Vihreä kapitalismi, jota kutsutaan myös luonnonkapitalismiksi tai ekokapitalismiksi, on ympäristöajattelun muoto, jossa korostetaan ekosysteemien ja biologisen monimuotoisuuden taloudellista arvoa ja pyritään vähentämään ihmisten aiheuttamia ympäristövaikutuksia varmistamalla, että ympäristöpalvelujen merkitys näkyy markkinoiden toiminnassa. Sen lähtökohtana on tunnistaa, että ekosysteemit tuottavat monenlaisia palveluja, joista yhteiskunnat ovat riippuvaisia. Nämä sisältävät hankintapalvelut kuten veden ja energian saannin, sääntelypalvelut kuten hiilen sitomisen sekä kulttuuripalvelut kuten ulkoilun. Vihreä kapitalismi laajentaa taloudellisen pääoman käsitettä sisällyttämällä siihen myös luonnonpääoman. Luonnonpääomalla tarkoitetaan ekosysteemien varastoa, joka tuottaa uusiutuvaa hyödykkeiden ja palveluiden virtaa, jotka tukevat taloutta ja hyödyttävät yrityksiä ja yhteiskuntaa (The United Nations Natural Capital Declaration 2012). Vihreässä kapitalismissa saastuminen, biodiversiteetin väheneminen ja luonnonvarojen kestämätön käyttö nähdään markkinoiden epäonnistumisena. Ympäristön heikkenemisen nähdään johtuvan siitä, että kapitalistiset järjestelmät eivät kykene ottamaan huomioon ympäristöpalveluiden taloudellista arvoa. Vihreän kapitalismin näkökulmasta ratkaisu on siis huomioida luonnon arvo markkinoiden toiminnassa kannustaakseen tuottajia käyttämään luonnonvaroja entistä tehokkaammin ja innovatiivisemmin.
Vihreästä kapitalismista on kirjoitettu paljon ja osa artikkeleista kallistuu selvästi vihreää kapitalismia tukevalle puolelle, kun taas osa kritisoi sitä korostamalla kapitalistisen yhteiskunnan epäkohtia. Ivan R. Scalesin artikkeli ”Green capitalism” toi selkeästi esille vihreän kapitalismin ytimen ja merkityksen, sen historian, nousevat vihreän kapitalismin muodot sekä kuitenkin myös kritiikin kyseistä ympäristöajattelua kohtaan. Tohtori Ivan Scales on maantieteen apulaisprofessori St Catharine’s Collegessa Cambridgen yliopistossa. Hän on erikoistunut ympäristö- ja kehityskysymyksiin, ja korostaa tutkimuksissaan poliittisten, kulttuuristen ja taloudellisten tekijöiden roolia luonnonvarojen käytössä. Scalesin artikkeli vihreästä kapitalismista herätti kiinnostukseni omaa tulevaa seminaarityötäni ajatellen, sillä artikkelissa käsitellään yritysten välistä kilpailua vihreän kapitalismin negatiivisena kritiikkinä. Seminaarityössäni olisi tarkoituksena tutkia kilpailuoikeuden ja kestävän kehityksen välistä dynamiikkaa tarkemmin. Vihreä kapitalismi ei myöskään ollut itselleni entuudestaan tuttu, mutta aiheeseen tarkemmin perehtyessäni, uskon sen sopivan hyvin osaksi seminaarityöni laajempaa kontekstia. Tässä blogitekstissä selvitän tiivistetysti vihreän kapitalismin piirteitä Scalesin artikkelin johdattelemana.
Vihreää kapitalismia pidetään suhteellisen tuoreena ympäristöajattelun muotona, vaikka se perustuu pitkään länsimaisen ympäristöajattelun historiaan. Luonnonvarojen järkevä käyttö korostui ja se syrjäytti muun muassa John Muirin (1838-1914) ja Henry Thoreaun (1817-1862) kaltaisten luonnonsuojelijoiden edistämät luontoa säilyttävät näkemykset. Kestävän kehityksen käsitteen ilmaantuessa 1980-luvulla vihreän kapitalismin taustalla olevat käsitykset ovat nousseet jalustalle ja tämä on merkinnyt siirtymistä pois 1960- ja 1970 -lukujen ”kasvun rajat” ja ”nollakasvu” -ympäristöliikkeistä. Vihreän kapitalismin ytimessä on käsitys siitä, että luonto tarjoaa yhteiskunnalle käytettäväksi taloudellisia etuja ja ekosysteemin vahingoittumisesta aiheutuu taloudellisia kustannuksia. Näitä kustannuksia ei kuitenkaan oteta markkinoiden vaihtotilanteessa huomioon eli hyödykkeiden ja palveluiden hinta ei heijasta niiden ympäristövaikutuksia. Ympäristötaloustieteilijät ovat kuvanneet näitä negatiivisiksi ulkoisvaikutuksiksi. Ulkoisvaikutuksella tarkoitetaan sellaista taloudellista toimintaa, jonka hyödyt ja kustannukset vaikuttavat johonkin, joka ei ole itse sitä valinnut. Scales esittelee artikkelissaan kahden ympäristötaloustieteilijän, Arthur Pigoun (1877-1959) ja Ronald Coasen (1910-2013), ratkaisuja negatiivisten ulkoisvaikutusten ongelmaan. Arthur Pigoun ratkaisuehdotukset tunnetaan nimillä ”Pigou-vero” ja ”Pigou-tuki”. Pigou-verolla saastuttavia toimintoja verotetaan, jotta saastuttamisen kustannukset voidaan sisällyttää hyödykkeen tai palvelun hintaan. Tämän avulla saastuttamisesta tehdään kallista toimintaa ja yritysten on pakko vähentää ympäristöhaittoja kustannusten vähentämiseksi ja pysyäkseen kilpailukykyisinä. Pigou-tuki taas pyrkii vahvistamaan positiivisia ulkoisvaikutuksia niin, että niillä tuetaan investointeja vihreään teknologiaan, jotka eivät välttämättä muuten toteutuisi korkeiden käynnistyskustannusten vuoksi. Tästä esimerkkinä tuet aurinkopaneelien hankintaan. Ronald Coasen mielestä markkinapohjaiset ratkaisut ovat tehokkaampia tapoja vähentää negatiivisia ulkoisvaikutuksia kuin sääntely tai verotus. Hänen mielestään luonnonvarojen selkeät omistusoikeudet ja riittävän alhaiset transaktiokustannukset mahdollistavat negatiivisten ulkoisvaikutuksien käsittelyn niiden aiheuttajien ja niistä kärsivien välisillä neuvotteluilla. Coasen teoria on vaikuttanut esimerkiksi päästölupiin ja päästökauppaan.
Scales korostaa artikkelissaan kolme erilaista nousevaa vihreän kapitalismin muotoa. Ensimmäisenä hän tuo esille ekosysteemipalveluista maksamisen (Payments for Ecosystem Services, PES), joilla tarkoitetaan vapaaehtoisia transaktioita, joissa ostetaan ekosysteemipalvelu palveluntarjoajalta, joka saa maksun vain, jos kyseisen ekosysteemipalvelun tarjonta on turvattu. Näin luonnonpääoma saadaan kiinnitettyä liiketoimintaan ja ne, jotka hyötyvät ekosysteemipalveluista maksavat niille, jotka näitä ylläpitävät. Toisena vihreän kapitalismin nousevana muotona Scales tuo ilmi vihreän teollisen vallankumouksen. Kun päästöillä on kustannukset ja luonnonpääomalla on taloudellinen arvo, kapitalismin logiikan odotetaan edistävän innovaatiota ja tehokkuutta kustannusten vähentämiseksi ja tulojen maksimoimiseksi. Viimeisenä nousevana vihreän kapitalismin muotona Scales korostaa vihreää kulutusta ja ympäristömerkintöjä. Vihreän kapitalismin ympäristöajattelussa on myös tärkeää kyetä muuttamaan kuluttajien käyttäytymistä. Vihreällä kulutuksella korostetaan kuluttajien kykyä edistää kestävämpiä resurssien käyttöä. Tämän katsotaan perustuvan siihen, että kuluttajien valinnat perustuvat usein myös hyödykkeiden ja palveluiden eettisiin ominaisuuksiin. Näiden hyödykkeiden ja palveluiden ympäristöystävällisyydestä voidaan antaa kuluttajille tietoa ympäristömerkintöjen avulla.
