Sam Inkisen luento 3.10.

TaT Sam Inkinen: Kahdeksankymmentäluvun Zeitgeist – Kulttuuriset virtaukset, utooppiset ja dystooppiset energiat sekä ajan henki Orwellin vuodesta 1984 eteenpäin

Sam Inkinen tarjoaa sekä aikalaisäänen että tutkijan katseen 80-luvun suomalaiseen todellisuuteen. Arkistolöytö vuodelta 1993: http://yle.fi/vintti/yle.fi/teema/ohjelmat/juttuarkisto/elava-arkisto-jupit.html

Sam Inkinen (s. 1970) on tohtoriksi väitellyt mediatutkija, kirjailija, kolumnisti ja konsultti. Inkinen tunnetaan visionaarisena ja poleemisena ajattelijana sekä innostavana puhujana, jonka keskeinen pyrkimys on akateemisen teorian kytkeminen elävään elämään ja käytäntöön. Inkinen on toiminut 1990-luvun alusta lähtien tutkijana ja opettajana mm. Vaasan, Lapin, Oulun ja Turun yliopistoissa sekä luennoinut aktiivisesti eri eurooppalaisissa korkeakouluissa. Tutkijana, konsulttina, kuraattorina ja neuvonantajana hänen erityisosaamisensa liittyy mm. seuraaville alueille: media- ja informaatioyhteiskunta elämystalous luovuus ja innovaatiot verkostot, heimot, identiteetit uusi mediateknologia sisältötuotanto elektroninen estetiikka Sam Inkinen on toiminut konsulttina ja asiantuntijana lukuisissa media- ja teknologia-alan kehityshankkeissa perehtyen varsinkin yhteisö- ja identiteettikysymyksiin sekä monikanavaisuuteen ja hybridimedian problematiikkaan.

Tohtori Inkinen on toimittanut yksin ja kollegojensa kanssa lukuisia tieteellisiä teoksia. Näistä mainittavimpia on kansainvälisesti arvostetun Walter de Gruyter -kustantamon julkaisema antologia Mediapolis. Aspects of Texts, Hypertexts and Multimedial Communication (1999) sekä teossarjat Mediatieteen kysymyksiä (Lapin yliopisto 1998–2001) ja The Integrated Media Machine (Edita & Lapin yliopisto 1999–2005). Tulevaisuusaiheista tuotantoa edustaa Henrik Bruunin ja Fredrik Lindbergin kanssa toimitettu antologia Tulevaisuus.nyt. Riskiyhteiskunnan haasteet ja mahdollisuudet (Finn Lectura 2002), joka on ilmestynyt ruotsiksi nimellä Framtiden i nuet. Om konsten att möta det okända (Söderströms 2003). Kasvatuksen ja koulutuksen haasteisiin syvennytään mm. teoksessa Sivistyksen haaste. Kirjoituksia kulttuurista, kasvatuksesta ja teknologiasta (2003). Sam Inkisen laaja väitöskirja Teknokokemus ja Zeitgeist. Digitaalisen mediakulttuurin yhteisöjä, utopioita ja avantgarde-virtauksia (1999) keskittyy uuden mediateknologian, informaatioyhteiskunnan ja digitaalisen kulttuurin ilmiökentän tarkasteluun. Tuoreemmasta kirjallisesta tuotannosta mainitsemisen arvoisia ovat kollegojen kanssa toimitettu uutuusteos Minne matka, luova talous? (2006), Matti Itkosen ja V.A. Heikkisen kanssa toimitettu 640-sivuinen antologia Eletty tapakulttuuri. Arkea, juhlaa ja pyhää etsimässä (2004) sekä Suomen ja Viron kulttuurisuhteeseen keskittyvä Eesti ja uus Euroopa / Viro ja uusi Eurooppa (2006).

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *