Artikkelissaan ”Environmental Displacement in European Asylum Law” (julkaistu European Journal of Migration and Law -lehdessä) vuodelta 2009 silloinen Norway Refugee Council:in oikeudellinen asiantuntija Vikram Kolmannskog sekä silloinen The Brussels Office:n vanhempi konsultti Finn Myrstad valottavat Euroopan unionin turvapaikkalainsäädännön soveltuvuutta ilmastonmuutoksesta aiheutuneeseen muuttoliikkeeseen. Uusimmassa, keväällä 2023 julkaistussa raportissaan kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC toteaa, että ennustetut ilmastonmuutoksen pitkän aikavälin vaikutukset saattavat olla jopa moninkertaisia tällä hetkellä havaittaviin. Tulevina vuosikymmeninä myös ilmasto- ja ympäristösyihin perustuvaa muuttoliikettä on oletettavasti siis odotettavissa entistä enemmän, ja ilmastosiirtolaisten oikeudellinen asema ajankohtaistunee entisestään.
Ilmastonmuutoksesta aiheutuvana rajat ylittävänä muuttoliikkeenä pidetään yleisesti valtioiden rajojen ylittävää ihmisten siirtymää, joka johtuu pitkälti ympäristön heikkenemisestä tai ympäristökatastrofeista. Ympäristöllisiä taustatekijöitä ei kuitenkaan sellaisenaan ole sisällytetty kansainväliseen, vuoden 1951 pakolaisten oikeusasemaa koskevaan yleissopimukseen – vaikka ne teoriassa voivatkin osaltaan liittyä johonkin yleissopimuksen ensimmäisen artiklan tunnistamaan vainon syyhyn – eikä ympäristötuhon vuoksi kotimaastaan lähtenyt siten voi vastaanottaa kansainvälistä suojelua pakolaisen asemassa. Oikeusoppineet ovat myös argumentoineet keskustelunavausten yleissopimuksen laajentamisesta sisältämään ilmastomuuttoliikkeen johtavan mahdollisesti pakolaisten kansainvälisen suojelun yleiseen heikkenemiseen, mikäli yleissopimus otettaisiin kokonaisuudessaan uudelleenkäsiteltäväksi.
Vaikka kansainvälisestä pakolaisoikeudesta ei löydykään oikeudellista perustetta ilmastonmuutoksesta aiheutuvan muuttoliikkeen mukana rajat ylittävien henkilöiden oikeudelliseen suojeluun, eikä näin ollen esimerkiksi ”ilmastopakolaista” voida pitää juridisesti pätevänä terminä, kuuluu kyseinen ihmisryhmä usein alueellisen sääntelyn alaan. Näin on myös Euroopan unionin kohdalla: vuonna 2001 annettiin direktiivi tilapäisestä suojelusta (2001/55/EY) ja vuonna 2004 kansainvälisen suojelun vaatimuksia koskeva niin kutsuttu määritelmädirektiivi (2004/83/EY), jotka ovat molemmat tietyin edellytyksin sovellettavissa ilmastosiirtolaisiin.
Tilapäisen suojelun direktiivi koskee tilanteita, joissa siirtymään joutuneiden henkilöiden maahantulo on joukottaista. Direktiivin toisen artiklan ensimmäisen momentin c-kohdan mukaan sen soveltamisalaan kuuluvat kolmannen maiden kansalaiset tai kansalaisuudettomat henkilöt, jotka eivät voi palata kotimaihinsa ”turvallisesti ja pysyvästi maassa vallitsevan tilanteen vuoksi”. Lisäksi painotetaan kohderyhmään kuuluvan erityisesti sellaiset henkilöt, jotka ovat ”suuressa vaarassa joutua tai ovat joutuneet järjestelmällisten tai laajojen ihmisoikeusloukkauksien uhreiksi”. Erityisesti luonnonkatastrofien yhteydessä paikallisten asukkaiden ihmisoikeudet ovat usein uhattuna sekä itse tapahtumien että ihmisoikeuksien turvaamisen kannalta riittämättömän humanitaarisen avun seurauksena. Tällöin tilanteissa, joissa valtion sisäinen siirtolaisuus ei ole varteenotettava vaihtoehto esimerkiksi ympäristön tuhon laajuuden vuoksi, tällaisista olosuhteista lähteneet ilmastosiirtolaiset kuuluvat myös direktiivin soveltamisalaan.
