Iloisenvärisiä numeroita

Ensimmäisen luokan oppilaiden matemaattisissa taidoissa on todettu olevan suuria eroja. Hyviin taitoihin liittyy usein myös myönteinen motivaatio, kuten korkea kiinnostus ja myönteinen käsitys omista taidoista. Tiedämme kuitenkin vielä melko vähän koulupolkunsa alussa olevien oppilaiden matematiikan kiinnostuksen, minäkäsityksen ja osaamisen välisistä yhteyksistä. Toisaalta on viitteitä siitä, että nämä yhteydet eivät välttämättä ole samanlaisia kaikilla oppilailla.

Taitojen ja motivaation mahdollisia yhdistelmiä, profiileja, on kuitenkin tutkittu toistaiseksi hyvin vähän, etenkin koulunsa vasta aloittaneiden oppilaiden keskuudessa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, voidaanko jo ensimmäisellä luokalla tunnistaa oppilasryhmiä, joiden profiilit matemaattisissa taidoissa ja motivaatiossa ovat erilaisia.

Artikkeli on ilmestynyt Psykologia-lehden Matematiikan oppiminen ja motivaatio -teemanumerossa (06/2021), jonka vierailevina toimittajina toimivat Heta Tuominen, Riikka Mononen ja Markku Niemivirta.

Tutkimuksen osallistujat 6-vuotiaita

Tämä tutkimus on osa iSeeNumbers -hanketta ja se toteutettiin Norjassa, jossa lapset aloittavat koulun suomalaisia lapsia vuotta aiemmin. Tutkimukseen osallistui 265 ensiluokkalaista. Lasten matemaattisia taitoja arvioitiin useilla testeillä, jotka mittasivat koulupolun alussa keskeisiä taitoja, kuten lukumääräisyyden tajua ja laskemisen taitoja. Motivaation osalta keskityttiin matematiikan minäkäsitykseen ja kiinnostukseen.

Erilaisia matemaattisten taitojen ja motivaation profiileja

Oppilaat voitiin jakaa neljään ryhmään. Suurin ryhmä (46 %) koostui oppilaista, joilla oli keskimääräistä paremmat taidot, mutta hieman matalampi kiinnostus. Lisäksi löydettiin ryhmä (22 %), jota kuvasi suhteellisen hyvät taidot ja myönteinen motivaatio, sekä päinvastoin ryhmä (21 %), jota kuvasi suhteellisen heikot taidot ja kielteinen motivaatio. Pienintä ryhmää (12 %) luonnehtivat heikot taidot, mutta hyvin myönteinen motivaatio, erityisesti korkea kiinnostus. Tytöt ja pojat sijoittuivat ryhmiin tasaisesti.

Kulkevatko taidot ja motivaatio käsi kädessä?

Oletustemme mukaisesti tunnistimme profiilit, joissa matemaattiset taidot, kiinnostus ja minäkäsitys olivat kaikki johdonmukaisesti joko korkeita tai matalia. Tuloksemme kuitenkin myös täydentävät aiempia teoreettisia ja muuttujakeskeisiä havaintoja, joiden mukaan kiinnostus, minäkäsitys ja taidot linkittyvät toisiinsa.

Tunnistimme nimittäin myös ryhmän, jota luonnehti keskimääräistä paremmat taidot ja melko myönteinen minäkäsitys, mutta tästä huolimatta keskimääräistä hieman matalampi kiinnostus. Tähän ryhmään kuului lähes puolet oppilaista. Lisäksi löysimme pienen ryhmän, jonka profiilissa taidot ja motivaatio olivat eniten ristiriidassa keskenään. Tämän ryhmän profiilia luonnehti suhteellisen heikoista matemaattisista taidoista huolimatta myönteinen käsitys omista taidoista ja erittäin korkea kiinnostus.

Onkin mielenkiintoista, etteivät ekaluokkalaisten matematiikan taidot ja motivaatio – erityisesti kiinnostus – kulkeneet aina käsi kädessä.

Eroja myös matematiikan ja koulunkäynnin arvostuksessa

Profiilit olivat kiinnostavalla tavalla yhteydessä myös matematiikan ja koulunkäynnin arvostukseen. Taitotasosta riippumatta oppilaat, joilla oli myönteinen matematiikan motivaatio, pitivät matematiikkaa myös hyödyllisenä ja tärkeänä ja kokivat koulunkäynnin yleisemminkin hyvin mielekkäänä. Vaikka oppilaan matemaattiset taidot olisivat heikot, saattaa hän siis silti arvostaa niin matematiikkaa kuin koulunkäyntiäkin.

Toisaalta oppilaat, jotka eivät olleet hyvistä taidoistaan huolimatta erityisen kiinnostuneita matematiikasta, eivät kokeneet koulunkäyntiä yhtä mielekkäänä. Heidän koulunkäynnin arvostuksensa oli yhtä vähäistä kuin ryhmällä, jolla oli selvästi heikot taidot ja kielteinen motivaatio. Tämä on käytännön kannalta tärkeä havainto, sillä tähän ryhmään, joka tarvitsisi tukea nimenomaan kiinnostuksen herättämisessä ja ylläpitämisessä, kuului lähes puolet oppilaista.

Yksilöllisten erojen tunnistaminen tärkeää

Yleisesti ottaen ensimmäisen luokan oppilaat ovat hyvin motivoituneita matematiikan oppimiseen eli kiinnostus ja arviot omista taidoista ovat varsin myönteisiä.

Kuitenkin jo koulupolun alussa voidaan tunnistaa oppilasryhmiä, joiden profiilit matemaattisissa taidoissa ja motivaatiossa ovat erilaisia, eivätkä näissä profiileissa taidot ja motivaatio kulje aina käsikkäin. Ymmärrys tällaisista matemaattisten taitojen ja motivaation erilaisista yhdistelmistä voi auttaa opettajaa tunnistamaan yksilöllisiä eroja oppilaiden taidoissa ja motivaatiossa ja huomioimaan niitä opetuksessaan. On tärkeää tunnistaa, ketkä oppilaista tarvitsevat tukea matematiikan taidoissa, ketkä kiinnostuksen herättämisessä ja ketkä mahdollisesti molemmissa.

Sekä matemaattisilla taidoilla että motivaatiolla on suuri merkitys koulunkäynnille ja opiskelulle niin lyhyellä kuin pitkälläkin aikavälillä. Ne vaikuttavat paitsi oppimiseen ja koulusuoriutumiseen myös koulutukseen ja ammattiin liittyviin suunnitelmiin ja valintoihin. Niin taitojen heikkous kuin motivaation puutekin voidaan siis nähdä eräänlaisena riskitekijänä lapsen koulupolulla etenemisen ja hyvinvoinnin kannalta.

Heta Tuomisen kasvokuva.Kirjoittaja Heta Tuominen on Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksella työskentelevä kollegiumtutkija Turun ihmistieteiden tutkijakollegiumissa (TIAS).

Lähteet:

>> Tuominen, H., Niemivirta, M., Korhonen, J., Tapola, A., & Mononen, R. (2021). Matemaattisten taitojen ja motivaation profiilit ensimmäisen luokan oppilailla. Psykologia, 56(6), 548–566.

Pääku: Mikhail Nilov palvelusta Pexels