Tule sellaisena kuin olet
Otsake on käsittääkseni ollut aivan ensiksi mainoslause, jota käytti eräs matkapuhelinoperaattori 1990-luvulla. Sittemmin ilmausta on hyödynnetty vaikka missä; Lapinlahden linnut tekivät samalla teemalla sketsin ja Don Huonot -yhtye nimesi yhden kappaleensakin tällä ilmauksella. Se on siten monelle tuttu. Pohdin otsakkeen merkitystä tässä kirjoituksessa siltailmauksena yhteisöllisyyteen nyt, kun koronan uusi aalto ei hyökynytkään yllemme välittömästi uimavesien viiletessä, vaan voimme katastrofiskenaarioista ja ennakoinneista huolimatta olla monin tavoin yhdessä.
Turun yliopiston kampuksille voi tulla sellaisena kuin on. Turun yliopiston yhteisö muodostuu monenlaisista pienyhteisöistä. Siksi ei voi olla myöskään vain yhtä tapaa olla ja elää osana sitä.
Paluita kampuksille
Opiskelijoiden hyvinvointi heikkeni huomattavasti pandemian aikana. Meillä on vielä pitkään iso vastuu siitä, että pystymme yhteisönä kannattelemaan kaikkia mukana. Osa opiskelijoistamme on taas työllistynyt kampuksilta poissaolon aikana, ja nyt kutsumme heitäkin takaisin ystävällisesti mutta jämäkästi. Meillä on yhteisönä opiskelijoiden kriittisyyteen, eettisyyteen, luovuuteen, avoimuuteen ja yhteisöllisyyden kokemukseen –unohtamatta koulutuksemme tarjoamia geneerisiä taitoja – sellaista annettavaa, jota ei mistään muualta voi saada!
Pandemia kosketti myös työntekijöitämme eri tavoin. Osa meistä pakkasi kesäloman päätyttyä työlaukun kuntoon intoa puhkuen, ajatellen, että saa taas nähdä yhteisönsä ja rakkaimmat työtoverit. Osa on rekrytoitu meille työhön pandemian aikana. Miten hyvin silloin on voinut kiinnittyä yhteisöön, kun yhteisöllisyyttä on rakennettu etäkahvitteluin ja pandemiatilanteen mukaan edestakaisin soutavien ohjeistusten sallimana pikakäynnein työtilassa? Voihan kampukselle tulla edelleen myös ihan vain olemaan rauhassa ja keskittymään tutkimus- ja kirjoitustyöhön?
On tärkeintä, että niin opiskelijana kuin työntekijänäkin voi tuntea itsensä osaksi Turun yliopiston yhteisöä ja sitten luonnollista lähiyhteisöään, on se sitten mikä tai millainen tahansa. Ja se, että etenkin siinä lähiyhteisössään voi olla juuri sellainen, kuin on.
Porisuhteeni
Minulla oli suuri ilo ja kunnia toimia vuoden 2022 Porin yliopistokeskuksen TiedeAreenan juhlapuhujana. Juhlapuheeni ja Porissa vierailu herätteli ajattelemaan yhteisöllisyyttä monesta eri näkökulmasta. Edustinhan Porin yliopistokeskuksessa toista sen emoyliopistoa. Seuraavassa ajatuksiani siitä.
Juhlapuhetta valmistellessani mietin, kuinka voisin parhaiten lähestyä yleisöä. Porin seudulta kotoisin olevana tiesin oikein hyvin, että yleisö tulisi olemaan vaativa; tavallaan ystävällinen, mutta kuitenkin viiltävän kriittinen. Päätin aloittaa kertomalla omasta Porisuhteestani (otteita puheesta):
”Olen kotoisin Kullaalta, Koskin kylästä. Kävin alakouluni siellä ja yläkoulun Ulvilassa. Lukiovaiheessa tulin Porin Suomalaiseen yhteislyseoon. Muutin Poriin Kullaalta Rautatienpuistokadulle lukion ensimmäisen luokan kevätpuolella. Koulumatka oli lyhyt ja se aiheutti varsin usein houkutuksen laatia koulun aikatauluista poikkeavia ratkaisuja. Lukioluokkamme oli muutoinkin innovatiivinen; semmoinen, jonka riveistä on ponnistanut monen alan osaajia ja huippuasiantuntijoita.
Olimme kuin perhe. Lukion näytelmätkin koostimme niin, että aivan jokaiselle löytyi jokin rooli. Positiivista oli se, että PSYL:ssä (Porin Suomalainen Yhteislyseo, nyk. Porin lukio) oli jo tuolloin myös vaihto-opiskelijoita. Porilaisuus tästä syystä oli ja on mielestäni henkilökohtaisesti turvallinen ja sopivan rosoinen ympäristö, jonka myötä kunkin vahvuudet löytyvät ja niitä myös aktiivisesti tuetaan. Jos on selviytynyt kouluaikanaan Porissa, selviytyy missä tahansa!”
Taustastani ja Porisuhteestani kertomalla sovelsin samaa, johon meillä yliopistoyhteisössä kannustetaan: tule sellaisena kuin olet!
Kokeile kutsua!
Päätin puheeni Porin TiedeAreenassa muistelemalla, että ennen menestyksekästä Porisuhdeneuvoja-kampanjaa on tällä tärkeällä nuoruuteni kotikaupungilla ollut muitakin kampanjoita. Pori nimittäin taannoin kutsui kirjein entisiä kaupunkilaisiaan muuttamaan takaisin. Totesin, että jostain syystä minä en kyseistä kirjettä kampanjan aikana saanut. Tilaisuuden lopulla kaupunginjohtajan tehtävää parhaillaan hoitava Lauri Kilkku tuli ojentamaan käyntikorttinsa, ja sanoi toivovansa sen käyvän kutsukirjeestä. Minut kutsuttiin porilaisella, vaatimattomalla mutta jämäkän luotettavalla tavalla, tervetulleeksi siihen yhteisöön. Se lämmitti Porin syksyisen kauniissa, pimenevässä illassa.
Miten sinä voisit kutsua kampukselle työtoverin tai opiskelutoverin, jota ei ehkä vielä ole näkynyt?
Piia Björn
Kirjoittaja on Turun yliopiston koulutuksesta ja koulutusrakenteista vastaava vararehtori.