Eerika Johander ja Tiina Turunen
INVEST blog 2/2021
Kasvava huoli koulukiusaamisen haitallisista vaikutuksista on monissa maissa johtanut siihen, että kouluilta edellytetään suunnitelmaa ja toimenpiteitä kiusaamisen ennaltaehkäisemiseksi ja siihen puuttumiseksi. Samaan aikaan on kehitetty kiusaamisen vastaisia toimenpideohjelmia ja tutkittu niiden tehokkuutta (Gaffney et al., 2019).
Tutkimuksissa on yleensä keskitytty arvioimaan kokonaisten ohjelmien tehokkuutta, kun taas tietoa niiden sisältämien yksittäisten toimenpiteiden, kuten kiusaamiseen puuttumisen tehokkuudesta on kertynyt vasta vähän. Kiusaamiseen puuttumisella tarkoitamme sitä, miten opettajat toimivat, kun kiusaamistapaus tulee koulussa ilmi ja asiasta keskustellaan kiusaamiseen osallistuneen oppilaan kanssa tilanteen ratkaisemiseksi. On tärkeää tutkia eri mallien tehokkuutta, mutta sen lisäksi tarvitaan tietoa siitä, missä määrin kouluissa käytetään toimenpideohjelmissa suositeltuja, näyttöön perustuvia kiusaamiseen puuttumisen malleja. Näyttöön perustuvatkaan toimet eivät auta, mikäli niitä ei toteuteta käytännön työssä.
Näyttöön perustuvatkaan toimet eivät auta, mikäli niitä ei toteuteta käytännön työssä.
Selvitimme, missä määrin vuosina 2009–2015 kiusaamisen vastaisen KiVa Koulu -toimenpideohjelman käyttäjiksi Suomessa rekisteröityneet koulut käyttivät kiusaamiseen puuttuessaan ohjelman suosittelemia, näyttöön perustuvia kiusaamiseen puuttumisen malleja ja miten eri mallien käyttö vaihteli ajan myötä.
Ohjelmassa suositellut näyttöön perustuvat mallit ovat nk. Ojentamismalli ja Yhteisen huolen malli. Ojentamismallissa kiusaaminen pyritään lopettamaan kertomalla siihen syyllistyneelle oppilaalle selkeästi ja suorasanaisesti, että tapahtunut kiusaamisen on opettajien tiedossa, sitä ei hyväksytä ja sen tulee loppua välittömästi. Yhteisen huolen mallissa oppilasta ei syytetä tapahtuneesta kiusaamisesta, vaan tavoitteena on saada kiusaaminen loppumaan herättämällä kiusaavassa oppilaassa empatiaa kiusaamaansa oppilasta kohtaan.
Useissa kouluissa käytettiin näistä jompaakumpaa tai malleja vaihdeltiin tapauskohtaisesti (”Tapauskohtainen malli”). Näyttöön perustuvien mallien lisäksi joissain kouluissa opettajat kertoivat käyttäneensä ”Koulun omaa mallia” tai he eivät osanneet kertoa, minkälaista mallia olivat käyttäneet (”Työtapa epäselvä”). Tutkimuksen toisena tavoitteena olikin selvittää, kuinka tehokkaasti kiusaaminen saatiin eri malleilla loppumaan.
KiVa Koulu -ohjelmassa suositellaan seurantatapaamisen järjestämistä aina sen jälkeen, kun kiusaamiseen on puututtu. Tutkimme myös, minkälainen vaikutus tämän suosituksen seuraamisella oli kiusaamisen loppumiseen.
74 % mukaan kiusaaminen vähentyi tai loppui kokonaan sen jälkeen, kun opettajat olivat puuttuneet siihen.
