Osallistuimme Erasmus+ -aikuiskoulutushankkeen puitteissa viisi päivää kestävälle “Flipped Classroom in the Lifelong Learning” –kurssille Roomassa toukokuussa 2017. Kurssin järjesti tutkimus- ja koulutuskeskus ERIFO (Ente per la ricerca e formazione). Meitä oli pieni opiskelijaryhmä – kahden Turun yliopiston avoimen yliopiston suunnittelijan lisäksi Turkista neljä peruskoulun opettaja- tai muuhun henkilökuntaan kuuluvaa. Kuvassa näkyy ryhmämme ja kurssimme vetäjä ja yksi opettajista Federica de Paola. Työskentelimme rennossa ilmapiirissä luentoja seuraten ja niiden aiheista pöydän ääressä keskustellen, kerroimme myös omista kokemuksistamme ja teimme pieniä harjoituksia. Otsikossa mainitun käänteisen luokkahuoneen idean esittelyn lisäksi tutustuimme mm. opetuksen järjestämiseen pelin muodossa ja elämänkertatarinoiden hyödyntämiseen oppimisen aktivoinnin ja opinnoista putoamisen ehkäisemisen näkökulmista.

Flipped classroom – käänteinen luokkahuone – on helppo ymmärtää väärin. Kyse ei ole
luokkahuoneen ja verkko-opetuksen yhdistelmästä, siitä on kokemusta jo yli kymmenen
vuoden ajalta. Se on kontakti- ja verkko-opetuksen integroimista ja pedagogisten
toimintatapojen yhdistämistä uudeksi kokonaisuudeksi, käytännössä oppimisen kolmas vaihe: luennolla uuteen aiheeseen perehtyneet ja verkossa tai muualla harjoituksia tehneet oppijat, palaavat yhteen, esimerkiksi workshopissa tai verkkoryhmässä, ja jakavat oppimansa.

Flipped classroom edellyttää opettajalta uusia taitoja: utelias, innovatiivinen ja luova opettaja huomioi resurssit, tarpeet ja tavoitteet. Samalla opintovaatimuskirjojen tehtävä muuttuu: niistä tulee osa jatkuvaa prosessia, jotka integroituvat videoluentoihin ja opettajan verkkotukeen. Metodia esitelleen toisen asteen ammatillisen opetuksen opettajan Alessandro Cristofanellin mukaan opettajan tehtävänä on edistää oppimista (facilitator), osallistaa oppijoita (involve) ja luoda innokas, aktiivinen ilmapiiri oppimiselle (create dynamics). Yksi tärkeä edellytys oppimisen onnistumiselle on Christofanellin mukaan selvittää ennalta oppijoiden erilaiset tarpeet ja heidän sosiaalinen kontekstinsa. Lisäksi oppijoille on tehtävä selväksi, mihin käänteisellä luokkahuonejärjestelyllä, ja yleensäkin uusilla keinoilla, pyritään, ja vielä, mitä oppijan odotetaan tekevän, myös miten ja milloin tekevän. Konkreettisena ohjeena Cristofanelli mainitsi mm. oppimateriaaleina käytettävien videoiden ja ppttiedostojen pituudesta: ne voivat hänen mukaansa olla korkeintaan 10–15 minuuttia ja niissä voidaan selvittää esimerkiksi käsitteitä. Pidemmät videot kannattaa jakaa osiin, jolloin oppija löytää sisällysluettelon avulla etsimänsä asian.

