Mitä opimme, kun kokeilimme järjestää akateemisia seminaareja ja tapahtumia monikielisesti?
Kuvaamme tässä blogikirjoituksessa yhden tutkijaverkoston matkaa kaksikielisestä toiminnasta kahta kieltä integroivampaan toimintaan. Kerromme konkreettisista ottamistamme askeleista ja kantapään kautta opituista asioista sekä reflektoimme laajempia matkan aikana esiin nousseita kysymyksiä inklusiivisuudesta, yhteisöllisyydestä ja myönteisten tavoitteiden mahdollisista kielteisistä seurauksista. Kyseessä on Turun yliopistossa, Sosiaalitieteiden laitoksella toimiva Kulttuurin ja vuorovaikutuksen tutkijoiden verkosto Kultva. Yksi verkoston keskeisistä tavoitteista on lisätä yliopistolla opiskelijoiden, henkilökunnan ja ulkopuolisten toimijoiden keskinäistä yhteisöllisyyttä sekä luoda tiloja akateemisesti laadukkaille, luoville ja erilaisia rajoja ylittäville keskusteluille ja kohtaamisille. Keskeinen keino tälle on matalan kynnyksen tiedetapahtumien, kuten paneelikeskustelujen, keskustelutilaisuuksien, esitelmien, elokuvailtojen tai rennompien kahvitapaamisten, järjestäminen.
Lähtötilanteessa järjestimme Kultvassa tapahtumia pääosin erikseen suomeksi ja englanniksi. Englanninkielisten tapahtumien järjestäminen oli meille tärkeää, koska tavoitteemme oli lisätä tiedetapahtumien tarjontaa yliopistossa myös vieraskielisille opiskelijoille ja henkilökunnalle. Suomenkielisten tapahtumien järjestämistä perustelimme sillä, että etenkin uudempien opiskelijoiden kynnys tapahtumiin osallistumiselle voi olla korkea, ja mahdollisuus suomen kielen käyttämiseen voi madaltaa tätä kynnystä. Olimme saaneet myös yliopiston ulkopuolelta tulevilta osallistujilta palautetta siitä, että tapahtuman suomenkielisyys rohkaisi osallistumaan.
Havahduimme verkostossa kuitenkin siihen, että erilaisten tapahtumien profiloiminen eri kielillä pidettäviksi tuotti herkästi sivutuotteena rakenteita, joissa tapahtumiemme yleisöt eriytettiin toisistaan. Kaikki tapahtumamme olivat avoimia kaikille ja osin tapahtumiin osallistuttiin ristiin kielikysymyksestä huolimatta. Laajemmassa mittakaavassa mainontamme ja tapamme puhua kielivalinnoista tulivat kuitenkin vahvistaneiksi virheellisiä käsityksiä tapahtumaan osallistumisen edellytyksistä ja pikemmin vähentäneeksi kuin lisänneeksi eri kieliä käyttävien ihmisten keskinäisiä kohtaamisia. Esittelemme blogissa seuraavaksi kokeiluja, joilla pyrimme tätä ongelmaa ratkaisemaan. Blogin lopuksi pohdimme mainittuja ajatusmallejamme ja niiden kehittymistä kokeilujen aikana oppimiemme asioiden myötä.