Määritelmädirektiivin mukaista toissijaista suojelun antamista sen sijaan voidaan arvioida myös muissa kuin joukottaisen maahantulon tilanteissa. Direktiivin toisen artiklan ensimmäisen momentin e-kohdan mukaan toissijaista suojelua voidaan antaa sellaiselle kolmannen maan kansalaiselle tai kansalaisuudettomalle henkilölle, jolle ei voida myöntää pakolaisasemaa, mutta jonka kohdalla on ”merkittäviä perusteita uskoa”, että alkuperämaahan tai entiseen pysyvään asuinmaahan palauttaminen asettaisi hänet todelliseen vaaraan kärsiä direktiivin 15 artiklassa määriteltyä vakavaa haittaa. Vakavalla haitalla voidaan tarkoittaa muun muassa epäinhimillistä tai halventavaa kohtelua, jollaiseksi voinee määritellä esimerkiksi valtion haluttomuuden tai kyvyttömyyden puuttua ympäristösyistä aiheutuneeseen, kansalaisten merkittävään elämänlaadun heikkenemiseen, jota ei kuitenkaan voida pitää yleissopimuksen pakolaisten oikeusasemasta mukaisena vainona. Viidennen artiklan mukaan ”todellinen vaara joutua kärsimään vakavaa haittaa” voi johtua myös alkuperämaasta lähdön jälkeen tapahtuneeseen, mikä osaltaan antaa joustoa direktiivin soveltamisalaan.
Pakolaisasemaan kuuluu olennaisesti sen oletusarvoinen lopullisuus, elleivät henkilön alkuperämaan olosuhteet muutu radikaalisti. Ilmastosiirtolaisten, kuten muidenkin, joille ei voida myöntää pakolaisasemaa mutta jotka ovat oikeutettuja alemman tasoiseen kansainväliseen suojeluun, kohdalla sen sijaan mahdollista pidempiaikaista tai jopa pysyvää suojelun tarvetta ei ole huomioitu. Määräajoista on säädetty tarkemmin kansallisella tasolla, ja esimerkiksi ulkomaalaislain (301/2004) 109 §:n mukaan Suomessa tilapäisen suojelun kesto on yhteensä enintään kolme vuotta, kun taas Maahanmuuttoviraston mukaan toissijaista suojelua voidaan myöntää henkilölle neljäksi vuodeksi kerrallaan.
Kaikkiin siirtolaisiin siirtolaisuuden syystä riippumatta sovelletaan kuitenkin määritelmädirektiivin 21 artiklassakin mainittua palautuskieltoa eli non-refoulement-periaatetta. Palautuskiellon periaatteen mukaan henkilöä ei saa palauttaa alueelle, jossa hän todennäköisesti joutuisi epäinhimillisen tai ihmisarvoa loukkaavan kohtelun uhriksi. Palautuskiellon turvin maahan jääneelle tulevaisuudennäkymät ovat kuitenkin epävarmat, sillä alkuperämaan olosuhteiden kehitystä ja palautuskiellon soveltamisaikaa voi olla vaikeaa ennustaa, eikä siirtolainen tällöin kuulu myöskään erinäisten, esimerkiksi toissijaista suojelua vastaanottaville kuuluvien, oikeuksien piiriin.
— Ilmastoryhmä 2
Lähteet:
Kirjallisuus
Kolmannskog, Vikram – Myrstad Finn, Environmental Displacement in European Asylum Law. European Journal of Migration and Law 11 (4) 2009, s. 313-326.
Virallislähteet
Pakolaisten oikeusasemaa koskeva yleissopimus 77/1968
Neuvoston direktiivi 2001/55/EY. Vähimmäisvaatimuksista tilapäisen suojelun antamiseksi siirtymään joutuneiden henkilöiden joukottaisen maahantulon tilanteissa, ja toimenpiteistä näiden henkilöiden vastaanottamisen ja vastaanottamisesta jäsenvaltioille aiheutuvien rasitusten tasapuolisen jakautumisen edistämiseksi
Neuvoston direktiivi 2004/83/EY. Kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelyä pakolaisiksi tai muuta kansainvälistä suojelua tarvitseviksi henkilöiksi koskevista vähimmäisvaatimuksista sekä myönnetyn suojelun sisällöstä.
Ulkomaalaislaki 301/2004
Internetlähteet
AR6 Synthesis Report: Climate Change 2023, Synthesis Report of The IPCC Sixth Assessment Report (AR6), luettu 4.4.2023