Avainsana: ympäristöoikeus

Tiedettä kansalaisille – kansalaisten tiedettä

Anne Kumpula

Kestävä kehitys laaja-alaisena yhteiskunnallisena prosessina edellyttää eri tahojen osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia. Lähtökohta tiivistyy myös kestävän kehityksen tavoitteeseen sisältyvään ajatukseen jokaisen oikeudesta osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen.

Ympäristökeskustelussa teema on ollut keskeinen jo 1960-luvulla virinneestä ympäristöheräämisestä lähtien.  Lainsäädännössä osallistumisoikeudet tunnustettiin laajamittaisesti kuitenkin vasta 2000-luvun taitteessa. Tuolloin myös Suomessa ympäristölaeissa laajennettiin niiden piiriä, joilla on oikeus hankkeen tai suunnitelman valmisteluvaiheessa esittää käsityksensä ja muistutuksensa sekä muutoksenhakuoikeus.  Tunnetuin esimerkki osallistavasta ja eri tahojen vuorovaikutusta korostavasta sääntelystä on kaavoitusta sääntelevä maankäyttö- ja rakennuslaki.

Uudistuneen sääntelyn periaatteellinen muutos ilmenee siten, että vaikutusmahdollisuudet on turvattu myös niille kansalaisille tai kansalaisyhteiskunnan toimijoille – esimerkiksi yhdistyksille, joiden tavoitteena on edistää yleisiä ympäristöetuja, kuten rakennetun ympäristön suojelua, luonnonarvojen säilyttämistä, alueiden virkistyskäyttöä tai kevyen liikenteen väylien lisäämistä. Aiemmin lähtökohtana oli, että osallistuminen on turvattava yksinomaan niille, joilla oli asiassa yksityisiä, esimerkiksi maanomistukseen liittyviä intressejä turvattavanaan.

Continue reading

Lentämisen vapaus ja rajat

Anne Kumpula

Syksyn tärkein uutinen oli hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin (Intergovernmental Panel on Climate Change, IPCC) lokakuun alussa julkaisema Global Warming of 1.5 °C –erikoisraportti päätöksentekijöille. Raportissa kuvataan, millaisia vaikutuksia aiheutuisi, jos maapallon keskilämpötila nousee yli 1,5 asteen teollistumista edeltävään aikaan verrattuna.

Raportin merkitystä heijastelee hyvin se, että kevään eduskuntavaaleista povataan ensimmäisiä ilmastovaaleja. Vakava keskustelu on viriämässä; suuntaviittoja kunnianhimoiselle ilmastopolitiikalle määritellään esimerkiksi kansallisen ilmastopaneelin järjestämässä seminaarissa ensi perjantaina.

Meillä on perusteet odottaa aiempaa rohkeampaa ja tavoitteellisempaa kansallista ilmastopolitiikkaa. Me olemme kuitenkin myös yksilöinä ilmastonmuutoksen toteuttajia. Me tiedämme, että valinnoillamme ja päätöksillämme on merkitystä. Kyse on varsin arkisista valinnoista, jotka koskevat asuntojemme lämmitystä, ruokavaliotamme, lämpimän veden kulutusta tai julkisen liikenteen käyttöä.

Continue reading