Tulkkaus, tiivistelmät ja tekoäly apuna kaksikielisyyskokeiluissa
Aluksi teimme verkostossamme linjauksen, että vastaisuudessa kaikki tapahtumamme ovat kaksikielisiä, ellei erillistä tapahtuman sisältöön liittyvää perustetta vain yhden kielen käyttämiselle ole. Ensimmäisissä kaksikielisissä tapahtumissamme esitykset pidettiin englanniksi, mutta kannustimme yleisöä käyttämään kysymysten ja kommenttien vaiheessa valintansa mukaan suomea tai englantia. Lupasimme tulkata suomenkieliset yleisöpuheenvuorot englanniksi. Nämä tilanteet johtivat aluksi yleensä siihen, että yleisö käytti vain englantia. Toistuvasti tapahtui myös niin, että tilaisuuden alussa kysyimme, onko läsnä ketään, joka ei ymmärrä suomea, ja kun kukaan ei viitannut, koko tilaisuuden kieli vaihtui esityksineen suomeksi. Tällaista kielen vaihtamista voidaan kritisoida siitä, että se voi pidemmällä aikavälillä nostaa yleisön kynnystä osallistua, sillä kielivalinta henkilöityy tarpeettoman korostetusti ja siten myös tuottaa jakoja suomen jäädessä ikään kuin normaaliksi ja totutuksi käyttökieleksi ja kaksikielisyydestä muotoutuu hyvää tarkoittava, mutta erilaisuutta korostava käytäntö.
Seuraavissa tapahtumissa pyysimme esiintyjiä valitsemaan itse käyttämänsä kielen, ja laatimaan diaesityksensä ja tekstimuotoisen tiivistelmän toisella kielellä. Yleisön kysymysten ja kommenttien osuuden lupasimme taas järjestäjinä tulkata, mutta nyt korostimme kaksikielisen keskustelun arvokkuutta ja mallinsimme sitä omassa osallistumisessamme.
Seuraavaksi pyysimme tulkkausyrityksiltä tarjouksia ulkopuolisten reaaliaikaisten ammattitulkkien käyttämiseksi tapahtumissamme. Nopeasti kävi ilmi, että yritysten tulkkauspalvelut ovat hinnoiltaan sellaisia, että ne ovat realistisia ainoastaan useiden satojen henkilöiden konferensseissa, esimerkiksi pääsymaksun hintaan sisällytettynä. Verkostomme maksuttomissa, yleensä 10-50 hengen tapahtumissa tämä ei ollut vaihtoehto.
Tarjouspyynnöistä keskustelut yritysten kanssa olivat kuitenkin hyödyllisiä muilla tavoin. Saimme ajantasaistettua ymmärrystämme siitä, millaisia tulkkauksen keinot ovat käytännössä tänä päivänä. Monen käsitys tulkkaamisesta on perinteinen peräkkäistulkkaus, joissa puhuja puhuu muutaman virkkeen pätkissä ja tulkki tulkkaa kaikkien kuullen väleissä. Tosiasiassa simultaanitulkkaus on nykyään tavallista, ja se voidaan toteuttaa esimerkiksi siten, että tulkkausta hyödyntävät osallistujat saavat tulkkiyritykseltä kuulokkeet, ja tulkki tulkkaa samasta tai erillisestä tilasta käsin tai etäyhteydellä.
Kuulokkeiden käyttämiseen perustuva simultaanitulkkaus on mahdollista järjestää myös omatoimisesti siten, että tulkkausta toivovaa yleisöä pyydetään etukäteen varustautumaan omilla kuulokkeilla ja kännykällä, yleisö avaa kännyköistään tapahtumalle luodun zoom- tms. kokouksen, ja toisessa tilassa joku tapahtuman järjestäjistä seuraa esityksiä saman zoom-kokouksen kautta, ja simultaanitulkkaa parhaan kykynsä mukaan. Käytännössä tulkkaaminen ja erityisesti simultaanitulkkaaminen ovat kuitenkin vaativia ammattitehtäviä, ja esimerkiksi Kultvan aktiivien keskuudessa emme kokeneet mahdolliseksi lähteä kokeilemaan tällaisia järjestelyjä. Tulkkauksessa voi toki ottaa huomioon myös yleisön kielitaidon eri tasoja, ja tavoitella vaikkapa kevyempää, esimerkiksi pääasioita tiivistävää tai vain vaikeimmin ymmärrettäviä kohtia avaavaa tulkkausta.
