiantuntijuudessa soisi vahvistuvan tulevaisuudessa myös Turun yliopistossa. Pyrkimyksemme tarjota ”Suomen paras oppimiskokemus” oikeastaan edellyttää tätä.

Opiskelijat ovat yliopistossa oppimassa akateemisiksi asiantuntijoiksi ja opetuksen välityksellä he ovat yhteydessä tutkimukseen läpi koko koulutuksensa. Opinnäytteet ovat opiskelun tutkimuksellisia huipentumia, mutta pääosa tutkinnoista koostuu osallistumisesta erilaiseen opetukseen ja siihen liittyvään opiskeluun. Myös tutkimuksellisten taitojen kehittyminen nojaa vahvasti opetuksen kokonaisuuteen. Tästä näkökulmasta on keskeistä, millaista opetuksen asiantuntijuutta yliopistoyhteisössämme on.

Opetuksesta kuuluvia ääniä, myös soraääniä, kannattaa kuunnella herkällä korvalla. Sekä opiskelijoiden että opettajien äänet ovat tärkeitä, sillä laadukasta opetusta ja sen myötävaikuttamaa oppimista tehdään aina yhdessä. Opetuksen ja oppimisen ilot ja surut ovat aina jaettuja ja yhteisiä.

Juuri valmistuneessa Opetus- ja kulttuuriministeriön selvityksessä korkeakoulupedagogiikan ja ohjauksen osaamisesta (2020/1) Auli Toom ja Kirsi Pyhältö muistuttavat meitä, mistä kaikesta on kyse, kun puhumme akateemisesta opetuksesta. Paitsi opetus- ja oppimisosaamisesta, kyse on myös hyvinvointiosaamisestamme, kehittämisosaamisestamme ja johtamisosaamisestamme. Näiltä saroilta työtä ja tekemistä löytyy meille kaikille Turun yliopistossa.

Jukka Husu
Kirjoittaja on kasvatustieteiden tiedekunnan dekaani ja opettajankoulutuksen professori