Yksi tapa aktivoida opiskelua on rakentaa opittavan asian ympärille peli (educational game), jossa osallistujilla on erilaiset roolit. LETS ENTERPRISE –mallissa oppimisesta tehdään attraktiivisempaa ja henkilökohtaiset tarpeet huomioivampaa. Oppimiseen tähtäävä peli suunnitellaan ja rakennetaan huolellisesti sen mukaan, mikä tieto tai taito pelillä halutaan saavuttaa. Lähtökohtana on jokin tilanne tai ympäristö missä opiskelijat toimivat (esim. oikeustieteen opiskelijoilla jokin oikeustapaus). Valmisteluvaiheessa määritetään osallistujien roolit (syyttäjä, puolustaja jne.) ja säännöt, joiden mukaan toimitaan, pelin aikataulu, käytettävät materiaalit sekä se, miten oppiminen tapahtuu käytännössä (materiaaleihin perehtyminen, osallistuminen tms.). Pelin aikana opettajan tehtävä on toimia fasilitaattorina: hän innostaa vuorovaikutukseen ja pohdintaan, edistää keskustelua ja ideoiden vaihtoa jne. Kun peli on pelattu, sen onnistumista arvioidaan oppimistavoitteisiin soveltuvalla tavalla. Onnistuessaan tällainen työskentely voi Cristofanellin mukaan lisätä mm. osallistujien opiskelumotivaatiota, vuorovaikutustataitoja ja jopa itsetuntoa. Elämäkerrallisen metodin ((auto)biographical, narrative method) käytön tarkoituksena on oppimisen yhteydessä lisätä oppijan itsetuntemusta ja samalla kiinnostusta myös muiden ”kertomuksiin”. Autobiografinen opetusmetodi voi käyttää työkalunaan digitaalista tarinankerrontaa, jossa kiintoisaa on vaikkapa se, kuinka paljon tarinat muuntuvat kertojan mukaan, vaikka taustat olisivat näennäisen yhtenäiset? Italiassa pudokkaat ovat Suomen tapaan yhteiskunnallinen ongelma, ERIFOn Federica de Paolan mukaan storytelling voi olla yksi keino itsetuntemuksen ja -luottamuksen löytämiseen. Hän käytti termiä ”kompensaatio strategia”, Kun oppijaa autetaan löytämään omat vahvuutensa, suhtautuu hän postiivisemmion oppimiseen ja luokkatovereihinsa.

Elämäkerrallisiin kertomuksiin tutustuminen auttaa myös opettajaa ottamaan paremmin huomioon oppilaidensa eriytyvät tarpeet. Paola viittasi elämäkertametodia käsittelevässä luennossaan italialaiseen kasvatustieteen professoriin Duccio Demetrioon, joka kuvaa metodia kolmivaiheisena prosessina. Ensimmäisessä vaiheessa henkilö kirjaa paperille (tai esittää muilla keinoin, piirustuksin tai valokuvin) oman elämänsä positiivisia tapahtumia, epäonnistumisia, tekemiään virheitä yms. niin rehellisesti kuin mahdollista. Kun henkilö sen jälkeen tarkastelee uudelleen näitä kirjaamiaan menneisyyden tapahtumia, niiden yhteyksiä, syitä ja seurauksia, hänelle voi syntyä uusia tulkintoja. Lopulta omien kokemusten käsittely voi johtaa haluun muuttua – Demetrio puhuu muuttumiseen pyrkivistä ”luovista energioista”, jotka tulevat esiin ihmisessä. ”Opimme kertomuksemme analyysista, opimme oppimalla itsestämme” (de Paolan diatekstin mukaan Demetrio). Vasta tämän jälkeen aloitetaan opetusohjelman mukainen opiskelu.

Kaikki kolme oppimista edistämään tarkoitettua ”työvälinettä” vaikuttavat hyvin käyttökelpoisilta, niitä on tietenkin aina muokattava erilaisiin tilanteisiin ja erilaisille oppijoille sopivaksi. Mitään täysin uutta ja mullistavaa emme kuitenkaan ehkä oppineet, mutta Matille Flipped classaroom avautui koko monianisuudessaan vasta koulutuksessa. On totta, että Turussa avoimen yliopiston opetuksessa käänteisen luokkahuoneen periaatetta on sovellettu jo ainakin 1990-luvulta lähtien ja mallin mukaista opetusta on järjestetty erityisesti yhteistyöoppilaitoksissa, mutta metodin kolmas vaihe jää helposti pois. Ihanteellisesti työskentely rakentuu sen varaan, että opiskelijat perehtyvät ennalta oppimateriaaleihin ja sitten oppilaitoksen ryhmätapaamisissa keskustelevat opintokerran aiheista, tekevät tehtäviä jne. Tuutor toimii tässä tapauksessa ”fasilitaattorina”. Hänen tehtävänään on mm. aktivoida ryhmäläisiä. Esim. TY:n avoimen yliopiston tuutorsivuilla annetaan ohjeita roolipelin rakentamiseksi tai väittelyn järjestämiseksi, sekin eräänlainen roolipeli. Elämäkerrallista näkökulmaa, vaikka ei niin syvälle menevää kuin edellä kerrottu, voi nähdä
”henkilökohtaisen opintosuunnitelman”, HOPSin laatimisessa, yleisesti ottaen oppijoiden
erilaisuuden tunnustamisessa tai esimerkiksi verkko-opintojen alussa tehtävissä itsen
esittelyissä. Uusia välineitä on myös jo vuosia esitelty erilaisissa opetuksen kehittämistä
koskevissa tilaisuuksissa, ja uudistamisen tarve ja toive on ulottunut aina nykyiseen
opetussuunnitelmakeskusteluun.