Artikkelin lopuksi Scales on avannut enemmän vihreään kapitalismiin kohdistuvaa kritiikkiä. Toimivat markkinat ja voiton tavoittelun katsotaan vihreän kapitalismin mukaan edistävän kestävämpää luonnonresurssien käyttöä. Vahvimmat vihreän kapitalismin kritiikit nousevat marxilaisesta näkökulmasta, jonka mukaan ympäristövaikutusten vähentäminen edellyttää radikaaleja taloudellisia ja kulttuurisia muutoksia, jotka eivät ylipäänsä ole mahdollisia kapitalistisessa yhteiskunnassa. Marxilaisuus on Karl Marxin ja Friedrich Engelsin filosofiseen näkemykseen pohjautuva sosialistinen oppijärjestelmä ja siihen perustuva yhteiskunnallinen aatesuuntaus. Marxilaisuuden mukaan kapitalistisessa järjestelmässä ympäristön pilaantumisen taustalla ovat kapitalismin kilpailulogiikka ja yhteiskunnan tuotanto- ja kulutuskapasiteetin hellittämätön kasvu yhdistettynä kapitalismin sosiaalisiin suhteisiin, jotka perustuvat varallisuuden, omaisuuden ja vallan epätasaiseen jakautumiseen. Näin kapitalismi mahdollistaa sen, että varakkaan eliitin omistukseen ja voittoa tavoittelevaan hyväksikäyttöön jäävät resurssit, joista kaikki ovat riippuvaisia. Tämän katsotaan aiheuttavan kuilun, jossa ihmiset ovat todellisuudessa yhä enemmän erillään niistä ekosysteemeistä, jotka tukevat heitä. Toisena vihreän kapitalismin kritiikkinä Scales avaa Allan Schnaibergin kehittämää käsitettä ”tuotannon juoksumatto”. Tämän mukaan kapitalismin kilpailulogiikka tarkoittaa, että yksilöiden ja yritysten on koko ajan investoitava ja kasvettava lisää tai ne ovat vaarassa jäädä kilpailijoista jälkeen. Juoksumattoteoria vihreän kapitalismin kritisoijana väittää, että kilpailu merkitsee vain sitä, että saadut voitot käytetään aina uudelleen tuotannon kasvattamiseen. Kun tuotetaan enemmän, on tällä merkittäviä ympäristövaikutuksia, sillä luonnonvaroja on käytettävä yhä enemmän ja samalla ympäristöhaitat lisääntyvät. Samalla tuotannon juoksumatto korostaa myös kulutuksen juoksumattoa, koska yritysten välinen kilpailu lisää pyrkimystä myydä kuluttajille lisää hyödykkeitä ja palveluja, joka taas luo massakulutusyhteiskuntia. Kolmantena kritiikkinä vihreän kapitalismin katsotaan aiheuttavan ”vihreän valtauksen”. Luonnonpääoman kaupallistaminen ja ympäristöpalveluista kehitetyt maksut katsotaan johtavan ”vihreisiin valtauksiin”, joissa tarkoituksena on hankkia maata hyötyäkseen ympäristöpalveluista maksettavien maksujen tulovirroista. Viimeisenä kritiikkinä vihreälle kapitalismille Scales nostaa esiin hyödykkeiden fetisoinnin ja vihreän kulutuksen sekä ympäristömerkinnän, joita avattiinkin jo tarkemmin vihreän kapitalismin eri muotojen esittelyssä. Vihreän kapitalismin kritisoijan arvostelevat kuluttajiin kohdistettua painotusta, sillä vihreän kulutuksen toimiminen massakulutusyhteiskunnissa, joissa korostuu näkyvän kulutuksen ihannointi ei voi onnistua ja on todellisuudessa esteenä kulutuksen merkitykselliselle muutokselle. Samoin ympäristömerkintöjen osalta kriitikot väittävät, että pelkistämällä sosioekonomiset ongelmat yksinkertaisiksi merkinnöiksi vain lisää hyödykkeiden fetisointia, koska kuluttajille myydään idea siitä, että he pelastavat ympäristön kulutusvalinnoillaan.
Vihreä kapitalismi tuo mielenkiintoisen näkökulman taloudellisen toiminnan ja ympäristönsuojelun yhteensovittamiseen. Vihreä kapitalismi on herättänyt selvästi vilkasta keskustelua sekä sen puolesta että sitä vastaan, ja kysymykseksi jääkin onko vihreän kapitalismin ympäristöajattelu riittävä ratkaisu vai tarvitaanko yhteiskunnan taloudellisesta näkökulmasta kuitenkin jotain syvällisempää muutosta. Kokonaisuudessaan keskustelu vihreästä kapitalismista kuvastaa laajempaa pohdintaa siitä, miten yhteiskunnan taloudelliset järjestelmät voivat sopeutua ja vastata ympäristöhaasteisiin.
Lähteet
Scales, Ivan, R. Green capitalism, 2017.
Taloustiimi I