Hanna Nori
Esikoiseni päätti peruskoulunsa keväällä ja aloitti lukio-opinnot tänä syksynä. Hän elää siis uutta ja jännittävää aikaa. Tähän saakka koulutie on ollut pitkälti etukäteen viitoitettu, mutta nyt pitää tehdä suuria valintoja tulevaisuuden suhteen. Olen kysynyt pojaltani, millaisia ammatillisia haaveita hänellä on. Hän toteaa vain, ettei tiedä vielä yhtään, mitä hän haluaisi opiskella tai tehdä työkseen. Poika itse suhtautuu siis huolettoman luottavaisesti tulevaisuuteen – mikä on ehkä ihan hyvä asia.
Yhtenä kesälomapäivän iltana poika kuitenkin kysyi minulta yllättäen, että mitä kaikkea yliopistossa voikaan opiskella, ja miten sinne haetaan. Nämä kysymykset synnyttivät minussa kahdenlaisia tuntemuksia. Yhtäältä tuntuu hyvältä, että minulla on opiskelupaikan valintaan liittyvää tietoa, josta jälkikasvuni voi hyötyä. Toisaalta koen ristiriitaisia tuntemuksia lasteni valintojen tietoisesta ohjaamisesta. Mitkä ovat minun omat motiivini? Osaanko tukea lapsiani riittävästi mutta kuitenkin ”puolueettomasti” – siten, että he tekevät itsenäisesti päätöksensä opiskelunsa ja tulevan ammattinsa suhteen?