Opetuksen kehittämisen teeman ohella matkamme antoi mahdollisuuden käyttää aktiivisesti englannin kieltä – opetus tapahtui englanniksi – ja tutustua erilaisiin toimintakulttuureihin, solmia yhteyksiäkin. Kävimme kurssilla tutustumassa erään lukiotasoisen oppilaitoksen opetukseen (Nuovo Liceo Artistico), jossa huomionarvoista oli – taidepainotteisen opetuksen ohella – se, että erilaisiin erityisryhmiin kuuluvat oppilaat opiskelivat samassa luokassa opintoryhmässä ”terveiden” kanssa. Koulussa havaitsi hyvin myös sen, että suomalainen koulutusjärjestelmä arvioidaan Italiassa äärimmäisen korkealle. Kurssin ulkopuolella vierailimme 1987 perustetussa Rooman aikuiskoulutuskeskuksessa nimeltä UPTER (Università Aperta, Università popolare di Roma, http://www.upter.it), jonka löysimme aivan sattumalta: kävelimme sisään ja pyysimme lyhyttä esittelyä. Avointa yliopistoa enemmän UPTER muistutti kesäyliopistoa. Kurssivalikoimassa oli runsaasti kieliä ja taideaineita, eikä
opinnoilla ollut vastaavuutta tai korvaavuutta yliopisto-opintoihin. UPTERilla oli upeat,
väljät toimitilat ullakkoateljeineen aivan historiallisen keskustan kupeessa – vuokran maksoi
Rooman kaupunki!

Kurssiohjelmassa oli varattu kaksi iltapäivää myös kaupunkiin tutustumiselle. Matti käytti noina päivinä nurkumatta hyväkseen Eevan taidehistoria- ja kaupunkituntemusta. Nuo iltapäivät ja tietenkin illat sisälsivätkin ylenpalttisesti elävää historiaa, taidetta, italialaista elämänmenoa ja kulinarismia. Ensikertalaisena Rooman kävijänä Matti jatkoikin reissua vielä viikonlopun yli.

ERIFO
Kuvaraportti opintomatkasta

Kiitos opintomatkasta!
Matti Salakka ja Eeva Hallikainen

Vuosien 2016 ja 2017 aikana yhteensä 18 työntekijää avoimesta yliopisto-opetuksesta, Brahea-keskuksesta ja Merenkulun koulutus- ja tutkimuskeskuksesta on käynyt tutustumassa eurooppalaisiin aikuiskoulutusorganisaatioihin tai osallistunut erilaisiin koulutuksiin Erasmus+ aikuiskoulutuksen liikkuvuuden avulla.

Perjantaina 13.10. klo 14.00 – 15.45 pidettävässä webinaarissa seuraavat 11 liikkujaa kertovat kokemuksistaan, liikkuvuuksien aikana opitusta ja arkeen saaduista ideoista:
• Mia Stening ja Lauri Pohjanen: King’s College London, Lontoo
• Marjaana Saartenoja ja Seppo Piiparinen: Dublin City University, Open Education Unit
• Lotta Nyholm ja Hannele Massinen: Portugalin avoin yliopisto, Lissabon
• Sari Stenvall-Virtanen: Centro de Investigacão Avancada em Gestaão do ISEC
• Eeva Hallikainen ja Matti Salakka: Flipped classroom in the lifelong learning –koulutus Roomassa
• Anne Suominen: Stichting STC-Group, Rotterdam
• Satu Hakanurmi: Open University Netherlands, Heerlen

Webinaarin osoite: https://webmeeting.utu.fi/satuhakanurmi/
Liikkuvuuksien esittelyt löytyvät myös täältä hankkeen blogista.

Kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan tilaisuuteen!

Lisätietoja: Satu Hakanurmi, Turun yliopisto (satu.hakanurmi(at)utu.fi)

Erasmus + matkani suuntautui Oldenburgin yliopistossa (The Carl von Ossietzky University of Oldenburg) sijaitsevaan COAST-keskukseen – Center for Environment and Sustainability. http://www.coast.uni-oldenburg.de/eng/ Isäntänäni toimi koko päivän Dr. Thomas Klenke. Tavoitteenani oli kartoittaa uusia yhteistyökohteita nimenomaan Saksasta, ja yliopistoja joissa on merten aluesuunnitteluun liittyviä hankkeita, tutkimusta ja koulutusta. MKK:lla on meneillään merten aluesuunnitteluun ja merten kestävään siniseen kasvuun liittyviä hankkeita. Oldenburg valikoitui tutustumiskohteeksi erinäisten mutkien kautta; osallistuin edellisenä syksynä Hampurissa sinisen kasvun konferenssiin ja sain siellä tietoa alan toimijoista. Yhdistin matkani Berliinissä pidettyyn round table – kokoukseen merten aluesuunnittelun sosio-ekonomisista näkökulmista.

Itse työskentelen Merenkulkulan koulutus- ja tutkimuskeskuksen (MKK) Porin toimipisteessä Porin yliopistokeskuksessa. Oldenburg sijaitsee Ala-Saksissa, jolla Satakunnan ja Varsinais-Suomen kanssa on yhteistä ainakin laivanrakennus, siellä sijaitsee Meyer Werftin Papenburgin telakka. Alue on ollut hieman syrjäinen Saksan mittakaavassa. Wilhelmshaven on luontainen syväsatama, mutta sisämaayhteydet puuttuvat. Nyttemmin alue on alkanut kehittyä erityisesti energiasektorin, merituulivoiman ansiosta. COAST-keskuksen kohteena onkin tutkia meri- ja rannikkoympäristöä. Kanava yhdistää Oldenburgin kaupungin avulla Pohjanmereen ja Ems- ja Weser-jokiin.

Kuten MKK:lla, COAST-keskuksen toiminnassa on olennaista yhteiskunnallinen vuorovaikutus. On samoja toimintamalleja ja sidosryhmiä, sekä samanlainen koulutuksellinen viitekehys. Merten aluesuunnitteluun liittyen Oldenburgilla on strateginen merten aluesuunnittelun ERASMUS + kumppanuus Liverpoolin, Nantesin, Bredan ja Groningenin yliopistojen kanssa. https://www.sp-msp.uol.de/ Yhteistyötä tehdään muutenkin naapurissa sijaitsevan Hollannin kanssa.

Oli mielenkiintoista kuulla millaista osallistavaa toimintaa Oldenburgissa on kehitetty yhteistyössä näiden yliopistojen kanssa. Esimerkiksi Living Q on uusi pelillinen menetelmä, jota voidaan käyttää työpajoissa hyväksi. Pelissä ideana on sijainnin avulla ilmaista erilaisia kantoja; ihmiset liikkuvat eri paikkoihin, jolloin voidaan suoraan nähdä mitä mieltä tietystä asiasta ollaan.

MKK:n ja COASTin tutkimusprofiilit ovat hieman erilaiset, mutta täydentävät. Turun yliopiston puitteissa yhteistyötä voitaisiin tehdä myös maantieteen ja kauppatieteiden kanssa. Oldenburgin yliopistokampus oli mielenkiintoinen nähdä, ja sain myös tietoa opintojen suorittamisesta siellä. Sain siis monipuolista tietoa sekä yliopisto-opiskelusta, merten aluesuunnitteluun liittyvästä tutkimuksesta että osallistavista menetelmistä. Seuraavana askeleena on tiivistää yhteistyötä.

