Tutkijaesittely: Visa Immonen

Työtä esineiden parissa

Olen Muutoksen veistäjät -projektin vastuullinen johtaja ja työskennellyt arkeologian professorina Turun yliopistossa vuoden 2018 alusta lähtien.

Keskiajan esineet ja aineellinen kulttuurit ovat olleet kiinnostuksen kohteitani pro gradu -tutkielmastani lähtien. Vuonna 2001 valmistuneessa opinnäytteessä tarkastelin keskiajan ja uuden ajan alun lusikoita, niin puisia kuin metallisiakin. Sen jälkeen ryhdyin tutkimaan kulta- ja hopeaesineitä sekä kultaseppiä samalta aikakaudelta. Työ valmistui väitöskirjaksi vuonna 2010. Sittemmin olen kirjoittanut muun muassa keskiaikaisista pyhäinjäännöksistä, esineiden ja seksuaalisuuden suhteesta sekä renessanssiajan eteläeurooppalaisesta majolika-keramiikasta.

Esinebiografia

Jalometalliset esineet, pyhäinjäännökset ja monivärinen keramiikka olivat kaikki aikakautensa luksustuotteita tai ainakin tavallista arvokkaampia tavaroita. Muutoksen veistäjät -projektissa minua kiinnostaa tutkimuksen siirtäminen täysin arkiseen ja kaikkialla Pohjolassa olevaan materiaaliin, puuhun. Minua kiinnostaa, missä määrin ylellisyyden tutkimuksessa kehitettyjä ajatuksia ja menetelmiä voi hyödyntää puuesineiden tarkastelussa.

Eräs kaikkia esinetutkimuksiani yhdistävä tutkimusperinne liittyy esinebiografian eli esineen elinkaaren käsitteeseen. Esinebiografia on tapa nähdä yksittäiset esineet tai esineryhmät historiallisina ilmiöinä, joiden kokemia fyysisiä, sosiaalisia ja kulttuurisia muutoksia voidaan analysoida laajoina kehityskaarina. Muutoksen veistäjät -projektissa jatkan tämän tutkimusperinteen käsitteiden ja menetelmien soveltamista puuhun ja puuesineisiin.

Puuta maalla ja kaupungissa

Käsitteellisen tutkimuksen lisäksi vertailen Muutoksen veistäjät -projektissa kahta keskeistä keskiajan lähdeaineistoa, ja pyrin niiden pohjalta luomaan yleiskatsausta arkiseen puunkäyttöön. Ensimmäinen aineistoista on Turun kaupungin maakerroksista arkeologisissa kaivauksissa talletetut puuesineet. Ne ovat pääosin sangen arkisia esineryhmiä, kuten ruokailu- ja säilytysastioita, lusikoita, koukkuja, leluja, pelinappuloita sekä erilaisia tappeja ja tikkuja. Toinen suuri aineistokokonaisuus ovat eri puolilta Suomea soissa ja muissa kosteikoissa säilyneet keskiaikaiset puuesineet. Ne ovat lähinnä suksia ja reenjalaksia.

Kuten jo kahden lähdeaineiston sisältämien esineiden luettelu osoittaa, ne ovat koostumukseltaan varsin erilaisia. Käyttötapojen eron lisäksi haluan selvittää, ovatko esineiden valmistukseen valikoidut puulajit kahdessa eri aineistoryhmässä samankaltaisia vai onko käyttötapojen ohella myös puulajeissa eroja. Tällainen selvitystyö vaatii esineiden puulajien luonnontieteellistä analysointia. Tuloksia täytyy olla lukumääräisesti riittävästi, jotta vertailu on tilastollisesti mielekästä.

Kun kahden aineistoryhmän luokittelu ja puulajien selvitys valmistuu, pääsen vertailemaan kahta tärkeintä arkisten puuesineiden löytöryhmää keskiajalta. Pohdin, mitä niiden väliset erot ja yhtäläisyydet kertovat puunkäytöstä keskiajalla ja mitä tämä paljastaa keskiajan elämästä ja arjesta laajemminkin.