Uskotaanko salaliittoteorioihin oikeasti?

Salaliittoteorioita koskevassa keskustelussa tavallisin kysymys on ollut, miksi salaliittoteorioihin uskotaan. Kenties kysymys vaatisi kuitenkin tarkennusta. Ehkä olisi parempi kysyä, miksi salaliittoteorioita kannatetaan. Se, että joku kehittää salaliittoteorian tai jakaa sitä ja tässä merkityksessä kannattaa teoriaa, ei tarkoita, että hän kirjaimellisesti uskoo sen väittämiin.

Kuten olemme saaneet kuulla ja lukea, salaliittoteoriat ovat usein pelkkää politiikkaa. Joku saattaa levittää poliittista salaliittoteoriaa hyvässä uskossa, pitäen teorian väitteitä tosina, mutta aika usein poliittisia salaliittoteorioita kehitetään ja jaetaan vain siksi, että niistä katsotaan olevan apua politiikassa. Totuudella ei ole niin väliä.

Jotkut salaliittoteoriat on tehty huumorin vuoksi. Epäilemättä joskus on hankalaa sanoa, ovatko mukana olevat vitsit tahallisia vai sittenkin tahattomia, mutta välillä hauskuus on selvästi harkittua. Kun joku kehittää teorian, ettei Suomea ole oikeasti olemassa, hän ei kai ole vakavissaan.

Rahan takia tehdään paljonkin salaliittoteorioita. Vaikka jotkut bestseller-salaliittoteorioiden lukijat taitavat juttuihin uskoa, niiden kirjoittajat eivät taatusti usko. Noissa teorioissa suosittu vihollisjoukko koostuu esimerkiksi lääketeollisuuden ja maatalouden jättiyhtiöiden edustajista. Tuon tahon koetaan olevan sopivan epämääräinen, sopivan rikas ja sopivan epäilyttävä. Idea myy hyvin.

Salaliittoteorioita tehtaillaan myös poliittisen päätöksenteon hankaloittamiseksi. Strategiset salaliittoteoriat perustuvat havaintoon, että päätöksentekijät katsovat usein parhaaksi jatkaa toistaiseksi vanhaan malliin, jos asiat ovat epäselviä. Tässä tilanteessa muutosta vastustavat voimat kylvävät julkisuuteen kiistanalaisia asiantuntijalausuntoja, huhuja ja suoranaista disinformaatiota, esimerkiksi ilmastonmuutoksen kiistäviä salaliittoteorioita.

Kaikesta päätellen salaliittoteorioihin uskotaan aika vaihtelevasti. Mutta kai sentään he, jotka itse sanovat uskovansa teorioihin, myös uskovat niihin – mikäli he ovat rehellisiä?

Asia ei ole yksinkertainen. Näyttäisi siltä, että ihmiset voivat erehtyä omista uskomuksistaan. Kun ihmisellä on rasistisia uskomuksia, hän saattaa hyvin uskoa, ettei hänellä sellaisia ole. Uskonnollisen ryhmän jäsen voi uskoa, että hän uskoo kuolemanjälkeiseen elämään, vaikkei hän oikeasti niin usko. Hän saattaa itsekin havaita vain luulleensa uskoneensa tietyllä tavalla, jos sosiaalinen ympäristö aikanaan vaihtuu maallisemmaksi.

Henkilö voi hyvin uskoa uskovansa eliittejä arvostelevaan salaliittoteoriaan, vaikka hän tosiasiassa vain toivoo sen pitävän paikkansa. Teorian totuus toisi mukavaan valoon sen tosiasian, että hänen asiansa ovat huonolla tolalla. Vastuu tilanteesta olisi muiden. Toiveet eivät kuitenkaan ole uskomuksia.

Salaliittoteorioita kannatetaan toisinaan siksi, että niiden katsotaan tuovan kansalaiskeskusteluun tärkeitä teemoja. Rokoteturvallisuudesta huolestunut perheenisä voi jakaa rokotevastaista salaliittoteoriaa, vaikkei hän tunne sen sisältöä. Hän ei usko eikä ole uskomatta siihen, vaan jakaa teoriaa kommunikoidakseen näkemyksensä, että rokotteista pitää puhua lisää. Kysyttäessä hän vastaa hajamielisen näköisenä, että kyllä hän teoriaan uskoo. Näin sanoessaan hän erehtyy, mutta ei valehtele, sillä hän luulee uskovansa siihen.

Amerikkalaisfilosofi Harry Frankfurt kirjoittaa hauskassa kirjassaan On Bullshit (2005), ettei ihmisillä ole aina kiinnostusta totuuteen. Todenpuhujat yrittävät puhua totta ja valehtelijat yrittävät valehdella, mutta osa meistä käyttää puhetta ilmaistakseen lauseita, joita on hyödyllistä lausua. Esimerkkimme rokoteisä käyttää kieltä tuolla tavalla.

Salaliittoteorioita koskevassa tutkimuskirjallisuudessa puhutaan toisinaan ”uudesta salaliittoajattelusta”. Siinä ihminen omaksuu salaliittoteorian liputtaakseen omaa identiteettiään ja sitä, mihin ryhmään hän mielestään kuuluu tai haluaisi kuulua. Kyse on tribalismista. Kannatettavan teorian totuudella tai epätotuudella ei ole mitään merkitystä. Kannattamisen syy ei liity uskomukseen, että jokin teoria pitäisi paikkansa. Se on yhdentekevää.

Tällaisessa maailmassa salaliittoteorioita vastaan voi olla hankalaa taistella, jos joku sellaiseen haluaa ryhtyä. Me täällä yliopistolla usein ajattelemme, että kun ihmisille vain jaetaan oikeita tietoja ja kriittisen ajattelun taitoja, niin sitten asiat hiljalleen korjaantuvat. Tämä on suloinen kanta, mutta todellisuuden kanssa sillä on vain vähän tekemistä – ainakin salaliittoteorioista puhuttaessa.

Flat earth -salaliittoteorian kannattaja ei muuta näkemystään, kun hänelle kerrotaan, että maapallo on itse asiassa pyöreä. Hän kyllä tietää varsin hyvin, että useimmat meistä pitävät maapalloa pyöreänä. Mutta hän ei luota tietoon, jota me (tutkijat, viranomaiset, journalistit ja muut) tuotamme.

Tietojen ja taitojen lisäksi ihmisille on järkevää opettaa luottamusta. Sitä opetetaan antamalla ihmisille kunnollisia perusteita luottaa.

Kun ihmisellä on perusteet luottaa ympärillään oleviin instituutioihin ja tietoa tuottaviin tahoihin, hän huomaa niiden olevan oikealla tavalla hyväntahtoisia. Ne eivät kohtele häntä ylimielisesti eivätkä jätä häntä ulkopuolelle. Ne suvaitsevat valtavirrasta poikkeavia mielipiteitä. Ne eivät jätä taloudellisesti pulaan eivätkä katso minkäänlaista syrjimistä hyvällä. Ne antavat varman vaikutelman, että peli on reilua.

Kun kysymme, miksi salaliittoteorioita kannatetaan, meidän on myös kysyttävä, olemmeko tehneet omalta osaltamme voitavamme, jotta kaikilla kansalaisilla olisi perusteet luottaa. No totta kai olemme?

Juha Räikkä
Kirjoittaja on filosofian professori ja yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan varadekaani