Riitta Pöntynen

Vierailimme 12.–13.6. Dublin City Universityssa Irlannissa. Idea kohteesta syntyi parin vuoden takaisesta COMMIT-hankkeesta, jolloin professori Maria Slowey oli sen puitteissa vierailulla Turun yliopistossa. Tapasimme hänet tuolloin ja esittelimme suomalaista avoimen yliopiston järjestelmää sekä omaa toimintaamme.

Professori Slowey oli tuolloin kiinnostunut suomalaisesta mallista ja kuvasi puolestaan, miten heidän yliopistossaan avoin opetus oli järjestetty. Tapaamisaika oli lyhyt ja jätti jälkeensä monia kysymyksiä.  Pari vuotta ehti kulua tapaamisestamme, mutta sen pohjalta oli helppo ottaa yhteyttä Maria Sloweyyn ja esittää toive vastavierailusta.

Ensimmäisen kontaktin aikaan alkukeväällä Maria oli viettämässä sapattivuotta Yhdysvalloissa, mutta ystävällisesti hän masinoi DCU:ssa työskentelevän henkilökuntansa suunnittelemaan meille ohjelmaa. Koska lukuvuosi oli vierailumme aikana jo päättynyt ja opiskelijat kesälaitumilla, emme voineet osallistua todellisiin opetus- tai ohjaustilanteisiin. Sen sijaan yliopiston avoimen opetuksen ja opiskelijoiden tuen ja ohjauksen asiantuntijat esittelivät meille toimintamallejaan. Kesäkuussa myös Maria itse oli jo palannut Irlantiin ja ohjelmaamme järjestyi myös tapaaminen hänen kanssaan.

Maanantaina 12.6. saimme tutustua DCU:n avoimen yliopisto-opetuksen järjestelmään http://www.dcu.ie/connected/index.shtml . Yksikön johtaja James Brunton ja kollegansa Eamon Costello kävivät läpi toimintamuotoja. DCU:n avoin opetus (DCU Connected) on valtakunnallista ja pohjautuu verkko-opiskeluun. Yksittäisiä opintojaksoja ei juurikaan ole mahdollista opiskella, vaan tarjonta on opintokokonaisuus (moduli)- ja tutkintolähtöistä (sekä kandidaatin että maisterin tutkintoja). Yliopisto-opiskelu Irlannissa ja siis myös DCU:ssa on maksutonta, mutta käytännössä maksullista, sillä opiskelijoiden on maksettava joka vuosi n. 3000 euron rekisteröitymismaksu.  Opiskelu on maksullista myös DCU:n avoimessa yliopistossa, maksut ovat moduulikohtaisia.

Keskustelussamme vertailimme mallejamme ja totesimme, että vaikka joissakin lähtökohdissa on isoajakin eroja, ovat historian kehityskulut ja nykypäivän haasteet hyvin samalaisia. Esimerkiksi Suomessa 90-luvun alun laman aikoihin valtion panostus aikuiskoulutukseen (myös avoimeen yliopistoon) oli merkittävä, Jamesin ja Eamonin puheissa tuli heijastumia näihin aikoihin eli aikuisten (uudelleen)koulutus nähdään Irlannissa tänä päivänä tärkeänä.

Molemmissa mm. pyritään ”puhtaan” verkko-opetuksen sijaan toteuttamaan yhä enemmän Blended Learning – tyyppistä koulutusta, haasteena on opiskelijoiden aktivoiminen ja sitouttaminen opiskelijayhteisöön. DCU Connectedin ensisijaisena kohderyhmänä on työelämässä olevat tai uudelle uralle suuntaavat. Tutkintotavoitteiset nuoret eivät noussut esille keskustelujemme aikana.