Seuraavaksi saimme vinkin siitä, että esimerkiksi Microsoft Teams -ohjelmiston käyttämä tekoälyyn perustuva käännöstyökalu on jo kehittynyt yllättävän laadukkaaksi. Selvitimme, että työkalu on saatavissa vain maksullisen version kautta, mutta yllätykseksemme hyvin kohtuuhintainen. Olemme kokeilleet tekoälytyökalua tässä vaiheessa kahdessa tapahtumassa, toisessa siten, että suomenkielinen puhe tekstitettiin englanniksi ja toisessa päin vastoin. Työkalu tuottaa seinälle heijastetulle ruudulle tv-ohjelmien tekstityksen kaltaista tekstiä toisella kielellä reaaliajassa. Tekstiä näkyy muutama rivi kerrallaan ja viimeisin virke muokkautuu suullisen puheen edetessä. Liikkuvan ja muokkautuvan tekstin lukeminen on fyysisesti raskasta, etenkin jos tekstiä seuraa monituntisen tapahtuman ajan. Lukukokemukseen vaikuttaa myös oma kielitaito kuullun ja luetun kielen osalta. Tekoäly tekee jonkin verran merkittäviäkin käännösvirheitä, mutta pääosin vaativampikin tieteellinen sisältö on ollut arviomme mukaan yllättävän hyvin toimivaa.
Kaksikielisyyteen liittyvät kokeilut kumosivat useita ennakkoluulojamme
Kokeilumme ovat opettaneet kyseenalaistamaan useita kaksikielisten tapahtumien järjestämiseen liittyviä ennakkoluuloja. Näistä ensimmäinen on ajatus siitä, että kahden kielen käyttö nostaa kynnystä osallistua matalan kynnyksen tiedetapahtumaan. Kynnys osallistua tiedetapahtumiin, uutena opiskelijana tai myöhemmin uralla, voi olla matalampi tai korkeampi monesta tekijästä johtuen. Nämä voivat liittyä muun muassa tilaisuuksien luonteeseen ja aiheeseen, toteutustapaan, mainontaan ja henkilökohtaisiin kokemuksiin. Väite myös tavoittaa mahdollisen kielihaasteen suomenkielisen yleisön näkökulmasta, mutta vaikenee siitä, että suuri osa englanninkielisiin tapahtumiin osallistuvasta yleisöstä osallistuu kaikkeen vuorovaikutukseen yhtä lailla muulla kuin omalla äidinkielellään. Tapahtumien kynnykset eivät myöskään paikannu vain kielellisiin kysymyksiin ja käännöstyökalut tai tulkkaukset eivät yksin ratkaise sitä, että tapahtumiin olisi saavutettavaa osallistua.
Toinen matkalla korjautunut ennakkoluulomme oli ajatus siitä, että kaikille kielellisesti inklusiivisen tapahtuman järjestäminen johtaa tapahtuman englanninkielisyyteen. Tämä sisälsi oletuksen siitä, että koska suomenkieliset osallistujat usein käyttävät englantia sujuvasti, he vaihtavat kaksikielisissä tapahtumissa kielen herkästi englanniksi. Tähän ilmiöön on kuitenkin ollut mahdollista vaikuttaa kaksikielisyyden tärkeyden esiin nostamisella tapahtumien aikana sekä järjestäjien omalla mallintavalla toiminnalla. Löysimme pedagogiikan kirjallisuudesta myös tieteellisiä keskusteluja, joissa samassa opetustilanteessa usean kielen hallittu ja tuettu käyttäminen ovat perusarvoja.
