Tämänkertaisen tehtävän aiheena oli valita jokin symbolinen kuva ja tehdä siitä kuva-analyysi. Olin sattumalta törmännyt Twitterissä postaukseen, jossa oli esitetty rinnan vanha pihakadun liikennemerkki ja sen uudistunut versio. Kuva muistui mieleeni, minkä vuoksi päätin hyödyntää pihakatu-liikennemerkin vanhaa versiota tässä analyysissä. 

Pihakatu-liikennemerkin ensisijainen tarkoitus on välittää informaatiota. Tämä selittänee myös kuvan yksinkertaisen ja pelkistetyn ulkoasun. Tämän vuoksi myös kuvan hahmojen kehonkielen tulkitseminen on haasteellista. Onkin kenties paikallaan kysyä, onko hahmoilla mitään varsinaista kehonkieltä. Ottaen huomioon kuvan käyttötarkoituksen uskaltaisin väittää, ettei hahmojen kehonkieleen sisälly mitään ns. tulkittavaa. Kuvan tarkoitus on välittää informaatiota tehokkaasti ja yksiselitteisesti, minkä vuoksi tämänkaltainen – käyttötarkoitus huomioon ottaen tarpeeton – symboliikka on kenties täysin tietoisestikin jätetty pois.

Kuvan värit

Kuvassa on väreinä sinistä ja valkoista. Kontekstista riippuen nämä värit voitaisiin tulkita monella eri tavalla – kuten esimerkiksi isänmaallisuuden tai suomalaisuuden kulmasta – mutta tässä asiayhteydessä sininen ja valkoinen väri kertovat enemmän siitä, että viesti, joka kuvan on tarkoitus lähettää, ei anna suoranaista varoitusta tai rajoita mitään. Sininen väri viestii ennemminkin kehotusta noudattaa tiettyä ohjeistusta (ajonopeuden laskemista sopivaksi ko. ympäristöön jne.) Koska länsimaissa sinisen värin koetaan edustavan järkeä ja turvallisuutta, on värin käyttäminen tässä liikennemerkissä siten perusteltua. Valkoisen värin taustalla ei sitä vastoin välttämättä ole sen suurempaa syytä; kyse saattaa olla vain sen hyvästä ja selkeästä erottuvuudesta sinistä taustaa vasten.

Dynaamisuus sekä elementtien valtasuhteet kuvassa

Kuvan elementtien valtasuhteet ovat kiinnostava aihe. Liikennemerkit eivät ehkä ole kaikkein hedelmällisin kohde tällaisessa pohdinnassa, mutta toisaalta tässäkin kuvassa on havaittavissa ainakin jonkinlaista symboliikkaa. Kuvan lapsi on esitetty pienikokoisena suhteessa jalankulkijaan, joka on lasta selkeästi isokokoisempi mies. Miehen hahmo näyttäisi olevan suhteellisen reippaassa askelluksessa ja sen liike suuntautuu eteenpäin – oikealle, mikä länsimaalaisessa ajattelussa mielletään eteenpäin menemiseksi. Pienikokoisempi lapsi taas liikkuu pallon perässä vasemmalle, eli länsimaalaisen ajattelun mukaan taaksepäin. Kuvassa ei siis ole mitään selkeää, vain yhteen suuntaan suuntautuvaa liikettä. Tietynlainen valtasuhde siis kuvassa olevien hahmojen välille rakentuu; mies on selkeästi kulkemassa rivakasti eteenpäin, ja esimerkiksi mahdollisen yhteentörmäyksen sattuessa olisi luonnollisesti vahvempi osapuoli.

Oman tulkintani mukaan nämä seikat eivät kuitenkaan sisällä mitään syvempää merkitystä. En usko, että liikennemerkin suunnittelussa on pyritty tuomaan esille lapsen ja miehen välisiä valtasuhteita, vaikka ne toisaalta implisiittisesti ovatkin kuvassa läsnä. Hahmojen asettelussa kyse saattaa olla ennemminkin symmetriasta, jonka nämä kaksi vastakkaista hahmoa muodostavat.

Kuvan rajaus

Kuva on hyvin pelkistetty esitys (kuvitteellisesta) pihatiemiljööstä. Edellä mainittujen lapsi- ja mieshahmojen lisäksi kuvassa on auto ja talo, jotka oman tulkintani mukaan eivät palvele mitään suurempaa tarkoitusperää. Nähdäkseni niiden tarkoitus on vain ns. paikallistaa liikennemerkki johonkin miljööhön; pihatielle tai pihakadulle, jossa on leikkiviä lapsia ja jalankulkijoita. Auto ja talo siis symboloivat pääasiassa asuinaluetta vahvistaen liikennemerkin kontekstia.

Itsereflektio

Tämän harjoituksen jälkeen

  • Tiedän kuvien tulkitsemisen perusteet.
  • Ymmärrän, että kuviin saattaa kätkeytyä monitasoisia merkityssisältöjä.
  • Voin soveltaa oppimaani työelämässä.
  • huomasin eroja ja yhtäläisyyksiä /tai pohdin yhtäläisyyksiä kuvien tulkitsemisen sekä kirjallisuuden tulkitsemisen välillä.

Lähteet:

STT Viestintäpalvelut: Matka kuvien ytimeen (Viitattu 26.1.2022)

Luentodiat