Iltapäivällä meillä oli tapaaminen Annabella Stoverin kanssa. Hän on DCU:n (vapaasti kääntäen) opiskelijoiden tuen ja neuvonnan osaston varajohtaja. DCU:ssa on tutkinto-opiskelijat huomioitu hyvin kokonaisvaltaisesti. Erityisesti ensimmäisen vuoden tuki on korostunutta ja ulottuu opiskelijaelämän kaikille osa-alueille lähtien terveellisestä ruokailusta ja uskonnon harjoittamisesta urasuunnitteluun ja opiskelutaitoihin. Saimme mukaamme laajan esitepaketin, joka voisi toimia inspiraation lähteenä omillekin tutkinto-opiskelijoillemme suunnatuille palveluille. Avoimen yliopiston opiskelijoita useimmat näistä DCU:n palveluista eivät koske, tai ne ovat hankalasti saavutettavissa.  Annabella kokikin sen puutteena ja kertoi, että asia on heillä mietinnän ja kehittämistyön kohteena. Meidän vinkkimme hänelle olivat laihanlaiset, mutta koimme, että avoimen yliopiston tehtävänä ei ole antaa opiskelijoille esimerkiksi terveydenhoitoon liittyvää neuvontaa. Aikuisopiskelijoita varten kokonaisuutta täytyisi muokata heidän tarpeidensa mukaiseksi.

Tiistaina 13.6. tapasimmekin sitten itse professori Maria Sloweyn . Hän toimii Herc yksikön johtajana (Higher Education Reserch Center). Tapaamisellamme ei ollut sen tarkempaa agendaa, mutta kävimme vapaasti keskustellen läpi korkeakoulututkimuksen kiinnostavia ja ajankohtaisia trendejä ja pohdimme ikääntyvän väestön/aikuiskoulutuksen yhä lisääntyvää merkitystä muuttuvassa maailmassa. Maria pohti mm. Brexitin vaikutuksia Irlannin yliopistoille. Näkymät näyttävät positiivisilta niin vaihto-, kv-tutkinto-opiskelijoiden kuin EU-hankkeidenkin näkökulmasta. Irlantihan on jatkossa ainoa englanninkielinen EU-maa.

Viimeisenä ohjelmassamme oli tapaaminen Yvonne McLaughlinin kanssa . Hän toimii paikallisen Rekryn johtajana. Jos opiskelijoiden hyvinvoinnista huolehtiminen oli järjestetty hyvin, niin melkoisen vaikutuksen tekivät myös rekrytointipalvelut.  Henkilökohtaiset tapaamiset, yksilölliset suunnitelmat ja niiden seuranta kirjattiin tarkasti tietojärjestelmään. Irlannin (ja erityisesti Dublinin alueen) hyvät talousnäkymät ja isojen amerikkalaisten yritysten rantautuminen Irlantiin tuo harjoittelu- ja työpaikkoja yliopisto-opiskelijoille. Tämä tietysti helpottaa Rekrynkin työtä ja tietynlainen positiivisuus ja usko tulevaisuuteen näkyi niin Rekryn kuin muidenkin työotteessa.

Koko vierailumme ajan, erityisesti tiistaina, meitä luotsasi Marian läheinen kollega Reserch Manager Tanya Zubrzycki. Hän esitteli meille kampusta, opasti meidät tapaamiemme henkilöiden pakeille ja kertoi paljon mielenkiintoisia asioita DCU:sta, Dublinista ja Irlannista. Tanyan omassa työssä tai hankkeessa edistetään työelämässä olevien ikääntyvien ihmisten osaamista ja jaksamista.

Marjaana Saartenoja ja Seppo Piiparinen

Sanotaan, että matkailu avartaa ja avaa silmiä, ja niin kävi jälleen kerran. Tuntuu, että liian usein väheksymme ja aliarvioimme omaa osaamistamme, erilaisten käytettävissä olevien sovellusten hyödyntämistä ja yhteistyöverkostojemme laajuutta ja toimivuutta.

