Merenkulun verkko-oppia kalastamassa Etelä-Ruotsissa

wmu_malmoOma maa mansikka muu maa mustikka – sopii sanontana paitsi tämän hetken kesätunnelmaan niin myös kuvainnollisesti antiini omalta job-shadow ja benchmarking vierailultani toukokuun lopulta. Vertailu muiden tekemisiin sai taas arvostamaan omaa tekemistä ja osaamista uudella tavalla: oikealla polulla ollaan ja hyvässä liikkeessä.

Neljän päivän vierailulla tutustuin merenkulun korkeakouluopintoihin Köpenhaminassa, Malmössä ja Göteborgissa (Copenhagen Business School CBS, Word Maritime University WMU ja Chalmers University of Technology). Varsinaiset koko päivän vierailuetapit olivat nuo kaksi eteläruotsalaista keskenään perin erilaista yliopistoa. Kohteet olin valikoinut oppilaitosten pitkän ja arvostetun perinteen ja toisaalta aktiivisen kansainvälisen toiminnan perusteella. Tapanamme on ollut Merenkulkualan koulutus ja tutkimuskeskuksella (MKK) aiemminkin vertailla ja tarkastella ko. laitosten toimintaa ja tapoja omien koulutusohjelmiemme suunnittelussa ja arvioinnissa.

Tavoitteeni oli nyt hakea henkilökohtaisesti oppia verkko-opintojen käytäntöihin ja sisällölliseen toteutukseen. Erityisesti kontakti- ja etäopetuksen yhdistämiseen opettajan ja wp_20160524_14_45_18_profasilitaattorin ohjauksellisesta näkökulmasta. Miten opinnoista saisi aidosti dynaamisen ja vuorovaikutuksellisen perinteisen oppimateriaaliarkiston ja palautuskanavan sijaan? Luonnollisesti samalla halusin solmia yhteistyökanavia tuleviin hankkeisiin ja tutustua konkreettisesti opetuksen sisältöihin ja opetusmenetelmiin.

Merenkulun erityishaasteet

Kontaktien solmimisen ja opintokokonaisuuksiin tutustumisen kannalta liikkuvuus oli todella antoisa ja valaiseva kokemus. Verkko-opetuksellisesti olin kuitenkin elätellyt suurempia toiveita osaamiseni karttumisen suhteen.  Ennakkotietojeni perusteella oletin heidän olevan huomattavasti kokeneempia ja aktiivisempia etäopintojen toteuttajia ja osaajia. Syynä varovaiseen etäopintojen hyödyntämiseen on osaltaan merenkulun opetuksen tiukka kansainvälinen sääntely ja ohjaus, eli STCW (The International Convention on Standards of Training, Certification and Watchkeeping for Seafarers). Valtaosa opinnoista on oppilaitoksista riippumatta pakko toteuttaa paikanpäällä; ratkaisevinta on luokkatiloissa ja ohjatuissa harjoitteluissa vietetyt tunnit ei itse osaamisen todentaminen. Ammatillinen osaaminen merenkulussa rakentuu käytännön ohjatusta harjoittelusta, joihin toki voisi soveltaa erilaisia pilvipalveluiden kautta välitettäviä simulaattoreita, mutta perinteet ohjaavat vielä toteuttamaan opetusta ja oppimisen ohjausta tiukasti (esim. alusten ohjausta ja lastitoimintoja) opettajan silmien alla oppilaitoksissa. Kaupallisissa toteutuksissa MOOC ja verkko-opetus on toki koko yliopiston tasolla hyvässä käytössä ja perusopinnoissa verkko-oppimisympäristöjä hyödynnetään pitkälti tiedonjakokanavina.

Verkko-opintojen ohjaus keskiössä wp_20160525_14_54_49_pro

Lopulta kiinnostavinta vierailuissa oli keskustelut verkko-opintojen ohjauksen ja toimivan oppisisällön tärkeydestä. Olennaista ei ole löytää soveltuvia ohjelmistoja ja verkko-oppimisalustoja, vaan panostaa sellaiseen sisältöön, joka toimii parhaiten verkkoympäristössä palautteen ryhdittämänä itseopiskeluna. Etäyhteydet ja verkko-opiskelu sinänsä toimii hyvin tiedonhakemiseen ja – jakamiseen, samalla kun opetus siirtyy parempien oppimistulosten saavuttamiseksi yhä enemmän opettajilta opiskelijoille. Mainion konkreettisen esimerkin sain Chalmersista, jossa ns. ”ticking” –metodia on menestyksekkäästi käytetty mm. astrologian opetuksessa merenkulkijoille. Ajatus ei tekemällä oppimisesta ei tietenkään ole uusi, mutta käytännön hyviä toteutuksia on yhä harvassa.  Samoin opettajien uskallus antaa opetus opiskelijoiden käsiin.

Kysyntää ja kiinnostusta hyvistä käytänteistä on edelleen, joten ajatustenvaihto jatkuu sähköisesti uusien kontaktien kanssa.   Kiitos Erasmus+!

Vierailukohteitteni verkko-osoitteet:
http://www.cbs.dk/en
http://www.wmu.se/
http://www.chalmers.se/
Chalmers-esitys

Kirjoittaja: Johanna Vuorenmaa, Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus