Takaisin kampuksille
Jotkut saattavat muistaa Chuck Berryn laulun ”School Days”. Siinä laulun kertoja muistelee menneiden koulupäivien tasaista kulkua ja koulupäivien jälkeistä innokasta uuden odotusta. Se täyttää mielen ja saa toivomaan, että vanhan tutun tilalle tulisi, tai ainakin siihen sekoittuisi, jotakin uutta ja jännittävää: ”Close up your books, get out of your seat”.
Korkeakouluilla ja perusasteen kouluilla on eronsa, mutta molemmissa tehdään paluuta pandemian jälkeiseen aikaan. Koronaepidemia keskeytti suuren osan yliopiston tiloissa järjestetystä opetuksesta ja opiskelusta, joita on kuluneen kevään aikana asteittain käynnistetty uudelleen. Tehtävää riittää, sillä pandemian sanotaan olleen pahin laajamittaista koulutusta kohdannut häiriö.
Kun opetus ja ohjaus siirtyivät verkkoon ’yhdessä yössä’, alun teknisten vaikeuksien jälkeen olimme helpottuneita: saimme homman sittenkin toimimaan! Aluksi luokka- ja luentomuotoista opetusta siirrettiin verkkoon sellaisenaan. Vähitellen toteutukset toivottavasti muuntuivat ja monipuolistuivat. Perusasetuksiksi kuitenkin jäivät ’perinteisen opetuksen’ säädöt. Luentoja, ryhmäopetusta ja ohjausta pidettiin läppärin kameran edessä kuvaruudun kasvoille/mustille ruuduille ja dioja tuijoteltiin share screen -sovelluksen kautta. Joku heilutti kättään kuvaruudun laatikossa tai ilmaisi raise hand -komennolla halunsa kysyä tai kommentoida, porinaryhmät vetäytyivät break out -huoneisiinsa. Kaikki oli uuden oloista, mutta samalla jotenkin tutun tuntuista: lähiopetusta verkko-opetuksen keinoin. Ajateltiin, että näin pärjätään, myös tästä eteenpäin.
72 prosenttia kasvatustieteiden tiedekunnan opetus- ja tutkimushenkilökunnasta ja 73 prosenttia opiskelijoista ilmaisi halunsa (2020) työskennellä etänä vähintään 1-2 päivää viikossa. Lähes kolmannes (29 %) tiedekunnan opettajista ja opiskelijoista halusi vielä suurempaa muutosta: työskennellä 3-4 työpäivää viikossa digitaalisten sovellusten tukemana. Pandemian kuluessa luvut ovat arvatenkin muuttuneet. Samalla opettajien ja opiskelijoiden kokemukset ja käsitykset ovat eriytyneet: osa palaa lähiopetukseen ja -opiskeluun mielellään, toiset vastentahtoisemmin, jotkut pakolla.
Professori Marjaana Veermans, tiedekuntamme uusi koulutuksesta vastaava varadekaani, muistuttaa meitä siitä, ettei teknologia itsessään, pelkkänä välineenä, sitouta meitä tulokselliseen oppimiseen. Päinvastoin, epätarkoituksenmukaisesti käytettynä se saattaa heikentää opettajien ja opiskelijoiden sitoutumista, jos käyttöliittymäksi tulee/jää ’entiset opetusmenetelmät ja -materiaalit digitaaliseen muotoon’.
Ensi syksynä, jos pandemia suo, alkaa suuri muutto takaisin kampuksille. Perinteinen lähiopetus tekee paluun seuranaan kaksi haastajaa/täydentäjää: viime vuosilta tutuksi tullut (ja paljolti lähiopetukseen nojaava) verkko-opetus, ja uutena haastajana lähiopetuksen ja verkko-opetuksen samanaikainen yhdistelmä, hybridiopetus.
Hybridi-sanaa käytetään helposti huulilta putoavana ratkaisuna, kun halutaan monimuotoistaa opetusta. Sen lähempi tarkastelu jää usein kovin vähälle. Samanaikainen lähi- ja verkko-opetus on haastavaa (=erittäin vaikeaa) toteuttaa laadukkaasti. Vaatii paljon sekä opettajalta että opiskelijoilta huomioida samanaikaisesti kahta erilaista opetustapahtumaa. Usein yhdessäkin on haastetta ja tekemistä yllin kyllin. Onneksi opetuksessa monenlaiset asiat koetaan toimivina, ja siltä pohjalta niitä voidaan kehittää.
Uskon, että tulevina vuosina opetukseen ja opiskeluun tulee monenlaista uutta ja innostavaa. Silloin kouluun ja kampuksille kannattaa taas tulla.
Kirjoittaja on kasvatustieteiden tiedekunnan dekaani ja opettajankoulutuksen professori.