AVOMERI-liikkuvuuteni suuntautui heinäkuun alussa Hollantiin Rotterdamiin STC-Groupiin, joka on merenkulkualan ja logistiikan kansainvälisestikin toimiva oppilaitos. Vierailuni aikana tutustuin heidän eri koulutuslinjoihin, opetustiloihin, simulaattoreihin, sähköisten oppimisen ja vuorovaikutuksen työkalujen hyödyntämiseen, opetusmetodeihin ja kansallisen päätöksenteon yllättäviinkin vaikutuksiin opetuksen kysyntään ja tarjontaan. Erityisen vaikutuksen teki heidän käytössään olevat lukuisat simulaattorit ja niistä erityisesti kokonaisuus, jolla voi harjoitella koko logistiikkaketjun eri osapuolten toimintaa tuotteen lähettämisestä sen vastaanottoon ja mitä kaikkea siihen voi sisältyä sekä kuinka omat ja muiden ratkaisut ja päätökset vaikuttavat kokonaisuuteen. Tavallaan simulaattori oli oppimispeli ja ymmärrettävästi se on erittäin pidetty ja havainnollistava. Olen itse aikoinani pelannut varustamopeliä ja tämä oli siitä huomattavasti pidemmälle viety versio. STC-Groupilla on myös erittäin laajaa osaamisen vientiä ja erilaisten ratkaisujen edistämistä lukuisiin Euroopan ulkopuolisiin maihin. On hienoa, kuinka he ovat voineet tehdä osaamisensa näkyväksi ja tuotteistaa sen. Näiltä osin meillä on vielä paljon oppimista ja kirittävää, mutta se yllätti kuinka vähän heillä on käytössä erilaiset oppimisalustat ja kuinka rajallista niiden hyödyntäminen on. Oletukseni oli, että meillä olisi heiltä tässä opittavaa, mutta ei ainakaan käytön ja hyödyntämisen laajuudessa. Heillä oppimisalustoja käytetään lähinnä teoreettisen tiedon välittämiseen ja sen itseopiskeluun. Muu oppimiseen ja harjoituksiin liittyvä on edelleen hyvin perinteistä luokassa ja erilaisissa opetustiloissa tapahtuvaa. Osaltaan tämä perustuu siihen, että lähiopetus on todettu vaikuttavuudeltaan ja tuloksiltaan paremmin tavoitteita palvelevaksi. Myös se yllätti kuinka vähän he tekevät vuorovaikutteista yhteistyötä merenkulku- ja logistiikkaverkoston muiden toimijoiden ja viranomaisten kanssa. Varovaisesti olisin sitä mieltä, että sillä saralla heillä on vielä paljon hyödyntämätöntä potentiaalia.

Matkapäiville sain soviteltua vierailut myös Saksaan Hampuriin Kühne Logistics Universityyn ja Belgiaan Antwepreniin Antwerp Maritime Academyyn. Keski-Euroopassa kaikki on niin lähellä. Myös näiden tapaamisten aikana välittyi samanlaisia kokemuksia kuin STC-Groupissakin. Heilläkään sähköiset opetuksen välineet ja sovellukset eivät ole kovin laajassa käytössä ja yhteistyö merenkulku- ja logistiikkasektorin muiden toimijoiden kanssa on melko rajallista. Verkko-opetuksen mahdollisuuksia käytetään lähinnä luentomateriaalien jakoon ja satunnaisesti etäluennon pitämiseen, jos luennoitsija on estynyt saapumasta koulutuspaikalle. Kühne Logistics University on vielä melko uusi yksityinen oppilaitos ja heillä on lisääntyvissä määrin yhteistyötä eri yritysten kanssa. Selkeimmin tämä näkyy opintoihin sisältyvässä työharjoittelussa ja osana opintoja on myös pakollinen ulkomailla toteutettava opiskelujakso.

Kokonaisuudessaan AVOMERI-liikkuvuus oli hyvin opettavainen ja ajattelua avartava. Samalla tuli eri organisaatioiden tavat ja toimintakulttuuritkin tutummiksi. Oli myös hienoa tutustua lähemmin tapaamieni henkilöiden kanssa. Tästä on hyvä jatkaa tiiviimmän yhteistyön merkeissä ja varmemmilla mielin.

STC-Group
Kühne Logistics University
Antwerp Maritime Academy

Antwerp  Maritime Academy:n materiaalit
STC-Group

Anne E. Suominen