Tutkimusaineisto koostui 1221 peruskoulusta (978 ala- ja 243 yläkoulua), joissa kuuden seurantavuoden aikana oli vastattu vähintään kerran vuosittaisiin, KiVa-koulujen opettajille ja oppilaille suunnattuihin ohjelman toteuttamista ja toimivuutta selvittäviin kyselyihin
Näyttöön perustuvat mallit ovat tehokkaimpia kiusaamiseen puuttumisessa
Opettajien vastauksista kävi ilmi, että KiVa Koulu -ohjelmassa mukana olleista kouluista yli puolessa (58–68 %) käytettiin kiusaamiseen puuttumiseen ohjelman suosittelemia malleja – joko systemaattisesti jompaakumpaa tai tapauksen mukaan (kuvio 1). Ajan myötä koulujen toimintatapa kuitenkin muuttui ja yhä useammassa koulussa siirryttiin käyttämään ”Koulun omaa mallia”.
Yleisesti ottaen kiusatuksi joutuneet oppilaat kertoivat kiusaamiseen puuttumisen olleen suhteellisen tehokasta: 74 % mukaan kiusaaminen vähentyi tai loppui kokonaan sen jälkeen, kun opettajat olivat puuttuneet siihen. Puuttumisen tehokkuutta arvioitiin erikseen sekä opettajien että oppilaiden vastausten pohjalta. Kiusaaminen loppui todennäköisemmin niissä tapauksissa, joissa koulussa oli käytetty näyttöön perustuvia puuttumisen malleja (Ojentamismalli, Yhteisen huolen malli tai ”Tapauskohtainen malli”), kuin tapauksissa, joissa oli käytetty koulun omaa mallia tai työtapa oli epäselvä. Erityisen tehokasta puuttuminen oli silloin, kun seurantatapaamisten järjestäminen oli systemaattista. Mitä paremmin koulut siis toteuttivat kiusaamiseen puuttuessaan näyttöön perustuvia käytäntöjä, sitä todennäköisemmin kiusaaminen saatiin loppumaan.
Mitä paremmin koulut toteuttivat kiusaamiseen puuttuessaan näyttöön perustuvia käytäntöjä, sitä todennäköisemmin kiusaaminen saatiin loppumaan.
Kiusaamisen loppuminen on tärkeä varmistaa seurantatapaamisella jokaisen puuttumisen jälkeen.”
Vaikka valtaosassa tapauksista kouluissa onnistuttiin vähentämään kiusaamista tai lopettamaan se kokonaan, 26 % tapauksista tavoitteessa ei onnistuttu ja kiusaaminen jatkui puuttumisesta huolimatta. Tämä tarkoittaa isoa joukkoa lapsia ja nuoria. Toimivien käytäntöjen lisäksi olisi tutkittava sitä, miksi, kiusaamista ei aina saada loppumaan. Syksyllä 2020 käynnistyneessä professori Christina Salmivallin johtamassa Challenge-hankkeessa pureudutaan juuri näihin haastavaiin tapauksiin. Hankkeen tavoitteena on löytää entistä tehokkaampia keinoja puuttua kiusaamiseen, jotta yhä useampi lapsi ja nuori saisi käydä koulua turvallisessa oppimisympäristössä.
Blogikirjoitus pohjautuu vertaisarvioituun tutkimusartikkeliin: Johander E., Turunen T., Garandeau C. F., & Salmivalli, C. (2020). Different Approaches to Address Bullying in KiVa Schools: Adherence to Guidelines, Strategies Implemented, and Outcomes Obtained. Prevention Science. https://doi.org/10.1007/s11121-020-01178-4
Kirjoittajat
Eerika Johander, PsM, työskentelee INVEST Psykologiassa tohtorikoulutettavana.
Tiina Turunen, PsM, työskentelee erikoistutkijana INVEST Psykologian Challenge-hankkeessa.
Lähteet
Gaffney, H., Ttofi, M. M., & Farrington, D. P. (2019). Evaluating the effectiveness of school-bullying prevention programs: An updated meta-analytical review. Aggression and Violent Behavior, 45, 111–133. https://doi.org/10.1016/j.avb.2018.07.001