Kolmanneksi ymmärrämme nyt, että yleisöt harvoin ovat jaettavissa binäärisesti suomea taitaviin ja sitä taitamattomiin. Etenkin yliopistokontekstissa (opiskellessa tai töissä) käytännössä kaikkien vieraskielisten suomen kielen taito muuttuu ajassa, merkittävästi ja nopeastikin. Juurikin mahdollisuudet käyttää kieltä ja olla mukana myös suomenkielisissä erilaisissa tilanteissa, kielen suhteen tuetusti, osaltaan edistävät oppimista. Oppimisessa voi olla pitkiäkin vaiheita, jolloin ymmärtäminen jo sujuu hyvin, vaikka kielen itsenäinen tuottaminen on vielä haastavampaa. On myös eri asia seurata tilaisuuksissa täysin suomenkielisiä osuuksia kuin esimerkiksi suomeksi puhuttuja osuuksia suomen- tai englanninkielisten tekstitysten, diaesitysten, visuaalisten havainnollistusten tai tukisanojen avustuksella tai keskusteluja, joissa osa puhujista käyttää suomea ja osa englantia. Myös selkokielen käyttäminen avaa mahdollisuuksia, samoin vieraan kielen intensiivistä seuraamista tauottavat erilaiset vaihtelevat toteutusmuodot tapahtumien rakenteessa. Tapahtumissa käytetyn kielen ymmärtämiseen ja kielen itse tuottamiseen liittyvät tukimuodot myös eroavat keskenään toisistaan.
Koemme, että ottamamme askeleet ja niiden herättämät laajemmat keskustelut ovat olleet jo sinänsä arvokkaita. Menetelmien kirjomme konkreettisissa tapahtumissa on lisääntynyt ja inklusiivisuus arvona on kirkastunut verkostossamme. Tällä hetkellä pohdimme erityisesti kysymyksiä siitä, voiko edelleen tämän vaiheen askelilla ja näillä kokeiluillamme ehkä olla tahattomia, tavoitteidemme suhteen ristiriitaisia seurauksia. Esimerkiksi tekoälyn käännöstyökalun käyttämisen arvioimme myönteisenä, mutta sen käyttö sisältää myös riskin muiden keinojen etsimisessä laiskistumiselle. Lisäksi englannin kielen asema akateemisena käyttökielenä on arvokasta, jotta mahdollisimman moni voi osallistua tapahtumaan. Toisaalta olemme pohtineet, millaista asemaa ja valtaa englannin kieli voi joskus edustaa esimerkiksi konteksteissa, joissa opiskelu, opetus tai tutkimuksen tekeminen eivät ylipäätään ole mahdollisia muulla kuin englannin kielellä. Lisäksi on tärkeää pohtia, millaisiin tapahtumiin tai osiin tapahtumia tekoälyn käyttö toimii kenenkin esiintyjän tai yleisön edustajan kannalta, ja missä asioissa muut tavat toteuttaa kaksikielisyyttä ovat tasavertaisempia, osallisuutta lisäävämpiä tai tarkoituksenmukaisempia.
Olemme myös oppineet, että kaksikielisen toiminnan suunnittelu ja järjestäminen vaativat erillistä panostamista ja työaikaa. Vaikka olemme tavoitelleet kielten integroimista toiminnassamme määrätietoisesti, järjestämme käytännössä tapahtumia yhä paljon myös vain suomeksi tai englanniksi. Kaltaisillemme verkostoille yliopiston tason keskitetysti organisoidut rakenteet ja tuki olisivat yhdenvertaisuuden toteutumisen ja innovatiivisten ratkaisujen vahvistamisen näkökulmasta jatkossa tärkeitä.
Kirjoittajat:
Veera Niemi, projektitutkija, Kultvan johtoryhmän jäsen, Turun yliopisto (sosiaalityö)
Elina Sutela, väitöskirjatutkija, Kultvan puheenjohtaja, Turun yliopisto (sosiaalipolitiikka)
Johanna Nurmi, yliopistonlehtori, Kultvan puheenjohtaja 2022-2023, Turun yliopisto (sosiologia)
Elina Laine, yliopisto-opettaja, Kultvan varapuheenjohtaja, Turun yliopisto (sosiaalityö)
Kuvituskuva: Photo by Volodymyr Hryshchenko on Unsplash